• Yleistä taloudesta

Tuottajahinnat jo syvällä deflaatiossa

Eilen julkistettu euroalueen kuluttajainflaatio eli CPI pysyi vuositasolla hyytävän korkealla 5,5 prosentissa, lukema oli sama edellisessä mittauksessa. Raastavaa menoa aina vain?

Ei lainkaan, kun siirtää hiukan aikaikkunaa. Ja lisäksi ottaa rinnalle toisen keskeisen inflaatiomittarin: tuottajahinnat eli PPI:n.

Vaikka kuluttajahinnat vuositasolla yhä kirmaavat, kuva muuttuu oleellisesti aikajanan lyhentyessä syksyyn. Sen hintapiikistä laskettuna CPI on noussut tasan kaksi prosenttia – ja viimeiset kolme kuukautta jököttänyt käytännössä paikallaan.

Suomessa tilanne on jokseenkin sama. Maailman johtavassa taloudessa Yhdysvalloissa hidastuminen alkoi hiukan aiemmin.

Siellä kuluttajainflaatio jäähtyikin jo kolmeen prosenttiin. Luku on jo liki arkinen. Monien ongelmien vaivaamassa Kiinassa kuluttajainflaatio putosi jo miinukselle eli deflaatioon.

Saman ovat tehneet tuottajahinnat monessa taloudessa. Niiden kohdalla voi puhua jo massiivisesta deflaatiosta.

PPI romahti vuodessa

Tuottajahintaindeksi PPI mittaa yritysten kustannustason kehitystä erilaisissa tuotantohyödykkeissä, etupäässä materiaaleissa, palveluissa ja palkoissa. Indeksi koostuu kymmenistä tuhansista kohteista.

PPI on kulkenut rajusti toisin kuin kuluttajainflaatio eli CPI jo vuoden. PPI:n hintapiikki osui viime kesään, josta se on monessa taloudessa jo romahtanut.

Amerikassa PPI vuosilukema on miinuksella kymmenen prosenttia, samoin Suomessa. Euroalueellakin jo yli kaksi prosenttia – ja viime syyskuun piikistä myös liki kymmenen prosenttia.

Ruotsi pääsi kelkkaan myöhemmin, mutta niinpä sen vastaava lukema sukelsi sen kymmenen prosenttia puolessa vuodessa! Vastaavasti kehitys kulki Euroopan talousveturissa Saksassa energiakriisin helpotettua.

Pörssihaukkaa tämä ei yllätä, päinvastoin. Ennustin PPI:n deflaatioon ajautumisen jo puoli vuotta sitten. 

Tuottajahintoja pidetään kuluttajahintoja ennakoivana mittarina. Kun tuottajahinnat nousevat, alkaa se ennen pitkää siirtyä kuluttajahintoihin yritysten kompensoidessa kustannuksiaan.

Samoin toiseen suuntaan: tuottajien kustannusten laskiessa yritysten kilpailu ajaa saman kehityksen kuluttajahintoihin. Tämä on täysin loogista ja maalaisjärkeen käypää.

Tuottajahinnat heiluvat rajummin

Asia ei historiallisesti aivan näin yksioikoinen ole. PPI ei aina kulje CPI:n edellä, usein kuitenkin. Ja niiden keskinäinen riippuvuus on vahva ja kiistaton.

Kovin kauas toisistaan indeksien kehitys ei koskaan erkane kuin hetkellisesti. Tuottajahinnat kyllä heiluvat paljon rajummin, minkä ansiosta PPI:n signaaleja on helppo seurata.

Vaikkapa energian hinta loikkii voimakkaasti olosuhteiden mukaan. Öljy ja kaasu voivat kallistua moninkertaiseksikin lyhyessä ajassa – ja tehdä saman kohta toiseen suuntaan, kuten olemme juuri todistaneet.

Kaasu on liki yhtä halpaa kuin koronamontun pohjassa. Vuosi sitten eurooppalaiset saivat hallituksiltaan miljardien tukia energialaskujensa loikattua taivaalle.

Hinta välittyy kuluttajille paljon hitaammin. Bensapumpulla se näkyy suhteellisen äkkiä, mutta vaikkapa lämmityskulujen nousu heijastuu vuokriin pitkällä viiveellä.

Inflaatiota kahta päälajia

Sen vuoksi PPI osaa ennustaa – ja nyt PPI kilkuttaa jo hurjaa deflaatiota. Kuilu kuluttajahintojen kehitykseen on harvoin revennyt yhtä syväksi. Tämä ei varsinaisesti yllätä.

Inflaatio jaetaan taloustieteessä kahteen pääryhmään: kustannus- ja kysyntäinflaatioon. Ensin mainitussa tuotantokustannusten nousu kiihdyttää inflaatiota.

Räikein esimerkki tästä oli 1970-luvun öljykriisi, kun arabimaiden vientiboikotti potkaisi energian hinnan avaruuteen. Energia on keskeinen tuotantohyödyke ja sen tarjontashokki aiheutti megainflaation.

Myös sodat edustavat kustannusinflaatiota kärjekkäimmillään. Kun tuotanto keskittyy sotaponnisteluihin ja iso osa työvoimasta katoaa rintamalle, hinnat karkaavat.

Kysyntä rapautuu nyt

Kysyntäinflaation takaa voi löytyä kirjavia tekijöitä, mutta raha- ja finanssipolitiikka siihen vaikuttavat ennen kaikkea. Kun keskuspankit hölläävät rahahanoja tai julkinen sektori työntää rahaa talouteen, kysynnän kasvu tuottaa inflaatiota.

Toiseen suuntaan raha- ja finanssipolitiikan kiristäminen leikkaa kysyntää ja inflaatiota. Nythän olemme etenkin Suomessa tässä suhdannevaiheessa, kun EKP nostaa ohjauskorkoa ja uusi hallitus höylää menoja.

Nämä kehityskulut ovat olleet pari kolme vuotta epätavallisen rajuja koronan seurauksena. Pandemia suisti tuotannon raiteiltaan tunnetuilla tavoilla pitkäksi aikaa.

Samaan aikaan keskuspankit ja valtiot elvyttivät talouksiaan historiallisella voimalla. Pahin talousshokki vältettiin, mutta tilanne loi myös yhtäaikaisen kustannus- ja kysyntäinflaation.

Tuotanto pelaa taas

Hapertuneet tuotantoketjut eivät kyenneet vastaamaan elvytyksen douppaamaan ostovoimaan ja -vimmaan. Ensin se näkyi järkyttävästi räjähtäneissä tuottajahinnoissa.

Euroalueella PPI ampui koronamontun pohjasta parissa vuodessa 70 prosenttia, kun vielä Venäjän murharetki Ukrainaan loi nyt jo onneksi talttuneen energiakriisin. Yhdysvalloissakin PPI ampaisi ylös parikymmentä prosenttia parissa vuodessa.

Huimat olivat siten lähtötasot vuosi sitten. Mutta lujaa tultiin alaskin – koska nyt inflaation dynamiikka toimii päinvastaiseen suuntaan.

Tuotantoketjujen elpyminen kohensi hyödykkeiden tarjontaa ja laski tuotantokustannuksia. Samaan aikaan rahapolitiikan kiristyminen leikkaa kysyntää.

Dynamiikka toimii aina

Koska tuottaja- ja kuluttajahintojen kaaret eivät koskaan erkane kauas toisistaan, on helppo ennustaa PPI:n kulkevan tässä tapauksessa kuten usein ennenkin edellä. Etenkin kun keskuspankit sitä nyt nyrkkiä puiden ajavat.

Tuottajahinnat eivät ole koskaan romahtaneet nykyisessä mitassa ilman, että kuluttajahinnat notkahtavat myös. Näin on käynyt myös tällä vuosikymmenellä loivemmissakin pudotuksissa.

PPI reagoi hiukan ensin, sitten tulivat kuluttajahinnat perässä – eivät toki likikään yhtä paljon. Kuitenkin inflaatio katosi teollisuusmaista tyystin tuoksi ajaksi, lopussa jopa miinukselle.

Rahamäärä supistuu

Vahvistusta kehitykselle antaa M2-rahamäärän dramaattinen lasku. Kyseinen rahan luokka tarkoittaa käteistä ja nopeasti käteiseksi muutettavia varoja, kuten tavallisia pankkitalletuksia.

Niiden määrä ei ole koskaan historiassa laskenut edes pahoissa kriiseissä. Nyt se on tapahtunut ja erityisen voimakkaasti dollarille.

Talletuksia siirretään hyvää korkoa maksaviin velkakirjoihin ja määräaikaistileille. Varat eivät katoa, mutta eivät ole käytössäkään.

Taloudessa kiertävän rahan määrän lasku vaikuttaa automaattisesti inflaatiota hillitsevästi.

Aikataulua on uskaliasta povata, mutta kyllä öljykriisin rämettämällä 1970-luvullakin inflaatio puolittui vuodessa parissa radikaalisti vaikeammissa olosuhteissa rahapolitiikkaa kiristämällä.

Korot alas, osakkeet ylös

Eväät siihen ovat nyt paljon paremmat, koska emme pode vastaavaa tarjontashokkia. Ukrainan sodan vaikutuksetkin alkavat liudentua.

Pörssihaukka ällistyy, ellei inflaatio jäähdy kahteen prosenttiin viimeistään ensi vuonna. Myös pääpiirteissään Euroopassa huolimatta korkeammasta lähtötasosta.

Sitten tulevat alas korotkin. Näin suhdannekierto toimii, myös näissä traagisen omalaatuisissa olosuhteissa.

Osakesijoittajalle tämä on tietysti ihanteellinen ympäristö. Korkojen lasku virkistää kasvua ja nostaa osakkeiden hinnoittelua. Kurssivoittoja tiedossa, kunhan olet ollut itse liikkeellä ajoissa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta

---