Yllätyksettömät yhtiöt ovat tylsiä, mutta sijoittajalle helppoja ja turvallisia. Energiasektori on pahimmillaan myrskyisä suhdanteiden heitellessä, mutta eivät kaikki alan yhtiöt. Joillekin se on tasainen kuin Pohjanmaan rata, hyvässä mielessä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Koska markkinoilla on viime viikkoina tullut lopulta reippaampaa liikettä yksittäisissä osakkeissa ja jo indekseissäkin, katson aiheelliseksi arvioida tilannetta lyhyesti jo keskellä viikkoa, vaikka viikonlopun markkinakatsauskin tulee tavalliseen tapaan.
Yhtiökohtaisia ostopaikkoja on jo tarjoutunut osalle Pörssihaukankin suosituksista, joskin monet ovat vielä liian korkeissa hinnoissa. Potentiaalisista ja tuonnempana esiteltävistä yhtiöistä monet ovat sukellelleet niin mallikkaasti, että ostopaikkoja alkaa kohta löytyä laajalla rintamalla.
Viimeisen muutaman viikon aikana olemme saaneet kovia pudotuksia monissa osakkeissa osin tulospettymysten ja osingonmaksun takia, osin ilman kummempaa ulkoista syytä. Helsingin pörssissä on sujuteltu alas indeksitasollakin jo kolme prosenttia viikossa. Tänään kurssit vilkkuvat punaisella lähes kauttaaltaan.
Joko siis kannattaa rynnätä ostoksille? Laajasti ottaen ei. (lisää…)
Lääkeyhtiö Amgenin osari ei kummoisia yllätyksiä sisältänyt, kuten yleensäkään. Keskeisten tuotteiden myynnin kehitys jatkuu pääpiirteissään entisillä urilla. Osa lääkkeistä on kopiolääkkeiden ja muiden kilpailijoiden paineessa, osa nostaa myyntiä ripeästi.
Pörssihaukan arviot Amgenista eivät muutu – kuten ne eivät yleensäkään tee sitä osarien perusteella, harvoin yksittäisen vuosiraportinkaan. Pitkäjänteisyys on sijoittajan hyve, johon analyytikkojenkin kannattaisi nojata enemmän kuin ammattikunta tapaa tehdä.
Pörssihaukan linja on hötkyillä mahdollisimman vähän hyvien yhtiöiden kanssa. Jatkuvasti muuttuvat ohjeistukset ja yliaktiivinen kauppa ovat varmimpia tapoja tuhota salkkunsa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Finanssikonserni Nordean luvut, ennen kaikkea nettotulos, alittivat analyytikkojen odotukset, mutta markkinoille ne eivät tulleet kummoisena yllätyksenä. Osake oli halventunut keväänkin mittaan, vaikka indeksit ovat korjanneet rutkasti ylös talven paniikin jälkeen.
Nordeaa se ei koskenut kuin osinkorallin verran, ja osingon irrottua joulukuun pohjan alle on menty jo selvästi. Markkinoiden odotukset olivat siten matalat jo valmiiksi. Tänä aamuna osakkeen kokema kolmen prosentin sukellus ei ole kummoinen tahmeisiin lukuihin nähden, joten ainakin isolle rahalle Nordean lukemat olivat pitkälti tiedossa. Kuten yleensä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Yhtiön ennakoitavuus ja vakaus ovat sijoittajan kannalta hyveitä. Pitkät ja monipuolisesti myönteiset trendit ovat varman ja tuottoisan sijoituskohteen tunnus. Tällaisia yhtiöitä löytyy etenkin suhdannevapailta toimialoilta, jotka tarjoavat välttämättömiä hyödykkeitä ja palveluita suurille kuluttajajoukoille.
Kova kilpailukaan ei ole silloin este, jos yhtiö on osoittanut sen seassa pärjäävänsä. Se todistaa sijoituksen turvallisuutta lisäävää iskunsietokykyä: tätä yhtiötä ei hevin yllätetä puskan takaa. Kyseinen alansa johtaviin kuuluva yhtiö on todistanut sen vuodesta toiseen jo kauan.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Arvioin talouslehti Piksussa heti vuodenvaihteen jälkeen, että Kiinan syväksi äitynyt laskumarkkina eli laskeva pitkä trendi on päättynyt. Se todellakin piti paikkansa – Kiinan pörssit nousivat talven ja alkukevään liki pystysuoraan. Kovien pudotusten jälkeen sitä toki näkee usein, mutta 50 prosentin nousut indeksitsasolla muutamassa kuukaudessa ovat poikkeuksellisia.
Myös monien länsimaisten vientiyhtiöiden kurssit ovat nousseet tuhdisti viime kuukausina, jos Kiina on niille merkittävä markkina. Hissiyhtiö Kone on ollut tästä hyvä esimerkki.
Mutta nyt ylikuumentumisen merkit ovat todella vahvat, ja korjausliike alas on jo liikkeellä. Sen vaikutukset tuskin jäisivät vain Kiinaan johtuen maan tärkeydestä markkina-alueena. Onkin kiintoisaa seurata Koneen ja muiden Kiina-sidonnaisten yhtiöiden osakekurssien liikkeitä Kiinan pörssien piiputtaessa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Volatiliteetin hiipuminen indeksitasolla näin pitkäksi ajaksi on poikkeuksellista, vaikka tosiaan odotinkin sen vuodenvaihteessa tasaantuvan muutamaksi kuukaudeksi. Neljään kuukauteen VIX ei ole käynyt lähelläkään 20 pistettä, joka on tavallisesti jo hyvän ostopaikan kriteeri.
Jenkkipörssit hätyyttelevät ennätyksiään. Jos laskumarkkina jää kolmeen kuukauteen ilman korjausliikkeitä, on se historiaa: niin ei ole koskaan ennen tapahtunut.
Mutta kuvassa on jo monia säröjä. Öljy sukelsi reippaasti viikon lopussa. VIX näyttää lopulta elonmerkkejä. Odotan sen kiskaisevan selvästi ylöspäin piakkoin – ei ehkä 20 pisteeseen, mutta ainakin lähemmäs. Kiinan pörssit ovat jo korjausliikkeen aloittaneet, minkä pitäisi levittää levottomuutta.
Yksittäisten yhtiöiden välillä on jo suuria eroja. Pörssihaukan suositusyhtiöistä monet ovat jo ostokelpoisia tai sellaista lähestymässä. Pikku paniikki loisi makoisia alennusmyyntejä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Osavuosikatsausten ruuhkapäiviin osui monta Pörssihaukan suositusyhtiötä, jotka käyn läpi lyhyesti. Osarit eivät pääpiirteissään dramatiikkaa tai isoja yllätyksiä sisältäneet. Suureen määrään mahtuu aina heiluntaa, eli joillakin yhtiöillä alkuvuosi meni paremmin, osalla hiukan huonommin.
Pörssihaukan teknisen analyysin havaintokappaleena toimineen Nokian ohjeistus on ollut koko ajan: älä koske. Nyt selvisi syy TA:n informaatioon. Vahvassa laskupaineessa ollut osake kertoi yhtiön todellisesta tilasta paremmin kuin analyytikkojen ennusteet, kuten tavallista.
Pörssihaukan suositusyhtiöistä oikeastaan alakanttiin menneet osarit ovat ostoja suunnittelevan kannalta parhaita, koska ne pudottavat osakekurssin mielekkäille tasoille, jopa alennusmyyntiin. Ison kuvan muuttumisesta ei näiden yhtiöiden kohdalla näy merkkiä, joten mehukkaita ostopaikkoja alkaa siunautua.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Finnairin tulos painui reippaasti miinukselle, paljon enemmän kuin analyytikot povasivat. Kansallisomaisuudeksemme määritelty lentoyhtiömme oli vasta hittiosake, nyt se sukeltaa tappioiden mukana.
Monet odottivat osakkeen pohjien tulleen jo talvella, mutta mitenkään varmaa se ei ole. Jo positiivisia arvioita ja tavoitehintoja analyytikoilta kerännyt yhtiö joutunee taas hyväksi aikaa huonoon huutoon.
Siihen viittaa myös tekninen analyysi. Kolmen kuukauden nousuhuuma jää taakse.
Osavuosikatsausten ruuhkaan osui pari Pörssihaukan suositusyhtiötä, joista toisen luvut olivat tahmeat kannattavuuden osalta hyvästä kasvusta huolimatta, johtuen kertaluonteisista tekijöistä. Toinen porskutti eteenpäin tuttuun tapaan.
Kotimaisista yhtiöistä, jotka eivät kuulu Pörssihaukan listoille, merkille pantaviin kuului Stockmanin tulosvaroitus jälleen kerran. Se antoi hyvän muistutuksen siitä, miksi Pörssihaukka karttaa käänneyhtiöiden kalastamista.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.