Defensiiviset terveydenhuoltoalan yhtiöt eivät ole markkinan suosiossa, vaikka syytä niiden taloudesta siihen ei löydy. Huomattavan huolettomia osakkeita saa tarjouksesta.
Alkuun taas sotapäivitys: Donald Trump pysäytti omien sanojen mukaan toistaiseksi Operation Freedomin, jonka turvin Hormuzin liikenne piti normalisoida USA:n sotakoneen voimalla. Trumpin mukaan aikaa annetaan nyt neuvottelulle – joskin taas rajujen uhkausten ryydittämänä.
Oma tulkinta: vain muutaman hassun aluksen salmen läpi saaneen operaation tolkuton vaikeus ja hinta saivat Trumpin kaivelemaan taas työkalupakkiaan. Mutta uutta tavaraa siellä ei ole.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Kesko vaihteeksi kunnon myötätuulessa - ellei Persianlahti menoa tukahduta. Ruokakaupassa markkinaosuus parani ja rautakauppa heräsi lopulta horroksesta. Autokaupassa konsernista on kasvanut jo kova tekijä.
Huolet geopolitiikan ja Suomen talouden kehityksestä eivät Keskon jaloissa vielä paina. Pirteä Q1 tukee asemien vahvistumista myös jatkossa, kunhan geopolitiikka ei tulisi tulosjuhliin kuokkimaan.
Päivittäistavaramyymälöistä rekisteriä ylläpitävän tutkimusyhtiö NielsenIQ:n mukaan sekä S-ryhmä että Lidl kasvattivat markkinaosuuttaan vuonna 2025 Keskon kustannuksella. S-ryhmän markkinaosuus oli 49 % (2024: 48,8 %) ja Lidlin 9,5 % (9,4 %).
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 21 suomalaista, 36 yhdysvaltalaista, 15 ruotsalaista, kaksi espanjalaista ja britannialaista yhtiötä sekä yksi yhtiö Italiasta, Ranskasta, Kiinasta, Taiwanista, Tanskasta ja Belgiasta sekä yhdeksän ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Markkinat pullollaan merkillisyyksiä: huipputulokset eivät hetkauta sijoittajia, niiden kestoon ei luoteta. Vaikka todisteet ja olosuhteet puhuvat muuta.
Persianlahden sodan päätepysäkkiä ei näy, päällä on asemasota. Donald Trump valitsi Iranin taloudellisen kulutukseen ja Iran Hormuzin sulkemisen aseekseen.
Trump myöntää jo itsekin uhmakkaan retoriikan lomassa, että kriisi voi jatkua aina Yhdysvaltain välivaaleihin asti. Se on taloudelle pieni ikuisuus energiakriisin syventyessä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 21 suomalaista, 36 yhdysvaltalaista, 15 ruotsalaista, kaksi espanjalaista ja britannialaista yhtiötä sekä yksi yhtiö Italiasta, Ranskasta, Kiinasta, Taiwanista, Tanskasta ja Belgiasta sekä yhdeksän ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Donald Trump päräytti taas EU:lle 25% autotullin hatusta kiskomalla tekosyyllä, todellinen motiivi lienee kiukku Saksaa ja Natoa kohtaan Iranin sotaan suhtautumisestaan. Maailmankuulu ekonomisti povaa globaalia taantumaa parissa kuukaudessa ellei Hormuz aukea.
Kun pitkä ja raastava tullisota oli olevinaan paketissa ja kaikki toimijat sopeutumassa sen ulokkeisiin, muuan DJ Trump pukkasi päälle taas EU:lle 25 prosentin autotullien uhkan. Se ei ole irrallinen talouspoliittinen päätös, vaan osa tuttua kaavaa.
Ensin rakennetaan perustelu – EU muka rikkoo sovittua – ja sitten päätöstä käytetään lyömäkirveenä. Luultavasti akuutti syy on nokkia Saksan liittokansleria Friedrich Merziä tämän pilkattua Trumpin Iran-politiikkaa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Kone muovautuu uuteen uskoon vuosia hautomallaan jättikaupalla. Saksalainen TKE on laadukas yhtiö ja operatiivisesti varmasti hyvä hankinta, mutta korkea velka-aste mietityttää. Koneen kallis osake saanee lisää kylmää kyytiä olosuhteidenkin hapantuessa.
Koneen ilmoitus TK Elevatorin ostosta on niitä hetkiä, jolloin markkina pysähtyy hetkeksi. Q1 jäi taka-alalle, eikä syyttä – kyseessä on järjestely, joka muuttaa koko toimialan dynamiikkaa. Strateginen logiikka on helppo hyväksyä, taloudellinen kokonaisuus vaatii pureskelua.
TKE on hyvin toimiva kokonaisuus, jonka noin yhdeksän miljardin euron liikevaihto ja noin puolentoista miljardin liikevoitto asettuvat suoraan toimialan ainakin laadukkaaseen keskikastiin. Kova on hintalappukin, 29 miljardia euroa. (lisää…)
Visan laskumarkkina ja alennusmyynti osoittautuivat markkinan isoksi virheeksi, maksujätti pamautti huippuosarin ja odottaa vahvaa jatkoa. Union Pacificille myös nousukauden makuinen raportti, tosin molemmat yhtiöt saanevat hiekkaa rattaisiin energiakriisin syventymisestä.
Markkinoiden liikkeissä ja arvostuksissa törmää merkillisiin vinksahduksiin. Eilen raportoinut Kone, sinänsä luotettava joskin nykyisin kovin hidaskasvuinen hissikonkarimme, on aina vain paukuttanut hurjissa hinnoissa tuloskehityksensä raameissa.
Ja taas globaalin maksuliikenteen jättiläinen Visa vajosi jo liki vuosi sitten laskumarkkinaan, joka kiskoi sen koomisen paljon Koneen arvostuksen alle. Vaikka kovakasvuinen, maailman kannattavin pörssiyhtiö Visa on millä tahansa keskeisellä mittarilla aivan eri luokan yhtiö. (lisää…)
Dieselin hinta nousee uhkaavaa tahtia. Se ei johdu vain öljyn puutteesta. Dieselille sopiva jalostuskapasiteetti on tiukilla, mikä nostaa dieselin ja kuljetuksen hintoja, syö yritysten katteita ja kiihdyttää inflaatiota.
Iranin ja USA:n rauhanneuvottelut lykkääntyivät taas tuonnemmas, kuten aiemmassa öljyjutussani arvelin. Öljyn futuurihinta on koholla, mutta olosuhteisiin nähden vähän – hätävarastojen käytön ja yleisen optimismin ansiosta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.

Rahoituksen hinnan ja omistusten tuoton suhde ratkaisee AGNC:n tuloksen. Kuva: Dimitris Vestikas, Pixabay
Asuntolainoihin sijoittava AGNC on aiempaa paremmassa raossa riskinhallinnan pitäessä kutinsa. Korkoero kehittyy suotuisasti ja reilusti yli kymmenen prosentin osinko on tällä haavaa turvassa.
Asuntolaina-REIT eli mREIT AGNC jatkoi Q1 siitä, mihin Q4 jäi, joskin yhdellä ratkaisevalla erolla: Iranin sota puhalsi maaliskuussa voimakkaan markkinapaniikin painaen kaikkien alan yhtiöiden tasearvoja alas.
Yhtiön liiketoiminnan ydin, korkoero, kehittyi edelleen oikeaan suuntaan. Yhdistelmä on mREIT-sijoittajalle tuttu: operatiivinen kehitys ja markkinahinnoittelu eivät aina kulje käsi kädessä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.