Tulospudotus jo osakekursseissa

Jos osakemarkkina ei hinnoittele tulospudotusta niin mitä sitten?

Talousennusteet tulvivat synkkyyttä. Valtaosa silmäätekevistä povareista arvioi Yhdysvaltojen, Euroopan ja niiden siivellä maailmantalouden vajoavan taantumaan kuluvana vuonna, näin vaikkapa Bloombergin tuoreessa raportissa.

Finanssitalo Barclay´s julmistelee maailmantalouden uppoavan pahemmin kuin kertaakaan sitten 1970-luvun. Monet ovat samalla linjalla, joskaan eivät aivan yhtä jyrkällä. (lisää…)


Hintapaine jatkaa laskua

Kaasun riittävyys on Euroopan talven kylmä kysymys. Kuva: Captain Raju, Wikicommons. 

Viime viikkojen lupaava inflaatiodata jatkuu joka suunnalla. Saksassa tuottajahinnat tulivat jo toisen kuukauden peräkkäin alas, nyt -3,9% ja lokakuussa jo -4,2%.

Toki takana on raivoisa nousu, sillä vuositasolla tuottajahinnat roihusivat yhä +28,2% korkeammalla. Mutta suunta on nyt tärkeintä. (lisää…)


Inflaatio helpottaa

Käytettyjen autojen hintaralli kääntyi jo. Kuva: Order_242, Wikicommons.

Sijoittajien vuoden pääteeman inflaation jäähtymistä on janottu kuin karhu hunajapurkkia. Markkinakarhujen eli laskumarkkinan jatkumista povaavien mielestä sitä ei tosin kannata odottaa.

Pörssihaukan ennuste on ollut viimeistään kesästä asti, että kallis raha ja rapautuva suhdanne kyllä taklaavat hintarallin. Siitä saatiin toistaiseksi väkevin todiste Yhdysvaltojen eilisestä inflaatioraportista. (lisää…)


Kiinasta tuli riskipesä 1

Kiinalaisten laaja kapinahenki sai vuonna 1989 karmean lopun. Kuva: Pete Campolongo, Wikicommons.

Vaikka riskejä tiukasti ennen kaikkea hajauttamisen kautta hallitsemalla osakesijoittaminen on jokseenkin turvallista, lymyää siinä silti uhkia moninaisista suunnista. Politiikka talouden raamina muodostaa niistä yhden.

Demokratioissa riskit kumpuavat yleensä äänestäjien mielialojen ailahtelusta, diktatuureissa päättäjien. Joskus koko yhteiskunnan perusteet saattavat täristä. (lisää…)


Tuottajahinnat laskussa

Laskusuhdanne täyttää jo sahojen varastot

Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.

Se lupailee inflaatiopaineen hellittämistä, koska työmarkkinoiden jäähtyminen hillitsee ennen pitkää palkkojen nousua. Muutos seurasi yllätyksettä lukuisia muita jo kuukausia pudonneita suhdanneindikaattoreita. (lisää…)


Fed kovana, vaan pitääkö ennuste?

Fed löi nyt kovat piippuun. Kuva: Wikipedia Commons.

Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin keskiviikkoinen korkopäätös oli odotettu itse toimien osalta, mutta muutaman detaljin kannalta on perusteltua pureskella sitä saman tien. Osin jo markkinareaktion takia, indeksit putosivat eilen liki pari prosenttia.

Ohjauskorko nousi odotetusti 0,75% vaihteluvälille 3,0-3,25%. Fed ennustaa sen olevan vuoden lopussa jo noin 4,4 % ja ensi vuonna noin 4,6 %. (lisää…)


Inflaatiopaniikki – vaiko ei?

Ota sinäkin kylmä suihku ja nauti siitä! Kuva: Pixabay

Tartutaanpa tuoreeltaan eilen julkaistuihin Yhdysvaltojen inflaatiolukuihin, koska ne nostivat harvinaisen kovan haloon pörssissä. Jenkki-indeksit putosivat kuin nyrkistä saaneena, teknopainotteinen Nasdaq jäi punaiselle yli viisi prosenttia.

Euroopassakin kurssit tietysti sulivat – mutta jo tänä aamuna paniikki hellitti huomattavasti. Asetelma on kutkuttava, eikä mielestäni likikään niin dramaattinen kuin ensivaikutelma viittaa. (lisää…)


Vaalitulos ei keikuta Svea-mammaa

Ruotsi pysyy kuninkaallisena sijoituskohteena hallituksista riippumatta. Kuva: Istock.

Politiikka muodostaa yhden aspektin sijoittamiseen, totalitaristisissa maissa ja niiden naapurustossa joskus surullisen merkittävän, kuten viime vuodet todistavat. Mutta yleensä politiikan roolia liioitellaan kypsien demokratioiden kohdalla.

Niissä taloutta mullistavat yhteiskunnalliset käänteet ovat harvinaisia mihinkään suuntaan. Se pätee tyypillisesti Ruotsiin, vaikka maan poliittiset asetelmat ovat yleensä kiikkerät kuten tuoreessakin eduskuntavaalissa.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Inflaatio pistää EKP:henkin vauhtia

Inflaatio uhkaa karata taivaalle. Kuva: Rhododendrites, CC Attribution-Share Alike 4.0 International, Wikipedia Commons.

Euroopassa tänään julkistetut inflaatioluvut ovat pääosin tylyjä, onneksi joitakin poikkeuksiakin sekaan mahtuu. Koko euroalueella luku oli 9,1%, melko odotettu kaikessa karuudessaan.

Mantereen talousveturi Saksa jysäytti jälleen uudet euroajan huiput: 8,8% vuodentakaisesta. Inflaatiokammoiset saksalaiset ähkivät bratwurst ilkeästi kurkussa.

Kuukausitasolla hinnat nousivat Saksassakin vain 0,3%, mikä vuositason luvuksi muutettuna vastaisi alle 4% inflaatiota. Hiukan siis lohdutusta -  ja vielä enemmän Ranskasta.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Fed otti remmin kouraan

Fed pistää lompakkonsa ruuvin kireälle

Viikon ja koko kesän odotetuimpia talousuutisia saatiin eilen, kun Yhdysvaltojen keskuspankki päätti ohjauskorostaan kovassa inflaatiopaineessa. Se nousee kertalaakista 0,75 %-yksikköä, ensimmäistä kertaa noin paljon lähes kolmeen vuosikymmeneen.

Nosto vei keskuspankin ohjauskoron haarukkaan 1,5-1,75 %. Se ei sinänsä ole paljon, mutta lisää on luvassa, ei kuitenkaan yhtä suuria kertanostoja. Kovaa päätöstä osattiin odottaa inflaation kiehuessa. (lisää…)


Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka