Osinko, hyvän osakesijoituksen avain: Osa 4

Hoplaa! Korkoa korolle -tekijän vipuvarrrella liikkuvat ajallaan isotkin pääomat

Viime vuoden tuloksesta Kesko maksoi osinkoa 2,34 euroa. Kolme tuhatta Keskon osaketta toisivat päälle seitsemän tuhannen euron vuotuisen osinkovirran. Osinkotuotto olisi yli kaksinkertainen suhteessa alkuperäiseen sijoitussummaan pelkillä osingoilla – joka vuosi.  Se olisi tuhti lisä vaikkapa eläkkeeseen.

Ja osinkovirta odotusarvoisesti jatkaisi nousuaan. Ajoittaisesta kompuroinnistaan huolimatta Keskon osinko on kehittynyt hyvin.

Sijoituksen markkina-arvo olisi osakkeen nykyhinnalla jo noin 170 000 euroa – viisikymmenkertainen alkuperäiseen sijoitussummaan verrattuna.

Osakekurssin viisitoistakertaistuminen tänä aikana antaa siten kalpean ja virheellisen kuvan Keskosta sijoituskohteena. Todellinen tuotto on aina! laskettava ottaen huomioon osinko ja korkoa korolle -tekijä. Muut laskutavat ovat vääriä.

Korkoa korolle vivuttaa Keskon keskimääräiseksi tuotoksi noin neljätoista prosenttia vuodessa, tuplasti osakkeiden keskituoton verran. Se on tuima saavutus noin pitkällä aikajänteellä yhtiöltä, joka ei tapaa nostaa hypeä ja euforiaa.

Lamasta aloittaneesta kaksion hinnalla miljönääri

Tavallinen sijoitusasunto maksoi 90-luvun lamassa luokkaa 30 000 – 40 000 euroa markoista muutettuna. Jos olisi sijoittanut Keskoon sijoitusasunnon hinnan ja hyödyntänyt tunnollisesti korkoa korolle -tekijää, olisi sijoituksen markkina-arvo tänään vajaat kaksi miljoonaa euroa, ja osinkotuotto 70 000 euroa vuodessa – kansanedustajan peruspalkan verran.

Kukaan täyspäinen ei toki osta yhtä osaketta koko varallisuudellaan, ja monellako sellaisia velattomia pääomia onkaan. Laskelma kuitenkin kuvaa, miten tehokkaasti korkoa korolle –tekijä toimii pitkällä aikavälillä hyvissä osinkopapereissa.

Lamassa osakkeet olivat pilkkahintaisia, kuten aina kriisien keskellä. Mutta halpoja osinkokoneita löytyy aina, koska kasvua palvova sijoittajien enemmistö ei niitä arvosta.

Ja kolmekymmentä vuotta on toki pitkä aika, mutta ajoissa aloittavalle eläkekassaansa kerryttävälle sijoittajalle realistinen perspektiivi. Korkoa korolle -tekijä toimii tietysti lyhyemmilläkin aikaväleillä, joskin vipu tehostuu vuosien kertyessä.

Reilu 20 000 euroa ja vajaa 20 vuotta riitti mediaanieläkkeeseen

20 vuotta sitten Keskoa sai halvimmillaan teknokuplan puhjettu kahdeksalla eurolla. 2001 Kesko leikkasi osinkonsa taantumassa 0,60 euroon, joka merkitsi sen ajan osakkeen hinnalla 7-8 prosentin osinkotuottoa.

Sen jälkeen osinko on heilahdellut, mutta keskimäärin osaketta on saanut noin viiden prosentin osinkotuotolla. Se on hyvä tuotto varmalle yhtiölle.

Keskosta on irronnut keskimäärin noin viiden prosentin osinko

Viiden prosentin osingolla korkoa korolle -tekijä 2,6-kertaistaa osakkeiden määrän 20 vuodessa. Jos Keskoa olisi ostanut 24 000 eurolla kahdeksan euron kappalehintaan eli 3000 osaketta, salkussa oli jo nyt vähän yli 7000 osaketta. Niistä irtoaisi jo noin 17 000 euron osingot.

Se vastaa aika tarkkaan suomalaisten mediaanieläkettä, joka on hitusen yli 1400 euroa kuukaudessa. Ei hassummin 24 000 euron alkupääomalla, jos toki 20 vuotta kärsivällisyyttä se olisi vaatinut.

Parin vuoden päästä, kun 20 vuotta sijoitusaikaa tulee täyteen, vuotuinen osinkosumma nousee 20 000 euron tuntumaan. Sijoituksen markkina-arvo on luokkaa puoli miljoonaa, jos kurssi nousee hiukan 60 euron päälle. Se ei ole epärealistinen odotus.

Hyvistä osinkopapereista ei ole koskaan pula

Kesko on hyvä jos ei likikään paras esimerkki yhtiöstä, joka pyörittää liiketoimintaa suhteellisesti pienin kustannuksiin ja hyvällä pääoman tuotolla. Sen myötä omistajille on varaa maksaa tuloksesta reippaasti. Vaikka kasvu ei ole reipasta, omistajan kukkaro turpoaa korkoa korolle –tekijän avulla.

Keskon kaltaisessa asemaltaan hyvin vakaassa ja markkina-asemaltaan vahvassa välttämättömyyshyödykkeiden monipuolisessa välitttäjässä on myös varsin matala riski. Kesko ei välttämättä ole ikuinen, mutta ei sen murentumista aivan helppo ole kuvitella.

Kesko ei ole toistaiseksi suosituksisssa siis ensinnäkään korkeahkon hinnan vuoksi. Toiseksi, Pörssihaukan suosituksista löytyy sen ruotsalainen verrokki Axfood, luvuiltaan Keskoakin parempi yhtiö. Valitettavasti vain sekin on tällä hetkellä hiukan korkealle hinnoiteltu.

Oleellista kuitenkin on hahmottaa, että hyvien osinkopaperien tuotot ovat korkoa korolle -tekijän ansiosta vuosien mittaan ruhtinaalliset. Kesko on vain esimerkki.

Siksi Pörssihaukka painottaa voimakkaasti osingon merkitystä yhtiövalinnassa. Korkoa korolle -tekijän varaan voi rakentaa hyvin monipuolisen salkun. Laadukkaita kohtuuhintaisia osinkopapereita löytyy paljon helpommin kuin kohtuuhintaisia kasvuyhtiöitä.

Sarja jatkuu vielä lähiaikoina.

Aimmat osat:

Osinko, hyvän osakesijoituksen avain: Osa 1

Osinko, hyvän osakesijoituksen avain: Osa 2

Osinko, hyvän osakesijoituksen avain: Osa 3


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka