Markkinakatsaus: Vola kiihtynee vielä

Voimakas aaltoilu kuuluu laskumarkkinoihin

Aluksi ostosuosituslistasta: se siirtyy ensi viikon puolelle, kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä on vajaa markkinaviikko torstain jäätyä pois arkipyhänä.

Toinen ja tärkeämpi syy on juuri kiihtynyt volatiliteetti ja sen mukana osakekurssien sukellus. Se ei ole vielä ohi teknisen analyysin perusteella. Arvion pitäessä kannattaa hiukan odottaa.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Päivän tulossatoa

Vakaan yhtiön kurssiromahdus oli aiheeton, sadan prosentin ralli ei

Pörssihaukan strategisia lähtökohtia on, että markkinoita hallitseva suuri raha saa tiskin alta muilta puuttuvaa tietoa. Tämä näkyy osakekurssien liikkeessä hyvissä ajoin ennen virallisten tietojen kuten tulosraporttien julkistamista.

Tästä saimme tyrmäävän esimerkin, kun Pörssihaukan kaupan alan suositusyhtiö sukelsi koronakriisin alkumetreillä 50 prosenttia muutamassa viikossa – pompatakseen nyt jo takaisin ennätyksensä tuntumaan. Siis sata prosenttia alle kahdessa kuukaudessa.

Paniikkimyynti paljastui täysin ylimitoitetuksi, ralli ei. Varmuutensa vuosikymmenet todistanut yhtiö paransi koronakriisin keskellä niin liikevaihtoaan kuin tulostaan, oloihin nähden ällistyttävästi.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Inflaatio, deflaatio? Osa 2

Euroalueen inflaatio on madellut edellisen massaelvytyksen jälkeen

Rahaelvytyksen seurauksen pitäisi olla hallitsematon inflaatio, ainakin periaatteessa. Massiivisesta elvytyksestä on paljonkin tuoretta kokemusta, viimeksi finanssikriisissä.

Se ei kiihdyttänyt inflaatiota ainakaan suurissa talouksissa. Euroalueella inflaatio pysyi liki koko vuosikymmenen alle keskuspankkien kahden prosentin tavoitteen, kuten jutun pääkuva kertoo.

(lisää…)


Inflaatio, deflaatio? Osa 1

Joskus kriisit voivat käräyttää rahan arvon

Yksi koronakriisin ulottuvuuksista on sen mahdollinen ja ilmeinen vaikutus hintavakauteen. Sijoittajalle sen heittelyillä on merkitystä paljonkin, molempiin suuntiin. Niin voimakas inflaatio kuin deflaatio tekevät hallaa, joskin eri tavalla.

Tuoreet tiedot kertovat inflaation rysähtäneen alas, Yhdysvalloissa liki nollaan jo. Kun kysyntä katoaa, samoin tekevät hinnat.

Toisaalta kysynnän romahdus saattaa haihtua epidemian hilliintyessä. Inflaatio voi periaatteessa kiihtyä, kun elvytysraha tulvii talouteen. Ja varsinkin, jos samaan aikaan tuotantoketjut yhä pätkivät ja tuotteista syntyy pula. (lisää…)


Luota ihmisen selviytymiskykyyn

Aurinkoenergian huima kehitys todistaa haasteisiin vastaamista

Koronasta tuli todellinen musta joutsen: epätodennäköinen katastrofi, joka pusikosta iskien mullistaa maailmaa. Nassim Talebin 2007 lanseeraamaa käsite kuvasi nimenomaan finanssimarkkinoiden kannalta, kuinka yllätykset murjovat niihin valmistautumattomia sijoittajia.

Reilu kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen pandemia lihallisti Talebin ennusteen. Modernin historian syvin taantuma räjähti käsiin muutamassa viikossa ilman ennakkovaroitusta.

(lisää…)


Markkinakatsaus: Trendit toimivat normaalisti

Yhdysvaltojen teollisuusindeksi on trendien pysyvyyden mallitapaus

Korona on osoittautunut eräin osin omalaatuiseksi kriisiksi, mutta yksi historiallinen totuus ei pala tässäkään tulessa: markkinatrendit toimivat kuten ennenkin. Normaalissa aikataulussa.

Maalispaniikin jälkeinen korjausliike ylös on osoittautumassa perinteiseksi kuukauden mittaiseksi kuolleen kissan pompuksi. Markkinoilla on säännönmukaisuutensa.

Yhtiökohtaiset erot ovat olleet kylläkin huimia, ja hyvä niin sijoitussivuston kannalta. Seulonta palkitaan.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Ostosuosituslista

Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.

Listalla on tällä hetkellä 13 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 23 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Päivän tulossatoa

Maailman vanhin elintarvike maistuu jatkossakin

Sijoittaminen on pitkäjänteistä toimintaa, missä auttaa sijoituskohteen matalariskisyys ja tuloskunnon vähäinen heittely. Suhdannevapaat yhtiöt ovat siihen omiaan.

Niiden edut korostuvat kriisiaikoina. Etenkin elintarvikkeiden vakaat tuottajat tuovat salkkuun alati kasvavaa osinkovirtaa ja tasaista kurssikehitystä.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Päivän tulossatoa

Vihreän energian kasvuyhtiöt ovat myös jääkarhujen mieleen. Kuva: Wikipedia Commons.

Koronan vaurioiden epätasaisuus on käynyt jo selväksi, mutta eräät yhtiöt jaksavat silti yllättää kriisikestävyydellään. Pörssihaukan ensimmäisiin suosituksiin lukeutuvaan energiasektorin kasvuyhtiöön eivät purreet eristystoimet tai öljyn hinnan romahdus.

Kasvu jatkui, joskin hiukan koronan hidastamana. Luvut ovat silti liki omaa luokkaansa periaatteessa suhdanneherkällä sektorilla.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Älä maksaa liikaa laadustakaan – tapaus Orion

Orionin osakekurssi on eri planeelta kuin yhtiön vakaa talous

Pörssihaukan suositusyhtiöistä suurin osa on ulkomaalaisia. Yksi syy siihen on laatuyhtiöiden kapea valikoima Helsingin pörssissä.

Toinen on hinnoittelu. Laatu maksaa nykyään herkästi liikaa Helsingissä. Tämä näkyy vaikkapa Orionissa, pörssimme ainoassa perinteisessä lääkeyhtiössä.

Orion on sinänsä sektorille tyypillinen yhtiö hyvässä mielessä: erittäin kannattava ja vakaa osinkokone, jota suhdanteet eivät juuri heittele. Turvallinen ja vaivaton omistaa sopivalla hinnalla hankittuna.

Mutta – kärsinyt jo vuosia lähes kroonisesta hintavuudesta. (lisää…)


Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka