Kiina ei luota Trumpiin pätkääkään

Pidä varasi, Trump, Kiinakin osaa potkia.

Taloussivusto Bloomberg julkaisi tänään kiintoisan kauppasotaa käsittelevän jutun. Se toisti keskeisiltä osin samat asiat kuin itse erittelin pari päivää sitten, mutta muutama merkittävä analyysi siinä oli sikäläisiltä asiantuntijoilta. Ne pitävät pikaista neuvotteluratkaisua varsin epätodennäköisenä.

Arvioitsijat korostavat, että kiinalaiset näkevät Trumpin täysin epäluotettavana, eikä ihme. Hänen tuoreet twiittinsä neuvottelukosketuksen elpymisestäkin ovat sikäläisten mukaan teatteria, joka lähinnä viittaa Trumpin omaan kasvavaan hermostumiseen. Hän haluaa antaa kuvan taktiikkansa menestyksestä valehtelemalla, ja sehän ei todellakaan uutta olisi.

Trumpille syntyykin jo paineita, kun kauppasota iskee lopulta Yhdysvaltojenkin talouteen. Trumpin viimeisen ulostulon voikin tulkita pörssien sukelluksen aiheuttamaksi paniikkireaktioksi. Miljardööri kyllä tietää sen merkityksen, joten hän halusi rauhoitella markkinoita ja parantaa imagoaan hatusta kiskaistulla väitteellä.

Kiinalaisten silmissä moiset temput tekevät Trumpista entistä epäluotettavamman. Ja valtioiden välisten sopimusten ainoa sidosaine on luottamus, koska mikään ylikansallinen oikeusjärjestelmä ei niitä kontrolloi.

Parasta avittaa Trumpin kaatumista?

Kiinalaiset saattavat jo pitää parempana vaihtoehtona tilanteen pysymistä nykyisellään. Koska Trumpiin ei voi luottaa, on hänen kanssaan turhan tehdä sopimusta millään ehdoilla. Antaa kauppasodan kurjistaa myös Yhdysvaltoja ja amerikkalaisia yhtiöitä Kiinan omilla pakotteilla, koska se avittaisi Trumpin tappiota ensi vaaleissa.

Varmasti tällaiset laskelmat pyörivät kuumeisesti Pekingin päättäjien päässä. Kauppasota rassaa Kiinaa, mutta sillä on selviytymiskeinoja kuten finanssikriissäkin. Elvytystä tehdään jo, ja Kiinalla on varaa tehostaa sitä.

Vaaleihin on vain reilu vuosi, joten Kiina saattaisi hyvin laskea sen varaan, että kommunistipuolue kestää autoritaarisessa valtiossa kyllä kauppasodan rasitukset paremmin kuin äänestäjistä riippuvainen Trump. Poliittisena untuvikkona hän ei sitä ottanut huomioon kauppasotaan rynnätessään.

Varovaisuutta Kiina-riippuvaisten yhtiöiden kanssa

Nopean ratkaisun perusta olisikin se, että juuri todellisuuteen heräävä Trump eikä Kiina haluaisi sopimuksen estääkseen taantuman ja sen myötä häämöttävän vaalitappion. Se olisi tietysti ihanteellinen tulos taloudelle.

Sen varaan ei kuitenkaan kannattane hirveästi laskea. Perääntyminen ei todellakaan kuulu Trumpin mukavuusalueisiin, ja sopimus pitäisi saada ainakin näyttämään voitolta äänestäjien silmissä.

Lisäksi kyse on niin suurista päätöksistä, että jo niiden hierominen vaatii aikaa parhaassakin tapauksessa. EU:n ja Britannian eroneuvottelut sen ikävästi todistavat. Kova brexit on jo liki väistämätön.

Nopea ratkaisu on siis erittäin epätodennäköinen. Sijoittajalle sillä on merkitystä etenkin jollain tavalla Kiina-riippuvaisten yhtiöiden kannalta. Muutamat sinänsä laadukkaat kuten Caterpillar ja 3M saavat edelleen odottaa suosituslistalle pääsyä.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka