Turha urheilla Fortumilla

Ongelma, jolla riittää pituutta

Fortum ei ole enää Pörssihaukan yhtiö, mutta lyhyt katsaus sen Venäjästä kumpuaviin vaikeuksiin. Niistä pahimmaksi on pompannut Fortumin isolla osuudella omistama Uniper, joka tuottaa saksalaisille sähköä pääosin venäläisellä kaasulla.

Venäjän vähennettyä toimituksia talouspakotteidensa vastaiskuna Uniper ajautui pahaan liemeen. Se on tehnyt asiakkaidensa kanssa pitkiä sopimuksia kiinteällä hinnalla, joka ei kata nyt likikään kaasun räjähdysmäisesti noussutta hintaa.

Tappiota kertyy miljardeja. Ne pitäisi kattaa jollain keinolla.

Saksa saattaa muuttaa lakejaan niin, että Uniper voisi siirtää force majeure (eli pakottavien) -syiden takia kustannukset asiakkailleen, mutta ei liene helppo nakki sekään. Kansalaiset riehaantuisivat taatusti.

Turpaan tulee taatusti

Tappioita voi kattaa pääomituksella, koska ilman lain muutosta Uniperia uhkaa konkurssi. Sen myötä katoaisi Fortumin tuore jätti-investointi ja posketon osa liiketoimintaa taivaan tuuliin.

Fortum voi joutua kaivamaan kuvettaan Uniperin pelastamiseksi, mikä olisi varmasti kallista lystiä. Toinen vaihtoehto on, että Saksan valtio pääomittaa Uniperia.

Mutta siinä tapauksessa Fortumin omistusosuus Uniperista liudentuu luultavasti radikaalistikin, ja Saksasta tulisi yhtiön enemmän tai vähemmän suuri omistaja. Eli Uniperin toipuminen, sikäli mikäli, ei hyödyttäisi Fortumia merkittävästi.

Fortumilla on vain huonoja vaihtoehtoja. Turpaan tulee joka tapauksessa.

Tuskin makea tilausuus

Onneksi osake sai Pörssihaukassa ylikuumentunut-suosituksen jo 20 euron tienoilla ja lopullisen myy-suosituksen optimiraossa sotapaniikin korjausliikkeen huipulla 18 euron hinnassa.

Nyt kurssi lähestyy jo kymppiä. Ja pohja voi olla ties missä Uniperin takia.

Fortum on valitettavan hyvä muistutus mitä pahimpien skenaarioiden mahdollisuudesta – ja siitä, että jätösten osuessa tuulettimeen on parempi lyödä hanskat tiskiin ja niellä tappio ennen kuin se repeää kohtuuttomaksi.

Sijoittajien keskustelupalstoilla Fortum puhuttaa nyt kiivaasti suuntaan ja toiseen. Moni piensijoittaja haistaa makean tilaisuuden kurssin romahdettua jo alle finanssikriisin pohjan yli kymmenen vuotta sitten.

Riski paukkuu nyt ainakin todella korkealla. Fortum ei ole vajonnut koskaan yhtä kitkerään liemeen, jonka tulevaisuutta ei kukaan tiedä.

Muista lentoyhtiöt

Tällaiset näennäisesti hyvät mahdollisuudet voivat olla pahoja ansoja. Monet piensijoittajat intoilivat koronakuopassa Norwegianista ja Finnairista, vaikka varsinkin ensin mainitun rakenteelliset ongelmat olivat valtavat – kuten Pörssihaukka Norskista varoitti jo ennen koronaa.

Norskia koronarompussa – saati sitä ennen – toiveikkaasti haalineet ovat käytännössä jo menettäneet rahansa. Osakekurssista on kadonnut koronamontunkin jälkeen pitkälti yli 90%.

Ja massiivisten velka- ja omistusjärjestelyjen takia tuolloin pelanneiden on turha toivoa pääsevänsä vielä joskus voitolle.

Norwegian: riski ja sen totaalinen realisoituminen

Hurraamista ei ole Finnairillakaan, kun Venäjä kiskaisi maton alta heti koronan hellittäessä. Näinkin voi käydä. Ja silti keskustelupalstoilla kiljuttiin laittamaan joka penni näihin miinoihin vasta joku aika sitten.

Sijoittamisessa lymyää riskejä, joskus todella isoja. Niiden ollessa aivan ilmeisiä ei Pörssihaukka ainakaan kannusta kerjäämään verta nenästään.

Pärjätä voi urheilematta

Fortumin vahvuus on ollut tuhti osinko, jonka vuoksi se Pörssihaukassa oli sotaan asti. Sitä sen täytyy liki varmasti leikata, kenties raskaasti.

Miksi urheilla Fortumin mahdollisen elpymisen varassa, kun laskusuhdanteen riehuessa vakaita osinkotykkejä löytyy saavillinen. Huomenna käsittelyssä yksi sellainen, pohjoismaiden paras rakennusyhtiö JM – syklinen, mutta luotettava osinkotykki hankalinakin aikoina.

Sen kurssiromahdus avaa makean tilaisuuden, mutta siitä tarkemmin huomenna ja aikanaan markkinakatsauksissa.

Luotettavia osinkokoneita ovat myös päivän toisessa jutussa peratut Pepsi ja Orion. Nämä defensiiviset porskuttavat elämänsä vedossa – aivan, tässä suhdanteessa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka