Lähi-idän sodassa toistaiseksi vaarallisin taite

Öljynjalostamoon ei ole vaikea osua hyvällä ilma-aseella

Jemenin huthikapinallisten tekemä isku Saudi-Arabian keskeisiin öljynjalostamoihin on dramaattisin ja vaarallisin taite Lähi-idässä vähään aikaan Syyria pois lukien. Saudien tukemaa Jemenin hallitusta vastaan sotivat huthit saavat tukea Iranilta, joka on saudien ja Yhdysvaltojen pitkäaikainen verivihollinen – saudien kohdalla puhutaan vuosisadoista uskonnollisen valtataistelun vuoksi.

Saudit ovat sunnimuslimien johtava maa, Iran shiiojen. Mutta modernina aikana valtataistelu on luonteeltaan poliittista, ja sen myötä taloudellista ja nyt avoimesti sotilaallistakin.

Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen pitkäaikaisin liittolainen Lähi-idässä. Sauditaustaisten terroristien New Yorkin 2001 massamurhan jälkeen välit ajoittain viilenivät, mutta Trump elvytti ne taas huippuunsa. Yhdysvallat on tukenut saudien massiivista sotaa hutheja vastaan, kun muulla länsimaissa sitä on arvosteltu siviiliuhrien valtavan määrän vuoksi. Jemen on pommitettu paikoin kivikauteen.

Yhdysvallat ja saudit syyttävät öljyjalostamoiskusta Irania. Onkin vaikea kuvitella, mistä muualta huthit olisivat saaneet risteilyohjuksia ja lennokkeja. Iran – kuten tietysti moni valtio – on käyttänyt liittolaisiaan omien intressiensä ajamiseen. (lisää…)


Ostosuosituslista

diili

Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Markkinakatsaus: Trumpin paine kasvaa

Trumpille tulee jo kiire kauppasotansa kanssa äänestäjien hermostuessa

Viikon tapauksen, EKP:n eilisen kokouksen, päätökset olivat aika odotetut. Ohjauskorko painui hiukan enemmän pakkaselle, valtionvelkojen osto-ohjelma alkaa taas, eikä sille asetettu rajaa enempää ajan kuin määrän suhteen. Niitä koskevat päätökset jäävät Draghin seuraajan, IMF:n pitkäaikaisen johtajan Christine Lagarden hoiviin. Markkinoiden reaktiokin jäi niin laimeaksi, että selvästi tulokset vastasivat odotuksia.

Poliittisella puolella viikon uutinen on, että Trumpin ydintiimi ajaa voimalla sopimusta Kiinan kanssa tullien purkamiseksi. Kuten aiemmassa jutussa on eritelty, se voi olla Trump eikä Kiina jolle tulee kiire.

Yleisestä impaiiristä huolimatta sijoittajalla on monestakin syystä näinä aikoina aihetta hymyyn, ei tuskanvirneeseen. (lisää…)


Turha hermoilla EKP:n takia

Markkinat seuraamassa keskuspankin tiedotustilaisuutta

Muutama tunti tämän jutun ilmestymisen jälkeen Euroopan keskuspankki tiedottaa tuoreista rahapoliittisista päätöksistä. Markkinoilla on varmasti kovat odotukset. Koron pitäisi painua miinukselle ja valtionvelkojen osto-ohjelman vahvistua. Työpöytäänsä jo putsaileva Mario Draghi, jota saamme kiittää eurokriisin ratkeamisesta, joutui vielä viime metreillä kovaan paikkaan suhdanteen pudottua rajusti.

Elvytystä on tiedossa – mutta jääkö paketti pettymykseksi, vai jopa ylittää odotukset? Talousmediassa spekuloidaan markkinoiden reaktiolla. Päätökset voivat heiluttaa molempiin suuntiin riippuen siitä, millaisia odotuksia niihin on ladattu. Eivät ne varmasti alimitoitetut ole tässä tilanteessa.

(lisää…)


Markkinoiden ja median ailahteleva mentaliteetti: tapaus AT&T

Puhelin pirisee, operaattori tienaa

1800-luvulta asti viestejä lennättänyt AT&T kelpaa taas kummasti sijoittajille.

Pörssihaukassa sivuston avaamisesta asti suositusyhtiönä ollut tele- ja mediajätti AT&T on saanut viime päivinä rutkasti myönteistä huomiota amerikkalaisissa talouslehdissä. Vasta jokin aika sitten lähinnä sylkykuppina toimineen yhtiön profiliin ylösnousemuksen syy on sen osakekurssin liki rakettimainen nousu.

Pari vuotta laskumarkkinassa valunut osake on kiskaissut alle 30 dollarista 37 taalaan kesän aikana. Joulukuun alimmasta noteerauksesta 27 dollaria nousua on kertynyt liki 40 prosenttia. Se ylittyykin, kun mukaan lasketaan yhtiön muhkea osinko.

AT&T on ollut suurten jenkkiyhtiöiden kurssiltaan parhaiten kehittyneitä osakkeita tänä vuonna. Viime vuonna se kuului vielä pahnanpohjimmaisiin. (lisää…)


Markkinakatsaus: Saksan pitkillä koroilla sama tarina

Mersu eli Daimler kulkee monen syklisen osakkeen tapaan pitkien korkojen tahdissa

Jatkan edellisestä markkinakatsauksesta käsitellen Yhdysvaltojen jälkeen Saksan pitkiä korkoja. Vaikka Yhdysvallat maailmantalouden tärkeimpänä maana hallitsee finanssimarkkinoiden liikkeitä, on muillakin suurilla talouksilla ja valuutoilla tietysti merkityksensä.

Euroalueen talousmahti Saksa on täkäläisestä näkökulmasta se, jota sijoittajan ja ylipäänsä taloudesta kiinnostuneen on seurattava talouden suuret linjat hahmottaakseen. Saksa on vientivetoisen Suomen tärkein asiakas, joka ostaa pääasiassa investointihyödykkeitä eli suhdanneherkän teollisuuden tuotteita. Niiden valmistajia Helsingin pörssissä riittää.

Saksan valtionvelkojen pitkät korot heijastavat suhdanteita ja osakemarkkinoita samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen. Vaikka talousalueet ovat toiset, talouden globaalin integraation ansiosta niiden liikkeet eivät juuri eroa toisistaan. Se helpottaa suhdanteiden tulkintaa.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Markkinakatsaus: Pitkät korot vilkuttavat suhdannepohjaa

Vaikkei hätäiseen uskoisi, pitkien korkojen vapaan pudotuksen pohja pilkottaa jo

Se, joka lukee suhdanteiden ja samalla markkinoiden pohjat ja huiput riittävällä tarkkuudella, pääsee osakesijoittajana huomattaviin ylituottoihin. Pitkien korkojen eli pitkän maturiteetin valtionvelkojen korkotuotto on suhdannemittareista tunnetuimpia ja varmasti luotettavimpia. Yleensä siihen käytetään kymmenvuotisten lainojen korkoa, mutta viiden tai seitsemän vuoden käyrä antaa jokseenkin samat tulokset.

Korot liikkuvat käänteisesti velkakirjojen kysyntään nähden. Kun talouden odotetaan kasvavan, sijoittajat haluavat velkapapereille parempaa korkoa, koska inflaationkin pitäisi kiihtyä ja osakkeiden tarjota hyviä tuottoja. Silloin korot nousevat.

Varmatuottoisten velkakirjojen kysyntä taas kasvaa aina suhdanneodotusten pudotessa. Silloin korot laskevat.

Korkomarkkinat ovat perinteisesti suhdanteiden ennustajista taitavin, koska siellä toimivat pääomamarkkinoiden raskaimman sarjan ammattilaiset. Heillä on käytössään paras tieto ja ymmärrys.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Ostosuosituslista

Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Markkinakatsaus: VIX loikkii villisti

Volatiliteettia mittaava VIX-indeksi on ollut kuukauden kuin myrskyävä meri

Jätin ostosuosituslistan päivityksen viikolle, koska odotin VIX:in ottavan vielä ainakin yhden nykäyksen ylös lyhyiden oskillaattoreiden perusteella. Pieni volapiikki iskikin, kun alkuviikosta markkinat spekuloivat kauppaneuvottelujen jumittumisella – jos se nyt oli todellinen syy, varmasti osa ainakin.

Kauppasodassa ei ole mikään muuttunut, ja VIX kiihtyi päälle 20 pisteen USA:n avattua pörssinsä maanantain vapaapäivän jälkeen – mutta piikki alkoi saman tien sulaa. Tiistaina pörssit olivat vielä tasaisesti punaisella, tänään jo yhtä raikkaasti sinisellä.

Pörssivapaat sotkevat hiukan markkinoita. Yhdysvaltojen eilinen vahva miinuspäivä oli käyty läpi jo Euroopassa maanantaina ja tiistaina. Kunnon rähinää ei sitten saatu tähän rakoon, vaikka siltä vielä eilen iltapäivällä vaikutti.

Aika ilmeisesti tämän laskevan keskipitkän trendin viimeiset hermoilut ovat nyt takana, ellei kauppasota tarjoa uusia synkkiä käänteitä.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Varo velkaisia kasvusyklisiä: tapaus Norwegian

Ylivelkaisten lentoyhtiöiden raatoja riittää historiassa. Kuva: Sven Tillack, Wikipedia Commons.

Sekä sykliset että kasvuyhtiöt ovat parhaimmillaan loistavia sijoituskohteita, mutta myös pahimpia väärän aikaan ja hintaan ostettuna. Erityisen riskialttiita ovat sykliset kasvuyhtiöt – jos kasvu on rahoitettu velalla. Ja aika usein se kuuluu tämäntyyppisten yhtiöiden kuvaan.

Norjalaisen halpalentoyhtiön Norwegianin tarina finanssikriisin jälkeen on tyypillinen ”mopo lähtee käsistä”. Kymmenen vuotta sitten lama muokkasi muutenkin murrosta kokenutta lentoliikennettä siten, että perinteisten täyden palvelun lentoyhtiöiden asiakkaat siirtyivät laumoina halpakilpailijoille.

Menestyksen juovuttama Norwegian loi hurjan investointiohjelman. Paikallistoimijasta kasvoi Euroopan kolmanneksi suurin lentotyhtiö. 2009 jälkeen liikevaihto on noin kuusinkertaistunut – mutta todella kovaan hintaan. Kuten kertoo osakekurssikin. (lisää…)


Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka