Inflaatio, deflaatio? Osa 1

Joskus kriisit voivat käräyttää rahan arvon

Yksi koronakriisin ulottuvuuksista on sen mahdollinen ja ilmeinen vaikutus hintavakauteen. Sijoittajalle sen heittelyillä on merkitystä paljonkin, molempiin suuntiin. Niin voimakas inflaatio kuin deflaatio tekevät hallaa, joskin eri tavalla.

Tuoreet tiedot kertovat inflaation rysähtäneen alas, Yhdysvalloissa liki nollaan jo. Kun kysyntä katoaa, samoin tekevät hinnat.

Toisaalta kysynnän romahdus saattaa haihtua epidemian hilliintyessä. Inflaatio voi periaatteessa kiihtyä, kun elvytysraha tulvii talouteen. Ja varsinkin, jos samaan aikaan tuotantoketjut yhä pätkivät ja tuotteista syntyy pula.

Elvytys periaattessa inflaation lähde

Inflaatio on määritelmällisesti seurausta rahan ja hyödykkeiden epätasapainosta. Massiiviset elvytysohjelmat ovat mahdollinen inflaation lähde, ainakin periaatteessa.

Hallitukset ja keskuspankit ympäri maailmaa tukevat historiallisessa mitassa yrityksiä ja työntekijöitä. Jos rahaa työnnetään talouteen liikaa suhteessa tuotantoon, hinnat lähtevät nousuun.

Tätä on tapahtunut etenkin elintarvisektorilla, jossa työvoimapula haittaa tuotantoa. Perustarpeen kysyntä ei silti katoa.

Muillakin sektoreilla on katkoksia. Kokonaisia tehtaita on suljettu epämääräiseksi ajaksi.

Verkottuneessa globaalissa tuontantoverkostossa yksittäistenkin kriittisten elementtien puute voi johtaa koko ketjun lamaantumiseen. Niin kauan kuin polkypyörätehdas ei saa rattaita, muiden osien normaalista saatavuudesta huolimatta fillari pysyy kokoamatta.

Esimerkkejä löytyy

Tämä on ainakin päällisin puolin nyt riski. Keskuspankkien taseet turpovat ja valtiot velkaantuvat samaan aikaan, kun tuotanto sakkaa pahemmin kuin kenties koskaan historiassa.

Kriisien polkaisemasta voimakkaasta inflaatiosta on historiallista kokemusta. Saksan hyperinflaatio 1920-luvun taitteessa on lajissaan pahimpia, ja se ohjaa edelleen saksalaisten rahapoliittista ajattelua.

Vastaavia löytyy historiasta eri puolilta maailmaa paljonkin, tuoreimpina tapauksina Zimbabwe ja Venezuela, kehittyneestä taloudesta Argentiina.

Nämä ovat tyypillisiä talouspolitiikan epäonnistumisen esimerkkejä. Taantuvaa taloutta on pönkitetty lisäämällä siihen massiviisesti rahaa, joka ei kuitenkaan lisännyt tai tehostanut tuotantoa.

Seuraksena on ollut hintojen raketointi. Tauti on hankala hoitaa sen päästyä valloilleen.

Öljykriisi oli stagflaatiota

Länsimaista voimakasta inflaatiota joutuu kuitenkin hakemaan kaukaa, aina 1970-luvun öljykriisistä. Silloin syy oli pohjimmiltaan yksinkertainen: keskeinen hyödyke energia kallistui kertaheitolla, kun tuottajamaat asettivat vientiboikotin poliittisista syistä.

Energia oli tuolloin vielä keskeisempi hyödyke kuin nyt. Kun kaikki sitä käyttivät runsain määrin, kustannukset loikkasivat kautta talouden.

Yritykset kattoivat kustannusten nousun hilaamalla hintojaan ylös. Palkansaajat vaativat korkeampia ansioita niiden kattamiseksi. Kierre ei katkennut ennen kuin öljyntuottajat luopuivat rajoituksista.

Koronan pitkäaikaiset vaikutukset saattaisivat toimia samalla tavalla yhdistyessään voimakkaaseen elvytykseen. Erot öljykriisiin ovat kuitenkin oleelliset.

Kriisit leikkaavat kokonaiskysyntää

Tuotannon takkuaminen tuskin kauan jatkuu, sehän palailee jo uomiinsa. Kiinassa teollisuus toimii jo suhteellisen normaalisti.

Talouskriisit myös johtavat tyypillisesti kokonaiskysynnän heikentymiseen, kun investoinnit hiipuvat ja niin konkurssit kuin työttömyys kasvavat. Nythän jälkimmäinen on tapahtunut räjähdysmäisesti, joskin konkurssiaallon ja massatyöttömyyden mittaa ja kestoa voi vain arvailla.

Joka tapauksessa se hillitsee inflaatiota, vaikka samaan aikaan tuotannon ongelmat sille painetta loisivat. Vaikka tuotanto-ongelmat laskisivat kokonaistarjontaa, epävarmuus ja kassavirtojen romahdus laskee vielä tehokkaammin kokonaiskysyntää.

Massatyöttömyys hillitsee inflaatiota kahta tietä. Ostovoimaa katoaa ja palkkojen nostamisen vaatimukset hilliintyvät työpaikan menettämisen pelossa.

Matala inflaatio nykyinen vakio

Talouskriiseille onkin ollut viime vuosikymmenet ominaista inflaation katoaminen, vaikka rajusta elvytyksestä on tullut niissä normi. Vastakkaisia pelkoja aina pomppaa silti esiin – lähinnä elvytyksen poliittisten vastustajien leiristä.

Asenne on tyypillinen raha- ja talouspoliittiselle konservatismille, johon sisältyy ainainen inflaation pelko olosuhteista riippumatta. Se nousee esiin tässäkin myllerryksessä.

Mutta vaikka rahaelvytys ja valtioiden raskas velkaantuminen periaatteessa ovat inflaation lähde, todisteita siitä ei ole tullut pitkiin aikoihin. Vaatimaton inflaatio on päinvastoin aiheuttanut ihmetystä noususuhdanteissakin.

Jutun osa 2


2 thoughts on "Inflaatio, deflaatio? Osa 1"

  1. Heikki sanoo:

    Terve Heikki. Olen pohtinut myös tätä inflaatiokysymystä, lueskellut jonkin verran.

    Mihin sinun mielestä tai oikeastaan tietolähteisiisi nojautuen purkautuu tämä massiivinen elvytys ja setelien painaminen. Eihän niitä kuitenkaan jemmata jonnekin vaan kyllä tässä kunnon kuplaa jonnekin rakennetaan.

    Tätä vastaan yritän suojautua vaikka pientä ihmistä tässä viedään kuin lastua laineilla. Mitä jemmakäteisvarojen kanssa tulisi menetellä. Ompahan tämä kuitenkin mielenkiintoinen case.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Terve, kaima! Vähän vaikea kysymys on rahan kohdentuminen. Kuplaakin voi syntyä, ainakin osa osakkeistahan on nyt taas hintavia olettaen tulosten joksikin aikaa sakkaavan, ainakin osalla yhtiöistä pahastikin, toki erot ovat todella isoja.

      Inflaatio sinänsä ei kuitenkaan ole elvytyksestä kiihtynyt aikoihin, tämähän on nyt finanssikriisin toistoa. Näin on käynyt niin länsimaissa kuin muuallakin.

      Tästä tarkemmin huomenna jutun jatkuessa.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka