Ainakin Theresa May sotkee kätensä
Theresa May veivaamassa poliittista kompromissia.
Jean-Paul Sartren klassikkonäytelmässä Likaiset kädet Itä-Euroopan valtion kommunistipuolueen johtaja joutuu puoluetoveriensa vihan ja salamurhan kohteeksi, kun hän yrittää pelastaa maansa natsivallalta neuvottelemalla porvaripuolueiden kanssa yhteisestä ratkaisusta. Jäykkään ja ihmisistä piittaamattomaan oppiinsa lukkiutuneet puoluetoverit tuomitsevat käytännöllisen ja maansa etua ajavan johtajan petturiksi ja aatteensa syöjäksi.
Britannia ja brexit ovat kuin suoraan Sartren näytelmästä. Pääministeri Theresa May ei saanut puolueensa kovan linjan nationalisteja eli kiivaimpia brexitistejä taakseen sopimusluonnoksellaan, jota nämä pitivät brexitin pettämisenä. Siitäkin huolimatta, että May tuli heidän vaatimuksiaan vastaan niin pitkälle kuin hajanaisessa puolueessa, parlamentissa ja kansakunnassa oli mahdollista.
Luupääbrexitisteille ei kelpaa mikään kompromissi enempää kuin Sartren näytelmän kommunisteille. Niinpä Mayn oli haettava muita ratkaisuja, koska hän ei halua jäädä historiaan sopimuksettoman eron ja sen myötä taloudellisen katastforin junailleena pääministerinä.
May ei tuo pöytään sopimuksetonta eroa
May hakee nyt tukea työväenpuolueesta, jonka vaatimukset ovat tietysti vaikeita nekin hänelle. Etenkin kun sen johtaja Jeremy Corbyn on oman puolueensakin mitassa kovan linjan vasemmistolainen.
Joka tapauksessa May on tehnyt selväksi, että hän ei sopimuksetonta eroa tuo pöytään, vaan vaikka eniten kannatusta saaneen mallin. Parlamentti sitten päättäköön, meneekö se läpi.
Konservatiivien kovan linjan nationalistit tärisevät raivosta julkisestikin: johtaja hieroo kompromisseja marxistin kanssa, pettää puolueensa ja kansanäänestyksen!
Kulisseissa on nyt käynnissä todella kova peli. Nationalistisiipi haluaa Maysta eroon ennen kuin parlamentin enemmistö ja EU löytävät jatkoajalla yhteisen ratkaisun.
Konservatiivipuolue kiehuu samaan tapaan kuin Winston Churchillin aikana, kun hän tappeli puoluetovereidensa kanssa Britannian suhtautumisesta Hitlerin Saksaan. Churchill oli oikeassa, ja niin on myös May.
May haluaa välttää laman
May toimii kuten vastuuntuntoisen päättäjän pitää: hän vaalii kansallista etua, ei puolueensa nationalistisia kiivailijoita. Hän ei halua Britanniaan lamaa, jota tuskin suurin osa kansalaisistakaan kaipaa.
Eikä May edes ketään petä. Konservatiivien linjakaanhan ei ole koskaan ollut yksiselitteisesti brexit, eikä varsinkaan sopimukseton. Eikä kansanäänestys koskenut eron ehtoja, vaan puhtaasti eroa itseään. Sopimukseton ero ei ole kansalaisten eikä parlamentin enemmistön tahto.
Winston Churchill taisteli vastaavassa liemessä puolueensa kanssa toisen maailmansodan kynnyksellä.
Tämä näytelmä on kyllä uskomattoman absurdi. May on jo poliittisesti kuollut, eikä muuta teeskentelekään. Mutta hän on yhä pääministeri, ja yrittää tehdä velvollisuutensa kansakuntaa kohtaan. Samalla hän tietää tuhoavansa uransa ja maineensa puolueessaan, jota on palvellut uskollisesti teinistä asti.
Jeremy Corbyn taas on EU:n vastustaja, koska hän pitää sitä kapitalismin käsikassarana ja eliittikerhona. Mutta hänen työväenpuolueensa enemmistö kannattaa EU:ta ja haluaa erossakin sen kanssa mahdollisimman läheiset suhteet.
Toisaalta Corbyn tietää, että nationalistien junailema sopimukseton ero johtaisi maan vielä kauemmas hänen omista poliittisista tavoitteistaan. Joten hänenkin on pikku pakko hakea ratkaisua Mayn kanssa eli sotkettava kätensä.
Kaksipuoluejärjestelmää kauheimmillaan
Sopimukselle on yhä edellytykset, ja kuten EU:n reaktioista näkyy, kova halu siihen täälläkin on. Sopimuksen toteutuminen on toki kaikkea muuta kuin varmaa, mutta ainakin siihen on taas yritystä.
Tämä on muuten niitä suuria haittoja, joihin enemmistövaalien tuottama kaksipuoluejärjestelmä johtaa. Yhteistyö rajojen yli leimataan siinä prostituutioksi, kun sen pitäisi olla demokratiassa jokapäiväistä ruisleipää.
Toivottavasti blokkivaali ei Suomessa koskaan toteudu. Ruotsin hallituksen tolkuttoman vaikeasta kasaamisesta saatiin vastikään toinen esimerkki järjestelmän jäykkyydestä.
Mayn seuraaja aika varmasti kovan linjan nationalisti
Peukut pystyyn, että May, Corbyn ja EU löytävät yhteisen sävelen – eikä konservatiivipuolue ehdi sitä ennen siivota Mayta historiankirjoihin. Kauanhan siihen ei sinänsä mene, mutta ehtiikö tai kykeneekö hän kompromissin rakentaa ja viedä läpi.
Mayn seuraaja on aika varmasti kovan linjan brexitisti. Ja sen myötä sopimukseton ero toteutuu riippumatta siitä, mitä parlamentin tai kansan enemmistö on asiasta mieltä. Vaikkapa Boris Johnsonin junailemat ehdot eivät taatusti kelpaa EU:lle, vaan sitten erotaan sopimuksetta.
Mitkä ovat mahdollisuudet suuntaan tai toiseen, ehkäpä fiftysixty kuten edesmennyt Matti Nykänen legendaarisesti murjaisi. Toivottavasti sixty on se Mayn ja poliittisen kompromissin lukema. Sillä sopimukseton ero sotkee todella ikävästi Euroopan taloutta.
