Lunasta-suositukset yleistyvät

Joko voitto kotiin, kas siinä pulma. Kuva: Wikicommons

Pörssihaukka lisää lunasta-suosituksia, muttei yltiöpäisesti. Ylikuumentumisen tunnistaminen kuuluu sijoittamisen vaikeimpiin lajeihin, toki osuessaan palkitsee komeasti.

Moni asiakas on antanut ilahtunutta palautetta, kun Pörssihaukka ilmoitti jakavansa tulevaisuudessa hiukan ahkerammin lunasta-suosituksia kuumentuneille osakkeille. Syklisissä se kuuluu jo alkuperäiseen konseptiin, muiden kohdalla olen siihen suhtautunut varovasti.

Eikä linja takki auki ja rystyset savessa muutu jatkossakaan. Lunasta-suositusten ongelma on, että laatuyhtiöiden ja etenkin suhdannekestävien väärin ajoitetut myynnit rassaavat virheistä ehkä pahiten.

Tässä touhussa on vähän niin raivostuttavia tilanteita kuin seurata hätäisesti myydyn osakkeen porhaltavan yhä ylemmäs. Ja ylemmäs. Ja ylemmäs. Ja…

Voihan niitä ostaa takaisin korkeampaan hintaan, mutta psykologisesti kynnys ei ole matala. Vallankin jos väliin mahtuu oikein mehevä ralli.

Ralleihin aina syynsä

Treidaamisessa kuviot ovat vähän toiset. Myynnit kuuluvat asiaan, koska hevosia täytyy vaihtaa. Riski on silti sama.

Veroseuraamuksiakin myyntivoitot tuovat. Toki osakesäästötili muutti sen, jos OST omaan arsenaalin kenellä kuuluu.

Oikein kuumana käyvästä osakkeesta luopuminen on perusteltua – lähtökohtaisesti. Mutta ylikuumentuminen saattaakin olla näennäistä, vaikka niin tekniset indikaattorit kuin fundamentit tulkintaa puoltaisivat.

Kiihkeiden rallien takana on käytännössä aina tuloskohennus tai ainakin perusteltu odotus siitä tai muusta myönteisestä käänteestä: tärkeästä sopimuksesta, tuotekehityksen läpimurrosta, yrityskaupasta jne.

Piensijoittaja aina pimeässä

Piensijoittaja ei voi tietää kulissien takaisia ympyröitä, yhtään enempää tätä työkseenkään tekevä. Aina joutuu kuumentumisen syytä aprikoimaan pimeässä ja tekemään päätelmänsä tietoisensa markkinatoimijoiden informaation epäsymmetriasta.

Jossain oleellisesti parempaa tietoa tiskin alta saatuna aina lymyää. Muuta olisi todella naiivia olettaa, kun touhussa pyörii maailman suurin raha.

Sisäpiiritieto leviää kaikenlaisessa toiminnassa. Kuva: Wikicommons

Toisaalta sekin voi johtaa ylireagointeihin, kun laumapsykologia kiihdyttää kursseja molempiin suuntiin. Tätä tapahtuu jatkuvalla syötöllä luoden Pörssihaukalle keskeisen markkinaraon.

Tietoisuus siitä kuuluu teknisen analyysin kivijalkoihin. Markkinoita liikuttaa aina monilta suljettu informaatio, mutta myös sen peliluonne ja virhetulkinnat.

Varma ei niiden suhteesta voi koskaan olla. Surrealistiset mitat saanut ostoshysteria voi osoittautua perustelluksi ja oma arvio pamauttaa urku auki lepikkoon.

Ferrari kismittää aina vain

Olen joskus luopunut huippuraketeista liian aikaisin. Sitä ei hätäiseen unohda.

Muutama ikävä moka on Pörssihaukan raameissakin sattunut. Ferrari sai – toki ehdollisen – lunasta-leiman noin 240 eurossa edellisen ATH:n kohdalla, kun indikaattorit helottivat ja osake vaikutti kalliilta.

Napsahtihan siitä maukas luokkaa +60% voitto parissa vuodessa. Mutta kurssi jatkoi aina vain ylemmäs kummemmin niiailematta.

Eikä syyttä, yhtiön tuloskunto äimistytti. Eps paahtoi kuin formula keskellä inflaatio- ja korkohelvettiä osoittaen Ferrarin olevan erilainen autotehdas.

Ferrarin tulos kurvailee autoteollisuudessa ihan omia ratojaan.

Se tuli vähän puun takaa, huolimatta kovasta luotosta huippuyhtiöön. Nyt kurssi kopaisi jo rikki 400.

Tämä on lunastusten kääntöpuoli. Pahimmassa tapauksessa todella kirvelevä.

Mahtuu rekordiin toki hyviä osumiakin, tuoreeltaan Amgen sen ylittäessä 300. Ok vaikuttaa napsahtaneen myös Ross Storesin lunastus. Yhtiöissä ei toki vikaa ole pätkääkään.

Boliden tulikuuma – lyhyessa aikaikkunassa

Mutta myymiseen liittyy aina riskinsä. Etenkin jos erehtyy pitämään lyhytkestoista korjausliikettä pitkänä.

Nyt vaikkapa komeasti pompanneesta Bolidenista on tullut jo kyselyitä pikavoittojen lunastuksesta. Houkuttavat ne toki, kun kurssi on loikannut muutamassa viikossa +20-30%.

Ja lyhyessä aikaikkunassa indikaattorit kihisevät jo kovasti: MACD liki 20 pistettä ja RSI 80. Viittaa nousun taitteeseen – ainakin joksikin aikaa.

Boliden käy päiväkuvaajassa jo ylikierroksilla

Syklisen yhtiön kohdalla hätäiset lunastukset ovat kuitenkin hyvin vaarallisia. Jos pitkä trendi jatkaa ylös et ehkä tai luultavastikaan älyä loikata enää kelkkaan sopivassa raossa.

Kohta kiroilet hampaat kirskuen menetettyä voittoa. Pahimmassa tapauksessa syöksyen ostoksille pitkän trendin käänteen jo lymytessä nurkan takana.

Nousumarkkina vielä kapaloissa

Bolidenin viikkokuvaaja on kaukana kaukana yliostetusta, kun jo edelliseen kahteen kertaan merkattuun kurssiennätykseen 460 kruunussa riittää yhä matkaa hurumykky.

Ja tavallisesti edelliset ennätykset lyödään suhdannehuipulla. Pohjat tehtiin vasta muutama viikko sitten. Pitkä trendi kestää Bolidenilla tavallisesti ainakin puoli vuotta.

Kuukausikuvaaja onkin vasta taittunut ylös keltaiselta ostovyöhykkeeltä. Ylikuumentuneeksi se ehtii vasta kun RSI ylittää 70 pistettä ja Stochastic 80.

Kuukausikuvaajassa Boliden vasta irtosi lähtökuopista

Tässä kohtaa lunastelu sisältää ison riskin. Perinteen mukaan Bolidenilla riittää nousuvaraa kymmeniä prosentteja, kun suhdanne selvästi kääntyi metallien hintojenkin perusteella.

Jos kurssi vastoin odotustani nyt retkahtaa pahasti niin harmittaa. Pidän sitä selvästi pienempänä riskinä kuin myydä osake, jonka pitkä odotus jatkuu vahvana historian ja nykytiedon perusteella.

Leveä vaihtopenkki iso etu

Ylikuumentuneiden lunastuksia puoltaa toki se, että Pörssihaukan laajasta valikoimasta löytyy aina tilalle vaihtopelaajia. Jos Ross Storesit ja Amgenit vaihtoi Bolideniin ja UPM:ään niin ei hassumpi liike.

Mutta vaihdoissakin täytyy ajoituksen osua, ja yhtiön pitää kuosinsa. Salkun aktiivinen säätäminen on kiehtovaa, muttei ilmainen lounas.

Minulla on lajista tuhansien kauppojen kokemus. En varo liikaa intoilua kevein perustein. Mutta tarjoaa se toki mahdollisuuksia.

Joka tapauksessa lunasta-suositukset lisääntyvät siksikin, että niille löytyy kysyntää ja kohtalaisesti on tullut osumiakin. Käsittelen myös jokaista niistä yksilöllisesti tilanteen mukaan.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka