Inflaatio, deflaatio? Osa 2
Euroalueen inflaatio on madellut edellisen massaelvytyksen jälkeen
Rahaelvytyksen seurauksen pitäisi olla hallitsematon inflaatio, ainakin periaatteessa. Massiivisesta elvytyksestä on paljonkin tuoretta kokemusta, viimeksi finanssikriisissä.
Se ei kiihdyttänyt inflaatiota ainakaan suurissa talouksissa. Euroalueella inflaatio pysyi liki koko vuosikymmenen alle keskuspankkien kahden prosentin tavoitteen, kuten jutun pääkuva kertoo.
2010 teki hetkellisen poikkeuksen, mutta se johtui hintatason toipumisesta finanssikriisin hetkellisestä deflaatiosta eli sen putoamisesta miinusmerkkiseksi. Sen jälkeen inflaatio taas lopahti.
Vielä voimakkaammin elvyttäneessä Yhdysvalloissa inflaatiokehitys oli hiukan virkeämpää, muttei oleellisesti. Ei, vaikka Yhdysvallat toipui talouskasvuun muita teollisuusmaita paremmin – mikä näkyi sikäläisen pörssin loistavana kehityksenäkin viime vuosikymmenellä.
Inflaatio ei pahemmin nostanut päätään Yhdysvalloissa edes työttömyyden laskettua historiallisiin pohjalukemiin ennen koronakriisiä. Ja vaikka Donald Trump oli elvyttänyt muutenkin rullaavaa taloutta verohelpotuksilla ja julkisilla investoinneilla.
Japani deflaatiokurimuksessa jo 40 vuotta
Inflaatio tyypillisesti kiihtyy noususuhdanteen huipulla. Hitusen se on sitä tehnyt viime vuosien kasvupiikeissä, mutta olemattoman vähän takavuosiin verrattuna.
Taloustieteilijät ovat tätä kovasti ihmetelleet. Syitä on kasattu vino pino globalisaatiosta automatisatioon.
Raivoisinkaan elvytys ei ole inflaatiota vauhdittanut. Kirkuvin esimerkki siitä on Japani, joka vajosi deflaatiota hipovaan hintakierteeseen jo 1980-luvulla oman finanssikriisinsä seurauksena.
Keskuspankki on pumpannut rahaa ja valtion velka-aste kurvannut tyrmäävästi pitkälle yli kahteen sataan prosenttiin bruttokansantuotteesta. Muissa teollisuusmaissa, myös Suomessa, puhutaan nyt valtionvelan noususta sadan prosentin luokkaan.
Japanin valtion velka-aste on aivan omilla metriluvuillaan
Ohjauskorko on maannut Japanissa nollatasolla koko 2000-luvun. Inflaatiota ei silti kuulu, vaikka sitä on tavoiteltu todella radikaalillakin rahapolitiikalla. Vaikutus on jäänyt hetkelliseksi.
Japani ei saa inflaatiota nollan päälle kovalla yritykselläkään
Japanin tie suurempi riski
Japani saattaa olla hiukan oma lukunsa taloutensa ominaispiirteineen. Mutta tuskin niin paljon, etteikö se kävisi osviitasta muille kehittyneille talouksille.
Japanin perusteella talouskriisin seuraus ei todellakaan ole inflaatio, elvytettiin miten rajusti tahansa. Samaa todisti finanssikriisi kaikkialla.
Muutama vuosi sitten yleinen pohdinnan aihe olikin, seuraavatko muut teollisuusmaat Japanin tietä. Se on ilmeinen teema myös lähivuosina, ei inflaatio.
Vahvan inflaation poissaolo on hyvä asia sijoittajalle. Mutta Japanin tauti eli deflaatio tuottaa omat ongelmansa.
Deflaatio vaikea hoitaa
Deflaatiota vastaan on vaikea taistella, koska keskuspankkien välineet loppuvat rahan hinnan pudottua nollaan. Hintojen edelleen laskiessa yritysten kassavirrat hiipuvat, vaikka velat eivät vähene. Deflaatio onkin pahiten haitallinen korkean velkaantumisen oloissa.
Laskeva hintataso johtaa kaikenlaisten hankintojen hiipumiseen. Kuluttajat hamstraavat rahaa, kun odottavat saavansa samat hyödykkeet kohta halvemmalla.
Sen myötä yritysten on vaikea investoida. Kulutuksen ja investointien nuutuminen merkitsee heikkoa talouskasvua.
Näin syntyy yksinkertaistettuna Japanin vuosikymmeniä jo tarpoma deflaatiokierre. Se on toki edelleen kehittynyt talous ja vientimahti, mutta moniongelmainen ja heikosti kasvava.
Se on näkynyt Tokion pörssin surkeana kehityksenä 1980-luvun finanssikuplasta ja pankkikriisistä asti. Nikkei-indeksi on aaltoillut romahduksensa jälkeen paikallaan.
Deflaation vaivaaman Japanin pörssi-indeksi on surkea näky
Rahapolitiikan konservatiivit pitävät deflaatiota jopa suotavana, mutta sijoittajan ei sitä kannata uskoa. Japani on ollut hyvä sijoituskohde vain hetkittäin – samoina nousukausina kuin muutkin pörssit.
Finanssikuplat yksi riski
Minne elvytysraha sitten uppoaa? Siihen ei liene yksinkertaista vastausta, mutta rapautuva talous selvästi sitä nielee yleisen hintatason kohomatta.
Omistuskuplat ovat yksi mahdollisuus, vaikkapa osakkeissa. Siitä on nyt jo merkkejä, kun monet osakkeet paahtavat koronaa edeltävillä tasoilla, vaikka tulosten pitäisi olla ainakin yleensä ottaen tulossa alas vielä epämääräisen ajan.
Mutta rahalle kelpaa matalampikin riskituotto, kun vaihtoehtoisten sijoitusten kuten korkopaperien tuotto on olematon. Sitä kuvaa, että Nikkein P/E-luku eli osakkeiden kollektiivinen arvostustaso on pysynyt viime vuosikymmenen haarukassa 20-30 eli varsin korkeana – etenkin heikosti kasvavalle taloudelle.
Nikkein P/E-luku on pysynyt varsin korkeana
Mitenkään yksioikoisesti raha ei kuitenkaan osakkeisiin leviä. Monet osakkeet ovat edelleen halpoja olettaen, että yhtiöiden tuloskunto pysyy kohtalaisen hyvänä kuten tähänkin asti.
Joten sijoittajan ei kannata säikähtää. Mutta valintakriteereissä on oltava tarkka.
Inflaation hoito helpompaa
Sijoittajalle hintakehityksen rajut heilahdukset merkitsevät joka tapauksessa paljon.
Voimakas inflaatio rapauttaa yritysten kannattavuutta, kuluttajien ostovoimaa ja nostaa korkoja. Kallis raha lisää niin yritysten, kuluttajien kuin sijoittajan omia kustannuksia.
Korkea korkotaso on osakesijoittajalle ongelma sikälikin, että se tekee joistakin osakkeille vaihtoehtoisista sijoituskohteista kuten määräaikaistalletuksista houkuttelevampia. Ja vaikkapa kulta on perinteinen suoja inflaatiota vastaan.
Inflaatiota voi kuitenkin hoitaa rahapolitiikkaa kiristämällä. Se tehoaa ennen pitkää.
Elvytystä vedetäänkin aikanaan takaisin, sikäli kun talous toipuu. Näin kävi finanssikriisin jälkeen, joten miksei nytkin – ainakin parhaiten elvyttävissä talouksissa. Yhdysvallat on siihen suosikki tälläkin kerralla.
Euroalue kävi jo deflaatiossa
Näistä kahdesta riskistä deflaatio nyt on varmasti se suurempi. Se oli euroalueella todellinen uhka eurokriisin seurauksena.
Tuolloin inflaatio hiipui nollan pintaan 2011-2016. Näin voi käydä tälläkin kertaa. Joksikin aikaa se sinne ainakin painuu.
Deflaatioon rahapolitiikka tehoaa huonosti, kuten Japani osoittaa, koska rahan hinnan laskulla on raja. Korot ovat jo pohjassa.
Toisaalta lyhyt deflaatio katkesi viimeksikin, joten toivossa täytyy elää. Tuoreesta kriisikokemuksesta ei ainakaan ole talousinstituutioissa pula.
Matala inflaatio kelpaa sijoittajalle
Osakesijoittajan kannalta matala inflaatio on sinänsä siedettävä riesa. Se pitää korot matalalla, luultavasti taas vuosia. Matala inflaatio liittyy normaalisti heikkoon talouskasvuun, mutta silloinkin osa yhtiöstä pärjää hyvin.
Siitä on rutkasti esimerkkejä viimeiseltä vuosikymmeneltä. Se oli yleensä ottaen Pörssihaukan suositusyhtiöiden omistamiseen ruhtinaallista aikaa. Muuta ei ole syytä odottaa tämänkään kriisin jälkeen, jolloin inflaatiokehitys ja rahapolitiikka tuskin kovin erilaiseksi muotoutuvat.
Hyvää tulosta tekeviä yhtiöitä löytyy kaikissa oloissa. Eikä niille ole matalan inflaation oloissa senkään vertaa vaihtoehtoa kuin muulloin.
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.
