Italia sai uuden koalitiohallituksen, kun Viisi tähteä ja keskustavasemmistolainen PD löivät hynttyyt yhteen estääkseen uudet vaalit ja niissä odottavan äärioikeistolaisen Legan voiton. Liikettä osattiin odottaa, mutta epäpyhä avioliitto on tämäkin kuten kahden aika ääripään populistipuolueen naimakauppa.
Koalition kestävyys on nytkin hyvin huteralla pohjalla, koska PD kuuluu siihen vanhaan poliittiseen kaartiin, jota vastaan Viisi tähteä on perustettu. Niillä on myös monia jyrkän erilaisia näkemyksiä keskeisistä kysymyksistä. Mutta eivät ristiriidat suuremmilta vaikuta kuin edellisen hallituksen.
Toivottavasti yhteispeli onnistuu odotettua paremmin. Hallituksen kaatuminen johtanee uusiin vaaleihin, joissa gallupeja johtavan äärioikeistolaisen Legan voitto tietäisi pahoja vaikeuksia EU:lle ja euron tulevaisuudelle. (lisää…)
Taloussivusto Bloomberg julkaisi tänään kiintoisan kauppasotaa käsittelevän jutun. Se toisti keskeisiltä osin samat asiat kuin itse erittelin pari päivää sitten, mutta muutama merkittävä analyysi siinä oli sikäläisiltä asiantuntijoilta. Ne pitävät pikaista neuvotteluratkaisua varsin epätodennäköisenä.
Arvioitsijat korostavat, että kiinalaiset näkevät Trumpin täysin epäluotettavana, eikä ihme. Hänen tuoreet twiittinsä neuvottelukosketuksen elpymisestäkin ovat sikäläisten mukaan teatteria, joka lähinnä viittaa Trumpin omaan kasvavaan hermostumiseen. Hän haluaa antaa kuvan taktiikkansa menestyksestä valehtelemalla, ja sehän ei todellakaan uutta olisi. (lisää…)
Enpä ehtinyt kuin tietokoneen sulkea, kun kauppasota roiskaisi uudelle tasolle: Kiina nokitti tulleilla ja Trump heti perään. Ja markkinat tietysti räjähtivät kuin ruutitynnyri, mitä ei tässä tilanteessa kauhean epärationaalisena reaktiona voi todellakaan pitää.
Nyt Kiina on jo tarjoutunut taas neuvottelupöytään, joten välirauha kestänee hetken – kenties. Ja ehkä sieltä joskus joku sopu syntyykin, vaikka erityisen optimisti en ole.
Asiaa voisi pitää vuoden vitsinä, ellei sen murjaisija olisi ainoan supervallan johtaja. Donald Trump todellakin haluaisi ostaa Tanskalta Grönlannin, tiedä sitten minkä takia. Mutta niin tosissaan hän on, että perui vierailunsa Kööpenhaminaan viime tipassa tanskalaisten torjuttua kohteliaasti tarjouksen.
Asia ei sinänsä merkitsisi kuin yhtä uutta omituista episodia Trumpin lyhyellä poliittisella uralla, ellei sitä olisi pakko pitää oireellisena hänen persoonalleen ja kaikelle toiminnalleen. Ostotarjous itsenäisen demokraattisen liittolaismaan maa-alueesta on jo niin absurdi veto, että se vaivauttaisi jo ohi heitettynä huulena vitsailijan aseman takia. (lisää…)

Oppositiojohtajaksi pakotettu tähtipoliitikko Matteo Salvini ihailee maanmiestään Benito Mussolinia (vasemmalla)
Italian epäpyhä populistikoalitio koki odotetun lopun eli hallitus kaatui vuoden verran keskenään tapeltuaan. Äärioikeistolainen Lega ja sen johtaja Matteo Salvini vaativat omalle hallitukselleen epäluottamuslausetta toiveenaan uudet vaalit, joissa se olisi gallupien perusteella noussut pääministeripuolueeksi.
Viiden tähden poimima mutta puolueeseen kuulumaton kompromissipääministeri Giuseppe Conte ilmoittikin eroavansa heti, syyttäen parlamentin eropuheessaaan rajusti Salvinia hallituksen hajottamisesta valtapoliittisista syistä. Hän kuitenkin oli valmis jatkamaan toisen koalition johdossa.
Se tarkoittaisi Viiden tähden ja vasemmistokeskustalaisen PD:n hallitusta. Neuvottelut ovat kuulemma jo kuumeisesti käynnissä. Toinen vaihtoehto on virkamieshallitus. (lisää…)
Uutisena tätä ei todella voi pitää, mutta aina varmempi on niin sanottu kova brexit. Tuore pääministeri Boris Johnson, joka on ollut brexit-leirin radikaalin pään johtajia alusta asti, lähestyi kirjeellä EU:ta esittäen hänelle tuttuja vaatimuksia. Siis sellaisia, joihin EU:n on mahdoton myöntyä.
Rankin on Irlannin rajasta tehdyn sopimuksen purkaminen. Se on ollut neuvottelujen vaikeimpia osia, josta saatu kompromissi olisi kelvannut EU:lle ja Irlannille. Johnson haluaa vetää sen viemäristä, koska sopimus tukkii brexitistien keskeiset tavoitteet eli täydellisen irtoamisen EU:sta tulliliittoja ja vapaata liikkumista myöten. (lisää…)

Kiitti mulle riitti, tiuskaisee Britannian seuraava pääministeri EU:lle – ja luultavasti parlamentillekin.
Brexit on jäänyt Pörssihaukassa vähäksi aikaa huomiotta viime aikojen markkinakiireiden vuoksi. Dramatiikasta, joskin jokseenkin odotetusta, ei ole ollut prosessin luonteelle ominaisesti puutetta.
Theresa May häipyi historiaan itku silmässä melko täydellisenä epäonnistujana. Hän ei päässyt likikään tärkeintä tavoitettaan, jonkin sortin kansallista etua puoltavaa brexit-sopimusta. Kompromissivalmius opposition suuntaan löytyi liian myöhään.
Siinä vaiheessa May oli suututtanut jo niin oman leirinsä kuin opposition. May olisi antanut parlamentille vallan kasata millainen enemmistön hyväksymä sopimus tahansa, mutta hanke upposi. (lisää…)
Pörssihaukassa oli huomaamatta jäänyt ongelma, kun esiin tuli ilman hakusanoja vain kymmenen viimeisintä artikkelia kustakin kategoriasta. Vaiva on hoidettu, eli kaikki jutut tulevat jonoon aloituspäivään asti. Suuret pahoittelut kömmähdyksestä. (lisää…)
Suositusten vaivattomasta käytöstä on keskusteltu sivuston alusta asti, ja olen tiedostanut tarpeen kätevään malliin, mutta siinä on ollut tekniset ongelmansa. Yhtenä mahdollisuutena ollut ylös/alas -tyyppinen ohjeistus kullekin osakkeelle olisi ollut vaikeaselkoinen ja jättänyt turhan paljon vastuuta vastaanottajalle.
Vahen Juhan – jonka moni jäsen varmaan muistaa Piksun aktiivisena kirjoittajana – ehdotus yksinkertaisesta osta/odota -mallista tuntui toimivalta, joten sitä kokeilemme nyt. Ensimmäinen suosituslista on julkaistuna tämän jutun alla.
Ostosuosituslista sisältää siis kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut. (lisää…)

Theresa May veivaamassa poliittista kompromissia.
Jean-Paul Sartren klassikkonäytelmässä Likaiset kädet Itä-Euroopan valtion kommunistipuolueen johtaja joutuu puoluetoveriensa vihan ja salamurhan kohteeksi, kun hän yrittää pelastaa maansa natsivallalta neuvottelemalla porvaripuolueiden kanssa yhteisestä ratkaisusta. Jäykkään ja ihmisistä piittaamattomaan oppiinsa lukkiutuneet puoluetoverit tuomitsevat käytännöllisen ja maansa etua ajavan johtajan petturiksi ja aatteensa syöjäksi.
Britannia ja brexit ovat kuin suoraan Sartren näytelmästä. Pääministeri Theresa May ei saanut puolueensa kovan linjan nationalisteja eli kiivaimpia brexitistejä taakseen sopimusluonnoksellaan, jota nämä pitivät brexitin pettämisenä. Siitäkin huolimatta, että May tuli heidän vaatimuksiaan vastaan niin pitkälle kuin hajanaisessa puolueessa, parlamentissa ja kansakunnassa oli mahdollista.
Luupääbrexitisteille ei kelpaa mikään kompromissi enempää kuin Sartren näytelmän kommunisteille. Niinpä Mayn oli haettava muita ratkaisuja, koska hän ei halua jäädä historiaan sopimuksettoman eron ja sen myötä taloudellisen katastforin junailleena pääministerinä. (lisää…)