Ostosuosituslista

Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.

Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 21 suomalaista, 36 yhdysvaltalaista, 15 ruotsalaista, kaksi espanjalaista ja britannialaista yhtiötä sekä yksi yhtiö Italiasta, Ranskasta, Kiinasta, Taiwanista, Tanskasta ja Belgiasta sekä yhdeksän ETF-rahastoa.

Yhtiöt on jaettu neljään luokkaan: varman päälle, kasvuyhtiöt, osinkotykit ja sykliset.

Osta-suosituksen saanut on mielekäs hinnaltaan fundamenttien ohella myös teknisesti kyseisellä hetkellä.

Odota-suosituksen saanut on ostokelpoinen muuten, mutta sikäli kallis, että Pörssihaukka arvioi hinnan tulevan vielä alemmas.

Joidenkin osakkeiden suositus saattaa olla ylikuumentunut. Se tarkoittaa osakkeen hinnan nousseen Pörssihaukan mielestä teknisesti hyvin korkealle, jonka seurauksena kurssi korjaa jossain vaiheessa reippaasti alas.

Ylikuumentuminen on periaatteessa tilanne, jossa sinänsä hyvästä osakkeesta saattaa olla perusteltua luopua eli kotiuttaa voitot.

Pörssihaukka ei kuitenkaan koskaan suosittele spekulatiivista sijoittamista, joten ylikuumentunut – merkintä ei ohjeista myymään. Se johtuu jo siitä, että ylikuumentuminen saattaa yllättää kestollaan ja sijoittaja pettyä, kun myydyn osakkeen kurssi jatkaa vielä ylemmäs.

Ylikuumentumisen takana saattaa olla myös jokin Pörssihaukalle tuntematon syy, kuten yrityskauppa, josta markkinat ovat saaneet vihjeen. Tällöin ylikuumentuminen ei välttämättä johdakaan kurssilaskuun.

Koska pitkäaikaisetkin sijoittajat kuitenkin joskus luopuvat osakkeistaan, on se paras tehdä osakkeen ylikuumentuessa. Siksi myös ylikuumentuminen kuuluu ohjeistuksiin.

Rajahinnat määrittelevät kurssitason, jonka alapuolella osake on kulloisenkin listan voimassa ollessa ostokelpoinen. Rajahinnat eivät ole pysyviä, vaan päivittyvät markkinatilanteen mukaan.

Ne ovat myös noin-hintoja, eivät millintarkkoja. Prosentin parin heitto ei suuria merkitse.

Lista päivitetään vähintään joka viikko, tarpeen vaatiessa useammin.

SUOMI

Varman päälle

Elisa  (ELISA): Osta, rajahinta noin alle 37 euroa (Edellinen: Odota)

Kone  (KNEBV): Odota

Orion  (ORNBV): Odota

Sampo  (SAMPO): Osta, rajahinta noin alle 9 euroa 

 

Osinkotykit

Aktia  (AKTIA): Odota

Kesko  (KESKO_B): Osta, rajahinta noin alle 20 euroa 

Mandatum (MANTA): Osta, rajahinta noin alle 5,70 euroa (Edellinen: Odota)

Nordea  (NDA_FI):  Odota / Lunasta

Tieto  (TIETO):  Odota

 

Kasvuyhtiöt

Gofore (GOFORE): Odota

Marimekko (MEKKO): Osta, rajahinta noin alle 11 euroa 

Olvi  (OLVAS):  Osta, rajahinta noin alle 31 euroa 

Scanfil  (SCANFL): Odota

Talenom (TNOM): Odota

Vaisala (VAIAS): Odota

 

Sykliset

Kamux  (KAMUX): Odota / Lunasta 

Neste  (NESTE):  Odota

Metso (METSO): Odota

Ponsse  (PON1V): Odota

UPM  (UPM): Odota

Valmet  (VALMT): Odota

 

RUOTSI

Varman päälle

Axfood  (OMXSTO: AXFO): Odota

 

Osinkotykit

Loomis  (OMXSTO: LOOMIS):  Odota

 

Kasvuyhtiöt

Dedicare  (OMXSTO: DEDI): Odota

Hexagon  (OMXSTO: HEXA_B): Odota

Kambi (KAMBI): Odota

Latour  (OMXSTO: LATO_B): Odota

Lagercrantz (OMXSTO: LAGR_B) Odota

Nibe  (OMXSTO: NIBE_B): Odota

 

Sykliset

Atlas Copco  (OMXSTO: ATCO_B): Odota / Lunasta 

Boliden  (OMXSTO: BOL): Odota

Investor  (OMXSTO: INVE_B): Odota / Lunasta 

JM  (OMXSTO: JM): Odota

Nolato  (OMXSTO: NOLA_B): Odota

Trelleborg  (OMXSTO: TREL_B): Odota

 

TANSKA

Varman päälle

Novo Nordisk (OMXCOP: NOVO_B / NYSE: NVO): Odota

 

IRLANTI

Osinkotykit

JGPI-ETF (XETR: JGPI): Osta, rajahinta noin alle 23 euroa

 

ITALIA

Kasvuyhtiöt

Ferrari  (MIL: RACE / NYSE: RACE): Osta, rajahinta noin alle 305 euroa 

 

RANSKA

Sykliset

Louis Vuitton Moët Hennessy  (LVMH: MOH): Odota

 

BRITANNIA

Osinkotykit

British American Tobacco   (BATS)  / (BTI): Odota

Legal & General (LGEN): Odota / Lunasta 

 

ESPANJA

Osinkotykit

Atresmedia (BME : A3M ): Odota

 

Kasvuyhtiöt

Indra Sistemas ( BME: IDR ): Osta, rajahinta noin alle 52 euroa 

 

SAKSA

Kasvuyhtiöt

2G Energy ( 2GB: XETR ): Odota

SAP ( SAP: XETR ): Osta, rajahinta noin alle 150 euroa 

BELGIA

Sykliset

Solvay ( SOLB: EURONEXT ): Odota

 

KIINA

Kasvuyhtiöt

Alibaba (NYSE: BABA): Odota

 

TAIWAN

Sykliset

Taiwan Semiconductor (NYSE: TSM): Odota

 

YHDYSVALLAT

Varman päälle

Apple (NYSE: AAPL): Odota

Chubb  (NYSE: CB): Odota (Edellinen: Osta, rajahinta noin alle 320 dollaria)

Consolidated Edison  (NYSE: ED): Odota

Hershey  (NYSE: HSY): Odota

IBM  (NYSE: IBM): Odota

Johnson & Johnson  (NYSE: JNJ): Odota

Lowe´s   (NYSE: LOW):  Odota

Pepsi  (NYSE: PEP): Osta, rajahinta noin alle 150 dollaria HUOM!

 

Osinkotykit

Abb Vie  (NYSE: ABBV): Odota

AGNC  (NYSE:  AGNC): Osta, rajahinta noin alle 11 dollaria 

Amgen  (NYSE: AMGN): Odota

Ares Capital  (NYSE: ARCC): Osta, rajahinta noin alle 18 dollaria 

Flowers Foods  (NYSE: FLO): Odota

Gilead  (NYSE:  GILD): Odota

Innovative Industrial Properties  (NYSE: IIPR): Odota

Iron Mountain (NYSE: IRM): Odota

Main Street Capital  (NYSE: MAIN): Osta, rajahinta noin alle 52 dollaria 

Pfizer  (NYSE: PFE): Osta, rajahinta noin alle 26 dollaria

Philip Morris  (NYSE: PM): Odota

PTY  (NYSE: PTY): Osta, rajahinta noin alle 12 dollaria – Huom ostorajoite!

Realty Income  (NYSE: O): Osta, rajahinta noin alle 62 dollaria 

Starwood Property (NYSE: STWD) : Osta, rajahinta noin 17,50 dollaria

Verizon  (NYSE: VZ): Osta, rajahinta noin alle 45 dollaria

Washington Trust  (NYSE: WASH): Odota / Lunasta noin 35 dollarssa

 

Kasvuyhtiöt

Adobe (NYSE: ADBE): Osta, rajahinta noin alle 230 dollaria 

Alphabet  (NYSE: GOOG): Odota

American Tower (NYSE: AMT): Odota

Intercontinental Exchange (NYSE: ICE): Osta, rajahinta noin alle 140 dollaria 

Copart ( NYSE: CPRT ): Odota

Darden Restaurants  (NYSE: DRI): Odota

Lam Research ( NYSE: LRCX ): Odota

Microsoft  (NYSE: MSFT): Osta, rajahinta noin alle 410 dollaria

United Health Group  (NYSE: UNH): Odota

ResMed  (NYSE: RMD): Osta, rajahinta noin alle 215 dollaria 

Ross Stores  (NYSE: ROST): Odota

Tractor Supply (NYSE: TSCO): Odota

Visa  (NYSE: V): Odota (Edellinen: Osta, rajahinta noin alle 330 dollaria)

 

Sykliset

BlackRock  (NYSE: BLK): Odota

Caterpillar  (NYSE: CAT): Odota

Cisco  (NYSE: CSCO): Odota

Genuine Parts Company  (NYSE: GPC): Odota

Illinois Tool Works  (NYSE: ITW): Odota

JP Morgan Chase  (NYSE: JPM): Odota

LyondellBasell  (NYSE: LYB): Osta, rajahinta noin alle 60 dollaria

Omnicom (NYSE: OMC): Odota

Union Pacific (NYSE: UNP): Odota / Lunasta noin 266 dollarissa 

Texas Instruments  (NYSE: TXN): Odota

ETF-rahastot

Ishares Emerging Markets  (IS3N): Odota

Ishares SP500 valuuttasuojattu  (IBCF): Odota

Ishares SP500 valuuttasuojaamaton (SXR8): Odota

Ishares Europe Minimum Volatility  (EUN0): Odota

Ishares +20y Treasury Bonds  (IS04): Odota

Franklin FTSE India  (FLXI): Osta, rajahinta noin alle 37 euroa

Xtrackers MSCI World Consumer  (XDWS): Odota (Edellinen: Osta, rajahinta noin alle 46 euroa)

Wisdom Tree Brent-öljyrahasto ( OOEA ): Odota 

 

Lista laajenee uusien yhtiöiden esittelyn myötä. Yritysesittelyyn ovat sopivassa markkinatilanteessa tulossa:

 

SUOMI:  Puuilo (osinkotykit), Kemira (sykliset), Wärtsilä (sykliset), Harvia (kasvuyhtiöt), Revenio (kasvuyhtiöt), Posti (osinkotykit), QT (kasvuyhtiöt), Huhtamäki (sykliset), Aspocomp (sykliset), Kempower (kasvuyhtiöt), SSAB (sykliset), Huhtamäki (sykliset) 

 

RUOTSI:  Addtech (kasvuyhtiöt), Vitec (kasvuyhtiöt), Assa Abloy (varman päälle), Wihlborg´s Fastigheter (kasvuyhtiöt), SAAB (sykliset)

 

YHDYSVALLAT:  Automatic Data Processing (kasvuyhtiöt), Datadog (kasvuyhtiöt), Meta (kasvuyhtiöt), Sirius (osinkotykit), Costco (kasvuyhtiöt), McDonalds (varman päälle), Berkshire Hathaway (varman päälle), Netflix (kasvuyhtiöt), Nvidia (sykliset), Occidental Petroleum (sykliset), John Deere (sykliset), DR Horton (sykliset), Medpace (kasvuyhtiöt), Fastenal (sykliset), PVH (sykliset), Vertex (kasvuyhtiöt), Booz Allen Hamilton (kasvuyhtiöt), Pool (kasvuyhtiöt), American Express (sykliset), Prudential Financial (osinkotykit), American States Water (varman päälle), FactSet (kasvuyhtiöt), Amphastar (kasvuyhtiöt),

 

SAKSA: SAP (kasvuyhtiöt)

 

ALANKOMAAT: ASML (sykliset)

 

BRITANNIA: Rolls Royce (sykliset) 

 

BRASILIA: MercadoLibre (kasvuyhtiöt) 

 

JAPANI: Toyota (sykliset)

 

BELGIA: Campine (sykliset) 

 

ETF: iShares MSCI World, iShares Nasdaq USA, iShares Brazil 4BRZ, iShares MSCI Japan EUR Hedged, iShares Healt Care ETF

 


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka