Vaikka riskejä tiukasti ennen kaikkea hajauttamisen kautta hallitsemalla osakesijoittaminen on jokseenkin turvallista, lymyää siinä silti uhkia moninaisista suunnista. Politiikka talouden raamina muodostaa niistä yhden.
Demokratioissa riskit kumpuavat yleensä äänestäjien mielialojen ailahtelusta, diktatuureissa päättäjien. Joskus koko yhteiskunnan perusteet saattavat täristä. (lisää…)
Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.
Se lupailee inflaatiopaineen hellittämistä, koska työmarkkinoiden jäähtyminen hillitsee ennen pitkää palkkojen nousua. Muutos seurasi yllätyksettä lukuisia muita jo kuukausia pudonneita suhdanneindikaattoreita. (lisää…)
Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin keskiviikkoinen korkopäätös oli odotettu itse toimien osalta, mutta muutaman detaljin kannalta on perusteltua pureskella sitä saman tien. Osin jo markkinareaktion takia, indeksit putosivat eilen liki pari prosenttia.
Ohjauskorko nousi odotetusti 0,75% vaihteluvälille 3,0-3,25%. Fed ennustaa sen olevan vuoden lopussa jo noin 4,4 % ja ensi vuonna noin 4,6 %. (lisää…)
Tartutaanpa tuoreeltaan eilen julkaistuihin Yhdysvaltojen inflaatiolukuihin, koska ne nostivat harvinaisen kovan haloon pörssissä. Jenkki-indeksit putosivat kuin nyrkistä saaneena, teknopainotteinen Nasdaq jäi punaiselle yli viisi prosenttia.
Euroopassakin kurssit tietysti sulivat – mutta jo tänä aamuna paniikki hellitti huomattavasti. Asetelma on kutkuttava, eikä mielestäni likikään niin dramaattinen kuin ensivaikutelma viittaa. (lisää…)
Politiikka muodostaa yhden aspektin sijoittamiseen, totalitaristisissa maissa ja niiden naapurustossa joskus surullisen merkittävän, kuten viime vuodet todistavat. Mutta yleensä politiikan roolia liioitellaan kypsien demokratioiden kohdalla.
Niissä taloutta mullistavat yhteiskunnalliset käänteet ovat harvinaisia mihinkään suuntaan. Se pätee tyypillisesti Ruotsiin, vaikka maan poliittiset asetelmat ovat yleensä kiikkerät kuten tuoreessakin eduskuntavaalissa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.

Inflaatio uhkaa karata taivaalle. Kuva: Rhododendrites, CC Attribution-Share Alike 4.0 International, Wikipedia Commons.
Euroopassa tänään julkistetut inflaatioluvut ovat pääosin tylyjä, onneksi joitakin poikkeuksiakin sekaan mahtuu. Koko euroalueella luku oli 9,1%, melko odotettu kaikessa karuudessaan.
Mantereen talousveturi Saksa jysäytti jälleen uudet euroajan huiput: 8,8% vuodentakaisesta. Inflaatiokammoiset saksalaiset ähkivät bratwurst ilkeästi kurkussa.
Kuukausitasolla hinnat nousivat Saksassakin vain 0,3%, mikä vuositason luvuksi muutettuna vastaisi alle 4% inflaatiota. Hiukan siis lohdutusta - ja vielä enemmän Ranskasta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Viikon ja koko kesän odotetuimpia talousuutisia saatiin eilen, kun Yhdysvaltojen keskuspankki päätti ohjauskorostaan kovassa inflaatiopaineessa. Se nousee kertalaakista 0,75 %-yksikköä, ensimmäistä kertaa noin paljon lähes kolmeen vuosikymmeneen.
Nosto vei keskuspankin ohjauskoron haarukkaan 1,5-1,75 %. Se ei sinänsä ole paljon, mutta lisää on luvassa, ei kuitenkaan yhtä suuria kertanostoja. Kovaa päätöstä osattiin odottaa inflaation kiehuessa. (lisää…)
Yhdysvaltojen inflaatio kiihtyi maaliskuussa 40 vuoden huippulukemiin 8,5 prosenttiin vuositasolla. Sitä nostivat etenkin polttoaineet, joskin ruoka ja asuminenkin kallistuivat.
Hurjassa luvussa oli valoisakin puolensa. Niin sanottu ydininflaatio, joka ei sisällä hinnoiltaan voimakkaasti heiluvaa energiaa ja ruokaa, nousi viime kuussa vain 0,3 prosenttia helmikuusta. (lisää…)
Kiinalainen kiinteistöyhtiö Evergrande, joka laajalle levinneen odotuksen mukaan aiheuttaa uuden globaalin finanssikriisin Lehman Brothersin tapaan, on valunut uutisissa taka-alalle. Yhtiön kriisi ei tietenkään ole kadonnut viikossa parissa.
Mutta markkinat ja media kohisevat jo muista aiheista. Sikäli aiheesta, että Evergrande ei sitten tuonutkaan maailmanloppua. (lisää…)
Vielä hiukan Evergrandesta ja Kiinasta, koska tilanne on yhä päällä ja suuren huomion kohteena, nyt jo yleismediassakin kuten YLE:n uutisissa. Ja sävy on niissä etenkin syvästi huolestunut.
Evergranden on määrä maksaa torstaina 83,5 miljoonan dollarin verran korkoja. Viimeisten tietojen mukaan Kiinan keskuspankki varmistaa sen hoituvan. Mikä ei todellakaan yllättäisi. (lisää…)