Teknisen analyysin kurssi – ehkä joskus

Ylös vai alas? TA vaatii aina monien tekijöiden havainnointia

Teknisen analyysin kursseja on kyselty säännöllisesti ja olenkin miettinyt sellaisen järjestämistä – mutta ongelmia on paljon. Opettaminen ei sinänsä niihin kuulu, pidän edelleen kotiseudullani Pirkanmaalla sijoittamisen peruskursseja parina eri versiona.

Mutta kurssien kasaaminen on työlästä ja yksityisinä hankkeina tuloiltaan epävarmaa. Mukaan pitäisi saada satoja ihmisiä, että se löisi leiville. Ei mahdotonta, muttei ihan matala kynnys.

Nettikurssina se sinänsä onnistuisi, mutta TA vaatii paljon aikaa, materiaalia ja sen kaiken huolellista jäsentämistä toimivaksi kokonaisuudeksi. Muuten urakkaan ei kannata lähteä.

Täytyisi käydä läpi useita indikaattoreita ja aikaikkunoita sekä niiden yhdistelmiä. Onnistuu toki, mutta vie aikaa etenkin suunnittelussa ja myös itse opetuksessa.

Kustannusta kertyy väkisin

Kurssille tulisi väkisin hintaa, riippuen toki osallistujien määrästä. Rahaa pitäisi saada kasaan tuhansia, muuten urakka ei lyö leiville.

Haastetta lisää, että kurssilaisilla tulisi olla käytössään pätevä TA-kalusto. Pörssihaukan käyttämä Trading View maksaa perusversionakin toista sataa vuodessa.

Toki se tai vastaava on hankittava TA:han uppoutuvan, mutta kustannus saattaa rajoittaa kiinnostusta. Kurssimaksun kanssa hintaa kertyy väkisin ainakin muutama satanen.

Eli TA:ta ei kannata opiskella ykköskauppojen takia. Sekin rajoittanee kysyntää. Aktiivinen treidaaminen vaatii aikaa ja pääomaa.

Tallenteessa etunsa ja haittansa

Toinen vaihtoehto olisi tehdä kurssista ladattava maksullinen tallenne nettimyyntiin. Se olisi järkevä valinta skaalautumisen puolesta, tallenne pysyy myyntikelpoisena maailman tappiin.

Mutta tallenne vaatii jonkin verran teknistä henkilökuntaa eli tuo kustannuksia. Kyseistä osaamista löytyy perhepiiristäni, mutten heilläkään voi ilmaiseksi töitä teettää.

Ja tallenteesta puuttuu interaktiivisuus. Kurssilainen ei voi esittää kysymyksiä, joita riittää uuden asian äärellä.

Opetus toimii parhaiten vuorovaikutuksessa. Kuva: Wikicommons

Se heikentää opetuksen tehoa ja saattaa nostaa kynnystä tallenteen tilaamiseen. Olisi myös ratkaistava sellaisia haasteita kuin piraattiversioiden leviämisen estäminen.

Hanke houkuttaakin, mutta tiedän kynnykset korkeiksi. Ja sivuston pyörittäminen jo nielee liki kaiken aikani, työmäärä turpoaisi kenties hallitsemattomaksi.

Kirjallisuudesta liikkeelle

Joten ainakaan vähään hanke ei toteudu. Mutta jos tilaajissa intoa siihen riittää niin laittakaa viestiä.

Kysyntä ei automaattisesti johda kurssin luomiseen, mutta vähäinen kiinnostus kyllä tappaa ajatuksenkin siitä.

TA:n perusteita voi opiskella kirjoista, joita markkinoilla vilisee. En tietysti ole lukenut niistä kuin pienen osan, klassikot ja parhaita arvioita saaneet. Suosittelen etenkin Alexander Elderin perusteosta Trading For Living.

Et tule mestariksi sen avulla, mutta pääset alkuun ja ymmärrät paremmin Pörssihaukan TA-arvioita. Kirja on helppolukuinen ja havainnollinen.

Alex Elder on teknisen analyysin globaali suurlähettiläs. Kuva: Alex Elder

TA:n klassikko on Robert D. Edwardsin and John Mageen Technical Analysis of Stock Trends, joka keskittyy puhtaasti klassiseen tekniseen analyysiin.

Sekin kannattaa lukea teknisen sivistyksen ja käsitteistön laajentamiseksi, mutta pidän modernia it-pohjaista TA:ta ehdottomasti tärkeämpänä. Klassinen TA, jota harrastin takavuosina, on yksin liian kankea tuottaakseen oleellista etua.

Sitä näkee sovellettavan edelleen laajasti. Pörssihaukan käyttämä IT-pohjainen data on mielestäni paljon monipuolisempaa ja mahdollistaa nopean reagoinnin.

Nämä kaksi tulokulmaa eivät ole ristiriitaisia vaan toisiaan tukevia. Nyanssit ymmärtää vasta ajan kanssa tarpeeksi käyrien ja indikaattorien kanssa häärättyään.

TA vaatii aikaa ja sitkeyttä

Monet käyttämäni TA-niksit olen havainnut omin päin eivätkä ne siis löydy mistään kirjoista. Kirjojen havaintomateriaali on yleensäkin valittu mahdollisimman teknisesti ideaalisista tilanteista.

Ne kattavat aina vain osan tosielämän kirjosta. Markkinoilla tulee vastaan jos minkälaista viritelmää, joihin ei ole valmiita tulkintamalleja.

Se ei tee havaintokappaleista arvottomia, mutta paljon täytyy oppia ja soveltaa omin päin. Kirjojen mallitilanteiden varassa ei voi pelkästään toimia.

TA on vaikea laji ainakin ammattitasoa tavoiteltaessa. Treenaaminen vaatii paljon aikaa ja sitkeyttä, saaveittain kahvia ja luultavasti rentouttavan drinkinkin silloin tällöin.

Toki vähemmästäkin voi olla apua. Jo selkeimpien yliostettujen tilanteiden välttäminen parantaa tulosta, ellei niitä ole aiemmin osannut varoa.

Säännöllisesti aaltoileva Pepsi on otollinen kohde TA:lle

Vaikka pidän TA:ta erittäin hyödyllisenä ja välttämättömänä Pörssihaukassa ja omissa sijoituksissa, ei aloittelijan siihen kannata asettaa ylettömiä toiveita. Vaikkapa treidaaminen ammattina tuskin onnistuu keneltäkään ilman merkittävää pääomaa.

Eikä ole sittenkään sanottua, että se tuottaisi passiivista osta ja pidä -strategiaa paremmin. Aikoinaan paljon nopeaa kauppaa tehneenä tiedän asiasta aika lailla kokemuksesta.

Ostojen ja myyntien ajoittamisessa TA hyödyttää tarpeeksi sitä hallitsevaa. Mutta sitä palveluahan saat Pörssihaukasta kohtuuhintaan ja vähällä vaivalla.


7 thoughts on "Teknisen analyysin kurssi – ehkä joskus"

  1. Kari Krohns sanoo:

    Kyllä minua ainakin kiinnostaa tuo syvällinen TA. Käytössä on Trading View ja muutama satanen on ok kurssimaksu.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Ok kiitos Kari, pistän korvan taa.

  2. Mikko Vanhanen sanoo:

    Nordnetillä ja Jukka Lepiköllä oli jokin netistä ladattava teknisen analyysin opas. Vaatii aika paneutumista asiaan, että siitä saa kunnolla irti.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Juu, näin on. Ja on ihan hyvä teos, olen sen lukenut, unohdin vain mainita. Tosin loppupäästä Nordnetin ja treidaamisen markkinointia.

      TA on vaativa laji. Sen Lepikon teoksen lukemalla saa makua siitä.

  3. Jani Sillanpää sanoo:

    ”Monet käyttämäni TA-niksit olen havainnut omin päin eivätkä ne siis löydy mistään kirjoista. Kirjojen havaintomateriaali on yleensäkin valittu mahdollisimman teknisesti ideaalisista tilanteista.”

    Juurikin näin. Itse olen kehittänyt omia teknisen analyysin työkaluja vuodesta 2017 ja käytän ainoastaan niitä. Voisi sanoa että se kiinnostaa itseä jopa enemmän kuin sijoittaminen tai rahan teko. Tulosta on toki tullut mutta työtäkin on tullut tehtyä sen eteen valtavat määrät.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Joo se on älyllisesti koukuttavaa muutenkin kuin rahan takia. Ei tarvitse pleikkareiden kanssa häärätää, kun TA:han uppoutuu.

  4. Matti Hirvonen sanoo:

    Kiitos Heikki. Itseäni kiinnostaa TA ja olen valmis maksamaan muutamia satasia.

Vastaa

Sijoituskohteet
Muut
Pörssihaukka somessa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka