Tuottajahinnat laskussa

Laskusuhdanne täyttää jo sahojen varastot

Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.

Se lupailee inflaatiopaineen hellittämistä, koska työmarkkinoiden jäähtyminen hillitsee ennen pitkää palkkojen nousua. Muutos seurasi yllätyksettä lukuisia muita jo kuukausia pudonneita suhdanneindikaattoreita.

Työpaikkoja syntyi edelleen 10 miljoonaa, mutta vauhti jo selkeästi taittuneena. Näin voimakas pudotus on aina ennakoinut tuhtia laskusuhdannetta.

Uusien työpaikkojen määräkin indikoi jo laskusuhdannetta

Ja kuten Pörssihaukka on viime aikoina aihetta perannut, työmarkkinan takkuaminen ja työkustannusten tasaantuminen tulee aina matalasuhdanteessa sen viimeisenä vaiheena.

PPI niia lupaavasti

Noususuhdanteen taittuessa ensin sukeltavat osakkeet ja sykliset raaka-aineet, kuten on jo tapahtunut. Ison rahan suhdannelukutaidon ansiosta näin käy aina.

Osakkeiden tämän vuoden liikkeet tuntee jokainen sijoittaja. Myös raaka-aineiden hinnat ovat halventuneet kuukausia rajustikin: öljy, kupari, sahatavara

Niiden vaikutus kuluttajainflaatioon jää rajalliseksi, mutta suunta kertoo satavarmasti matalasuhdanteesta. Eikä kyse ole enää vain raaka-aineista.

Amerikan tuotantokustannuksia mittaava PPI (Producer Price Index) on laskenut jo pari kuukautta piikattuaan kesäkuussa.

Tuotantokustannuksissa inflaatio kääntyi jo laskuun

Takana on toki brutaali nousu koronakuopasta, eikä laskun vaatimaton määrä sinänsä kulmia kohota. Mutta oleellista on sen suunta.

Pörssit edellä, uutiset perässä

Tuotantokustannusten voimakas nousu alkaa leikata aina investointihaluja, mikä johtaa laskusuhdanteeseen ja joskus taantumaan. Niiden merkit ovat vilkkuneet jo kuukausia, eikä vain energiakriisin murjomassa Euroopassa.

Laskusuhdanteissa tapahtuu päinvastoin: kustannukset alkavat pudota. Se kuuluu talouden normaaliin kiertokulkuun.

Laskusuhdanteet tervehdyttävät ylikuumentumisen. Sen myötä – eikä yleensä kummoisen odotuksen jälkeen – investoinnit virkistyvät ja suhdanne taas kohenee.

Näiden muutosten mukana pörssit elävät niitä ennakoiden. Uutiset ja virallinen data puuskuttavat aina jälkijunassa.

Sitä eivät kaikki kokeneetkaan sijoittajat ymmärrä. Vaikka se on etenkin syklisen sijoittamisen aivan avainasia.

Sahat jo leikkaavat tuotantoa

Esimerkiksi Pörssihaukassa usein esillä olleen sahatavaran hinta on laskenut jo koronaa edeltävälle tasolle upottuaan vuoden takaisesta piikistä yli 70%! Puolessa vuodessakin laskua kertyy lähes yhtä paljon.

Wall Street Journalin mukaan ala varautuukin taantumaan – ei kuitenkaan syvään. Sen verran kirpaisevaan kuitenkin, että monet sahat siirtyivät jo lyhennettyyn työviikkoon.

Asuntokauppa on liki romahtanut keväästä. Se on keskeinen syy sahatavaran heikkoon kysyntään.

Asuntokauppa hyytyi Amerikassa urakalla

Eli puunjalostusteollisuus, rakentaminen ja kiinteistökauppa tuskin uusia työpaikkoja luovat ennen seuraavaa noususuhdannetta. Samalla palkkapaineetkin hellittävät.

Diffusion Indexillä sama viesti

Samaa viestiä kertoo suhdannemittareista parhaisiin lukeutuva Philadelphian osavaltion keskuspankin ylläpitämä Philly Index ja sen raameissa oleva Diffusion Index. Se mittaa yritysten hyödykkeistään maksamien ja saamien hintojen muutosta.

Diffusion Index nousee, mitä useammat yritykset ilmoittavat hintojen noususta. Ja indeksi laskee, kun tapahtuu toisinpäin eli hintojen putoamisesta raportoivien yritysten määrä kasvaa.

Taloussyklin huipulla Diffusion Index liitelee korkealla, syklin pohjassa matalalla. Pohja tulee vastaan tyypillisesti nollan tuntumassa tai ainakin alle 20 pisteessä – ja samoihin aikoihin osakemarkkinat tyypillisesti pohjaavat.

Diffusion Index heijastaa tehokkaasti suhdannetilannetta

2011 laskumarkkina teki pohjalukeman syksyllä, Diffusion Index joitakin kuukausia myöhemmin. 2016 ja 2019 aika tarkkaan vuoden kestäneet laskumarkkinat loppuivat hitusen myöhemmin kuin pohjasi Diffusion Index.

Ja talouden syvän globaalin integraation vuoksi tämä pätee kaikkiin pörsseihin, ei vain jenkki-indekseihin. Vaikkapa Hesan pörssi ja Diffusion Index liikkuvat jokseenkin identtisesti.

Hesan pörssi ja Diffusion Index: kuin kaksoset

Vuosi laskua kohta takana

Finanssikriisin myrskyssä ja koronamontussa aikataulut ovat aika lailla samat, joskin Diffusion Index putosi alle nollan. Se vaatii yleensä kunnon kriisin.

Jälleen kerran Diffusion Index lähti valumaan alas jokseenkin yhtä jalkaa osakemarkkinoiden kanssa tämän vuoden alussa. Syyskuussa se oli uponnut jo todella paljon, ei kuitenkaan vielä nollaan asti.

Ei se välttämättä sinne asti tulekaan. Mutta käynee ainakin liki. Siihen viittaa jo tuottajahintojen lasku.

Diffusion Index putoaa yleensä vuoden verran laskusuhdanteissa. Kaukana ei noin vuoden lasku enää ole, jos se jatkuu lokakuussa kuten ilmeistä.

Tuotantohäiriöt tasaantumassa

Samainen noin vuoden lasku on osakkeiden karhumarkkinoiden eli indeksitason putoamisen tavanomainen kesto. Se ei ole sattuma.

Tuottajien kustannusten pudottua riittävästi alkavat investoinnit virkistyä, käsikynkässään pörssit. Mutta – jankutuksen uhallakin – kurssit reagoivat ennen sitä tukevaa informaatiota.

Olosuhteet ovat nyt toki hankalat. Tuottajahintoja nostaneiden koronahäiriöiden pitäisi kuitenkin jo tasaantua ainakin muualla kuin koronapolitiikassaan epäonnistuneessa Kiinassa.

Korona on ollut keskeinen tekijä inflaatiossa. Se on estänyt tarjontaa vastaamasta elvytyksen vivuttamaan kovaan kysyntään.

Iso raha ei odota keskuspankkeja

Tuottajahinnat eivät toki ratkaise keskuspankkien toimia, koska ne kiinnittävät huomiota ennen kaikkea kuluttajahintoihin. Niissä osa kuten palvelujen hinnat ovat niin sanottua tahmeaa lajia eli hankalampaa saada alas.

Mutta kyllä kunnon laskusuhdanne niitäkin tasii. Mitä tuottajahinnat edellä, sitä kuluttajahinnat perässä.

Ja pörssit kulkevat viime kädessä keskuspankkienkin edellä. Kun iso raha haistaa rahapolitiikassa odottavan käänteen alas, osakkeet alkavat nousta.

Saatamme todistaa taitetta parasta aikaa. Jos ei niin joka tapauksessa luultavasti selvästi ennen kuin keskuspankit löyhäävät nyörejään.

Odotuksena tavallinen laskumarkkina

Diffusion Indexin kaltaiset indikaattorit ovat muuten loistavia, joskin hitaita ja karkeita tarkkoihin sijoittamisen ajoituksiin. Hyvää osviittaa silti, koska talouden säännönmukaisuudet eivät vähästä muutu.

Osakemarkkinoiden liikkeitä Pörssihaukka tietysti syynää teknisellä analyysilla. Se soveltuu hyvinkin tarkkaan ajoittamiseen, edellytyksenä tietysti onnistunut tulkinta.

Vaikkei tavallista pidempää karhumarkkinaa voi poiskaan sulkea, ei sitä TA:n perusteella ole syytä odottaa, vaan ihan tavallista lajia. Jos pohja ei tässä ole, taittuu lasku perinteen mukaan kevääseen mennessä.

Näin on käynyt kovissakin kriiseissä, myös 70-luvun öljykriisissä. Vaikka olosuhteet äityivät paljon vaikeammiksi.

Pörssihaukkaa seuraavan kerran perjantaina.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka