Ostosuosituslista

Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.

Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 17 suomalaista, 15 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen ja 34 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä kolme ETF-rahastoa.

Yhtiöt on jaettu neljään luokkaan: varman päälle, kasvuyhtiöt, osinkotykit ja sykliset.

Osta-suosituksen saanut on mielekäs hinnaltaan fundamenttien ohella myös teknisesti kyseisellä hetkellä.

Odota-suosituksen saanut on ostokelpoinen muuten, mutta sikäli kallis, että Pörssihaukka arvioi hinnan tulevan vielä alemmas.

Joidenkin osakkeiden suositus saattaa olla ylikuumentunut. Se tarkoittaa osakkeen hinnan nousseen Pörssihaukan mielestä teknisesti hyvin korkealle, jonka seuraksena kurssi korjaa jossain vaiheessa reippaasti alas.

Ylikuumentuminen on periaatteessa tilanne, jossa sinänsä hyvästä osakkeesta saattaa olla perusteltua luopua eli kotiuttaa voitot.

Pörssihaukka ei kuitenkaan koskaan suosittele spekulatiivista sijoittamista, joten ylikuumentunut – merkintä ei ohjeista myymään. Se johtuu jo siitä, että ylikuumentuminen saattaa yllättää kestollaan ja sijoittaja pettyä, kun myydyn osakkeen kurssi jatkaa vielä ylemmäs.

Ylikuumentumisen takana saattaa olla myös jokin Pörssihaukalle tuntematon syy, kuten yrityskauppa, josta markkinat ovat saaneet vihjeen. Tällöin ylikuumentuminen ei välttämättä johdakaan kurssilaskuun.

Koska pitkäaikaisetkin sijoittajat kuitenkin joskus luopuvat osakkeistaan, on se paras tehdä osakkeen ylikuumentuessa. Siksi myös ylikuumentuminen kuuluu ohjeistuksiin.

Rajahinnat määrittelevät kurssitason, jonka alapuolella osake on kulloisenkin listan voimassa ollessa ostokelpoinen. Rajahinnat eivät ole pysyviä, vaan päivittyvät markkinatilanteen mukaan.

Ne ovat myös noin-hintoja, eivät millintarkkoja. Prosentin parin heitto ei suuria merkitse.

Lista päivitetään vähintään joka viikko, tarpeen vaatiessa useammin.

SUOMI

Varman päälle

Elisa  (ELISA): Odota

Kone  (KNEBV): Osta, rajahinta noin alle 47 euroa 

Orion  (ORNBV): Odota

Sampo  (SAMPO): Odota

 

Osinkotykit

Aktia  (AKTIA): Osta, rajahinta noin alle 10 euroa 

Lassila & Tikanoja  (LAT1V): Odota

Nordea  (NDA_FI): Odota

TietoEVRY  (TIETO):  Odota

 

Kasvuyhtiöt

Gofore (GOFORE): Osta, rajahinta noin alle 23 euroa

Kamux  (KAMUX):  Osta, rajahinta noin alle 10,50 euroa 

Olvi  (OLVAS): Odota

Scanfil  (SCANFL): Osta, rajahinta noin alle 7 euroa

 

Sykliset

Ponsse  (PON1V): Odota

Valmet  (VALMT): Osta, rajahinta noin alle 28 euroa 

 

RUOTSI

Varman päälle

Axfood  (OMXSTO: AXFO): Odota

 

Osinkotykit

Hennes & Mauritz  (OMXSTO: HM_B): Osta, rajahinta noin alle 130 kruunua (Edellinen: Odota)

 

Kasvuyhtiöt

Dedicare  (OMXSTO: DEDI): Odota

Hexagon  (OMXSTO: HEXA_B): Odota

Kambi (KAMBI): Osta, rajahinta noin 215 kruunua 

Kindred  (KIND_SDB): Osta, rajahinta noin alle 100 kruunua

Latour  (OMXSTO: LATO_B): Odota

Loomis  (OMXSTO: LOOMIS): Odota

Nibe  (OMXSTO: NIBE_B): Odota

 

Sykliset

Atlas Copco  (OMXSTO: ATCO_B): Odota

Investor  (OMXSTO: INVE_B): Odota

JM  (OMXSTO: JM): Odota

Nolato  (OMXSTO: NOLA_B): Osta, rajahinta noin alle 72 kruunua (Edellinen: Odota)

Nilörngruppen  (OMXSTO: NIL_B): Odota

Trelleborg  (OMXSTO: TREL_B): Odota

 

ITALIA

Kasvuyhtiöt

Ferrari  (MIL: RACE / NYSE: RACE): Osta, rajahinta noin alle 195 euroa/215 dollaria

 

KIINA

Kasvuyhtiöt

Alibaba (NYSE: BABA):Odota

 

YHDYSVALLAT

Varman päälle

Amgen  (NYSE: AMGN): Odota

Apple (NYSE: AAPL): Odota

Consolidated Edison  (NYSE: ED): Odota

Flower Foods  (NYSE: FLO): Odota

Hormel Foods  (NYSE: HRL): Odota

Hershey  (NYSE: HSY): Odota

Johnson & Johnson  (NYSE: JNJ): Odota

Lowe´s   (NYSE: LOW): Osta, rajahinta noin alle 215 dollaria

Pepsi  (NYSE: PEP): Odota

Pzifer  (NYSE: PFE): Odota

Verizon  (NYSE: VZ): Osta, rajahinta noin alle 53 dollaria

 

Osinkotykit

Abb Vie  (NYSE: ABBV): Odota

AT & T  (NYSE: T): Odota

Cedar Fair   (NYSE: FUN): Odota

Gilead  (NYSE:  GILD): Osta, rajahinta alle 62 dollaria 

IBM  (NYSE: IBM): Odota

Iron Mountain (NYSE: IRM): Odota

Main Street Capital  (NYSE: MAIN): Osta rajahinta noin alle 44 dollaria

Omnicom (NYSE: OMC): Odota

Philip Morris  (NYSE: PM): Osta, rajahinta noin alle 90 dollaria

Realty Income  (NYSE: O): Osta, rajahinta noin alle 67 dollaria 

 

Kasvuyhtiöt

Alphabet  (NYSE: GOOG): Odota

Innovative Industrial Properties  (NYSE: IIPR): Osta, rajahinta noin alle 200 dollaria 

Lam Research ( NYSE: LRCX ): Osta, rajahinta noin alle 550 dollaria 

Microsoft  (NYSE: MSFT): Osta, rajahinta noin alle 305 dollaria

United Health Group  (NYSE: UNH): Odota

Tractor Supply (NYSE: TSCO): Odota

Visa  (NYSE: V): Odota

 

Sykliset

Caterpillar  (NYSE: CAT): Odota

Cisco  (NYSE: CSCO): Osta, rajahinta noin alle 57 dollaria 

Genuine Parts Company  (NYSE: GPC): Osta, rajahinta noin alle 127 dollaria 

Illinois Tool Works  (NYSE: ITW): Osta, rajahinta noin alle 215 dollaria

Texas Instruments  (NYSE: TXN): Osta, rajahinta noin alle 188 dollaria

3M  (NYSE: MMM):  Osta, rajahinta noin alle 150 dollaria 

 

ETF:T

Ishares Emerging Markets  (IS3N): Odota

Ishares SP500  (IBCF): Odota

Ishares Europe Minimum Volatility  (EUN0): Osta, rajahinta noin alle 52 euroa 

 

Riskipaperit:

Yhdysvallat/Kiina – ELMS  (NYSE: ELMS):  Odota

23andME / Yhdysvallat –  ME (NYSE: ME): Odota

 

Lista laajenee uusien yhtiöiden esittelyn myötä. Yritysesittelyyn ovat sopivassa markkinatilanteessa tulossa:

 

SUOMI: Harvia (kasvuyhtiöt), Talenom (kasvuyhtiöt), Puuilo (osinkotykit), Tokmanni (osinkotykit)

RUOTSI: Assa Abloy (sykliset), Wihlborgs Fastigheter (kasvuyhtiöt), Intrum Justitia (osinkotykit)

YHDYSVALLAT: Black Rock (sykliset), Union Pacific (sykliset), Malibu Boats (kasvuyhtiöt), Medifast (kasvuyhtiöt), Vertex (kasvuyhtiöt), Booz Allen Hamilton (kasvuyhtiöt), Walmart (varman päälle), Berkshire Hathaway (varman päälle), Etsy (kasvuyhtiöt), American Express (sykliset), Prudential Financial (osinkotykit), Altria (osinkotykit), Automatic Data Prosessing (sykliset), Cummins (sykliset), Roku (kasvuyhtiöt)


Vastaa

Muut
Pörssihaukka somessa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka