Korkosykli taittumassa

Vakuutan puhuvani aina viran puolesta! Kuva: Federal Reserve.

Kuumeinen keskuspankkiviikko ei ole yllätyksiä tarjonnut. Yhdysvaltojen Fed nosti ohjauskorkoa odotetusti 25 pistettä ja hitaammin inflaatioon reagoinut EKP 50 pistettä.

Viestitkin olivat suoraan sapluunasta. Molemmat keskuspankit totesivat nostojen yhä jatkuvan, mutta äänensävy oli pehmentynyt selvästi viime vuoden lopusta.

Inflaatiohan on kiitettävästi hellittänyt usealla suunnalla. Lähinnä sen kannalta ongelma on Yhdysvaltojen yhä varsin lämmin työnmarkkina. Mutta sielläkin isoja irtisanomisuutisia tulvii päivittäin.

Fedin pääjohtaja Jerome Powell esiintyi yhä jämäkkänä inflaatiohaukkana, muttei enää tärissyt kiukusta kuten syksyllä. Hän ei kuitenkaan halua antaa ennenaikaisia vihjeitä kelkan kääntymisestä, kuten viran puolesta kuuluukin toimia.

Inflaation ja talouden jäähtyminen kuitenkin ratkaisee – toteutuessaan. Pörssihaukka luottaa siihen lujasti kuin Lauri Markkasen heittokäteen.

Taantumia jo päällä

Bloombergin mukaan jo yli kolmasosa keskuspankeista lyö koronnostoissaan jarrua. Eipä ihme, sillä parantuvan inflaatiokehityksen ohella usean maan talouskasvu vajosi loppuvuodesta miinukselle.

Toistaiseksi se on varmistunut Saksassa, Britanniassa ja Ruotsissa. Britannian keskuspankki tekikin jo aika selväksi, että nouseva korkosykli on nyt pulkassa.

EKP:n viesti on haukkamaisempi, mutta inflaatio on euroalueella pysynyt sodan takia vielä korkeampana ja ohjauskorko hitaan liikkeelle lähdön vuoksi verrokkeja alempana. Mutta EKP:nkaan kehitys toisista tuonnempana tuskin oleellisesti poikkeaa.

Suhdanteet ovat globaaleja ja keskuspankit reagoivat niihin jokseenkin yhtäläisesti. Rintamasta lipeäminen vaatii todella poikkeukselliset olot.

Powell uskoi inflaation ehkä taittuvan ilman työttömyyspiikkiä. Viran puolesta hän tässäkin tietysti puhuu optimismia valaen, mutta varmasti hän on tosissaankin: inflaatio etenee oikeaan suuntaan.

Pirteä katti vainajaksi

Osakemarkkinat ottivat päätökset vastaan hymyssä suin. Niiden viesti aika yksiselitteisesti on, että inflaatio taittuu, korot asettuvat ja talouden elpyminen odottaa.

Keskuspankkiirit tuskin osakerallista riemusta pomppivat, vaan pitävät sitä heidän linjapuheidensa vähättelynä ja sitä kautta inflaation nujertamisen esteenä. Näin saattaa kokea moni sijoittajakin.

Ja varsinkin ne, jotka syksyllä lahtasivat hiki otsalla osakkeitaan odottaen sormet syyhyten syvenevää laskumarkkinaa. He ovat tuominneet syksystä alkaneen rallin kuolleen kissan pompuksi.

Kovin on pirteä katti vainajaksi. Ja se tuskin johtuu markkinoiden toiveajattelusta.

Kyllä iso raha tietää

Markkinoiden toiminnasta täytyy alleviivata paksulla tussilla, että sen ylivertainen kyky on lukea suhdanteita. Kun vaikka tämä jo neljä kuukautta kestänyt osakerieha alkoi, ei se tapahtunut aiheetta.

Pörssihaukan näkemys kuolleeksi väitetystä kissasta. Kuva: Gregory Wilson, Wikicommons

Inflaatio oli hellittämässä toisin kuin valtavirran ennusteet povasivat – ja taas Pörssihaukan odotusten mukaisesti. Koska siitä oli selvät merkit, ja se kuuluu suhdannekiertoon.

Markkinoillahan on käytössään informaatiota, joka valuu muille viiveellä, myös keskuspankeille. Tuhansia miljardeja hallitsevat sijoitusinstituutiot saavat taatusti tuoretta tietoa vaikka juuri yritysten kustannuskehityksestä suoraan kuormasta.

Näin ei ehkä saisi olla pörssilainsäädännön puitteissa, mutta sataprosenttisen varmasti sitä tapahtuu. Kyse on maailman suurimmista rahavirroista ja sen vaikutusvallasta.

Joten syksystä alkanut markkinataite, jonka Pörssihaukka olettikin aika todennäköisesti laskumarkkinan pohjaksi, perustui ison rahan tietoon myönteisestä kustannuskehityksestä. Se on itsessään jo aihe osakeralliin.

Pitkät korot sukeltavat jo

Toisaalta sen perusteella on selvää, että korkosyklikin lähestyy taitettaan. Puhkukoot keskuspankkiirit virkansa puolesta kuin Sepe Susi.

Tätä kuvaa nyt – lopultakin – myös lyhyiden korkojen kehitys. Yhdysvaltojen vuotinen velkakirja, joka reagoi herkästi ohjauskorkoon ja sen odotuksiin, juuttui jo marraskuussa paikalleen.

Se ei noussut enää Fedin korkopäätöksestä ja puheista. Ja teknisen analyysin puolesta korkokäyrä nakkaa alaspäin piakkoin.

Kurssi jämähti paikalleen ja viikkoindikaattorit sukeltavat jo tukka putkella – klassiset taitteen merkit. Asetelma oli aivan sama 2019 alussa, jolloin takana oli reipas osakkeiden laskumarkkina ja korkosykli taittumassa alas keväällä.

Vuotisen velkakirjan korko valmistautuu sukellukseen

Pitkissä koroissa käänne tapahtui jo. Kymppivuotisen korko on sujutellut alas viidenneksen syksystä.

Lyhyet markkinakorot seuraavat ennen pitkää, eikä siinä ehkä kauan nokka tuhise. Sitten on keskuspankin vuoro asettua samaan kyytiin.

Käteisjengillä riittää hikoiltavaa

2019 nousumarkkina alkoi  ennen korkosyklin taitetta eli pörssit ennakoivat. Nousun tyrmäsi sitten korona noin vuoden kuluttua, muuten se olisi aika varmasti jatkunut vielä luokkaa vuoden verran.

Toki markkinoilla liikettä riittää jatkossakin, ei se minnekään katoa. Mutta käteiskassansa päällä hikoillen uutta kunnon pörssiromppua odottavat saavat Pörssihaukan suhdanne-ennusteen mukaan tuskailla jatkossakin.

Jos ei ihmeitä marssi vastaan niin nousumarkkinan alkupäät ovat sijoittajan unelmajaksoja. Osakkeet ovat yhä halpoja eli hintariski karsittu laskumarkkinassa.

Korkojen laskettua tuonnempana talouden elpyminen kestää tyypillisesti vuoden pari. Vasta sen jälkeen ylikuumentumisen riski taas polttelee.

Sijoitussuositusten kannalta suurin ongelma on sopivien kurssinotkahdusten kyttääminen. Niitäkin tulee, mutta harvakseltaan ja paljon loivempina kuin taakse jääneessä laskumarkkinassa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka