Kiinasta tuli riskipesä 1
Kiinalaisten laaja kapinahenki sai vuonna 1989 karmean lopun. Kuva: Pete Campolongo, Wikicommons.
Vaikka riskejä tiukasti ennen kaikkea hajauttamisen kautta hallitsemalla osakesijoittaminen on jokseenkin turvallista, lymyää siinä silti uhkia moninaisista suunnista. Politiikka talouden raamina muodostaa niistä yhden.
Demokratioissa riskit kumpuavat yleensä äänestäjien mielialojen ailahtelusta, diktatuureissa päättäjien. Joskus koko yhteiskunnan perusteet saattavat täristä.
Kiina on kuulunut jo vuosikymmeniä yhteiskunnista ainakin päällisin puolin vakaimpiin kommunistisen puolueen tiukassa nyrkkivallassa. Nyt kapinahenki purkautuu ympäri maata ensimmäistä kertaa sitten 1989 Tianamenin aukion verisesti tukahdutetun mielenosoituksen.
Kiinalaiset ovat osoittaneet mieltään sankoin joukoin etenkin suurkaupungeissa sytykkeenään kansalaisten elämää pahasti sotkevat koronarajoitukset. Kohteeksi kuitenkin nousi koko järjestelmä ja sen jo täysi tyranni Xi Jinping, joka vastoin puolueen perinnettä huudatutti itsensä puoluekokouksessa jo kolmannelle valtakaudelle.
Sekin varmasti turhauttaa miljoonia kansalaisia. Mitään muutoksia ei ole tiedossa edes johtajan vaihtumisen kautta, kun Xin ilmeinen tavoite on kunnon diktaattorin tapaan roikkua vallassa hautaan asti.
Johtajan vaihtuminen on sentään ollut jonkinlainen terveen itsekorjauksen elementti Kiinan valtajärjestelmässä. Xi romutti sen.
Pakkopaita närästää pahasti
Hallitus on tapansa mukaan vastannut mielenosoituksiin rajuin ottein. Kiinan kurinpitojärjestelmä kuuluu taatusti maailman voimakkaimpiin valvontakoneiston teknologiaa myöten.
Kapinahengen taltuttamiseen löytyy varmasti kalustoa ja tahtoa. Mutta se ei poista muhivaa pahaa rakenteellista tulehdusta.
Kansalaisten päällimmäisin raivon aihe koronarajoitukset olisivat tietysti helpotettavissa ja sen taustalla oleva Kiinan kehno rokotetilanne kohennettavissa hankkimalla ulkomaisia rokotteita. Poliittisesti se olisi kuitenkin riskialtista hallituksen kannalta.
Painostuksen alla kompromisseihin taipuminen ruokkisi kapinahenkeä. Kansalaisliike kaatoi ensin Berliinin muurin ja sitten Neuvostoliiton ällistyttävän äkkiä, kuten Kiinan johto tarkkaan tietää.
Deng avasi talouden
Toisaalta mielenosoittajien tyrmääminen luo laajempia ja syvempiä epäkohtia. Poliittisten vapauksien ja oikeuksien täydellisen puutteen synnyttämä tyytymättömyys on kasautunut vuosia ja vuosikymmeniä.
Mielenosoittajien symbolikseen ottama valkoinen paperi viittaa armottomaan sensuuriin ja sananvapauden kahlintaan. Kontrolli on tiukentunut Kiinassa aivan omiin mittoihin.
Poikkeavien näkemysten esittäminen on mahdotonta. Sellaiset torpedoidaan ällistyttävällä teholla ja nopeudella myös sosiaalisessa mediassa.
Epäonnistunut koronapolitiikka nosti kiukun kontrollia kohtaan ennen kokemattomalla tavalla. Varsinkin kun kiinalaiset eivät elä siltä osin umpiossa, että he tietävät pakkopaitansa poikkeukselliseksi ainakin demokratioihin verrattuna.
Vaurastuminen korvasi vapauden
Omalta kannaltaan hallitukselle jää vain kehnoja vaihtoehtoja. Eikä ongelma ole sille vain suhdanneluonteinen.
Kiina on tehnyt poikkeuksellisen matkan alkaen 1980-luvun Deng Xiaopingin talousuudistuksista. Kommunistinen talous muuttui vuosien mittaan käytännössä kapitalistiseksi, mutta säilyttäen ehdottoman autoritaarisen yksipuoluejärjestelmän.
Ja sen myötä vielä 1800-luvulla ulkovaltojen nöyryyttämästä jätistä tuli maailmanvalta myös taloudellisesti. Sadat miljoonat nousivat pois köyhyydestä ja liittyivät aiemmin kansalaisille tuntemattomaan keskiluokkaan.
Kiinasta tuli ainakin eräin osin yrittäjyyden mallimaa. Sinne syntyi nippu maailmanluokkaan kasvaneita yhtiöitä.
Valtajärjestelmä pysyi ennallaan. Kansalaisten poliittisten oikeuksien puutetta kompensoi kasvava vauraus ja henkilökohtainen vapaus politiikan ulkopuolella.
Xi käänsi kelkan
Taloudellisesti sai pärjätä, käyttää varallisuuttaan kuten tahtoi, matkustella. Ainakin iso osa kiinalaisista piti järjestelyä kelvollisena.
Se antoi hallituksen olemassaololle oikeutuksen. Totalitaristinenkin järjestelmä sitä johonkin mittaan tarvitsee, vaikka valta kasvaakin kiväärin piipusta.
Modernisaatio loi Kiinaan kulutuskykyisen keskiluokan
Tämä diili pysyi myös Kiinan johdon peruslinjana Xin valtakauteen asti. Hänkin vaikutti sitä aluksi noudattavan.
Pian kuitenkin ääni kellossa muuttui. Ja sitä lujemmin, mitä vahvemmaksi Xin asema kulissien takaisissa valtataisteluissa koheni.
Kollektiivin puolesta
Ainakin päällisin puolin tavoitteet olivat hyvät. Xi, jonka isä kuului kommunistisen vallankumouksen johtoon, puuttui maassa rehottavaan korruptioon ja tuhlaukseen – sinänsä aiheesta.
Hän halusi tasata kansalaisten valtavia tuloeroja. Kiinassa ne levenivät rajummin kuin missään kehittyvässä taloudessa. Köyhyys oli vähentynyt merkittävästi, muttei kadonnut.
Kommunistien alkuperäiset arvot olivat Xin mielestä unohtuneet kapitalistisessa modernisaatiossa. Mutta hänen tavoitteensa ulottuvat syvemmälle.
Vaurastumisen sijaan Xi korostaa perinteisiä kommunistisia ihanteita kuten kollektiivisen hyvän puolesta uhrautumista. Kansalaisten tulisi taistella valtion eikä oman etunsa puolesta.
Samalla Xi tyrkyttää kansallismielisyyttä, mikä onkin perinteisesti diktatuurien keino kanavoida ja tukahduttaa ankeiden elinolojen ruokkimaa tyytymättömyyttä. Samaa tekee Vladimir Putin ja lukemattomat kollegat läpi historian.
Jatkuu torstaina
