Pelipapereissa on vaihteeksi lunastusten vuoro. Komea pikavoitto napsahti United Health Groupista, joka nousi listalle pudottuaan alle 230 taalan.
Hershey ei ole optimaalisessa saumassa teknisesti, mutta laskun mahdollisuus nousi kohtalaiseksi ja tilalle on tulossa piakkoin houkuttelevia papereita. Joten pyy poveen siitäkin.
UNH kävi jo ATH:ssaan 280 taalassa korjaten sitten parikymppiä jyrkästi alas. Kurssin toivuttua ennätyksen tuntumaan osake saa pelipaperina lunastus-suosituksen nyt 379 taalassa.
Lunastushinnat ovat tietenkin hiukan väljät. Tuskin ne paljoa illan mittaan heiluvat.
UNH:n pitkät indikaattorit jatkavat yhä lupaavina, mutta treidatessa tämä riittää komeasti muutaman kuukauden sijoitukselle. Kuten pari päivää sitten koimme, markkina kääntyykin äkkiä.
Pitkässä salkussa UHN:lla ei ole hätää. Varsinkin vuosien perspektiivissä se pysyy todellisena ankkuriyhtiönä.
Hersheyn lyhyet indikaattorit eivät ole myyntiasennossa, mutta VIX tekee nousua ja moni vahva yhtiö on sukeltanut viime päivinä houkuttelevasti.
Joten voitto kotiin Hersheystäkin 159 taalan kohdalla. Parhaimmillaanhan sekin upposi reilusti alle 150 taalan, joten ei aivan hukkaveto sekään.
Pitkässä salkussa ei huolta tälläkään. Pitkät indikaattorit jatkavat ylöspäin.
Mutta riittävä varmuus on hyve treidaamisessa. Tosin sen kannaltakin tämä voi osoittautua hätäilyksi, mutta tilallekin löytyy pian hyvää tavaraa.
Pfizer sai lopulta tuulta purjeisiinsa. Senkin lunastus lähestyy, mutta nyt hyvän vauhdin takia ei ole syytä hätäillä.
Siitähän ajoissa ostettuna napsahti jo voittoa Viatrisin irrotessa Pfizerista omaksi yhtiökseen. Sen kahden dollarin nosteen kanssa Pfizerkin tuo ilman ihmettä kohtalaisen tilin.
Lääkeyhtiöissä riittää tulokkaita jatkossakin. Johnson & Johnson ja Abb Vie ovat jo lauteilla hikoilleet hyvin tuloksin, ja voivat kohta löylyyn palata.
Vielä ei nouse mitään tilalle, mutta kohta. Eli voitot vapaaseen kassaan, jota kannattaa lisätä mahdollisuuksien mukaan treidaamisen kiehtoessa.
Kohteita riittää aina, ainakin jonkun viikon odotuksella. Uudet pelipaperit siis luultavasti jo lähipäivinä, joka tapauksessa heti markkinatilanteen suosiessa.
Pelipaperien kokonaissaldo on jo vallan mukava, vaikka muutamien tahmailu hiukan sitä rasittaa. Mutta sekin kuuluu treidaamiseen.
Huolimatta osakkeiden turvallisuudesta on treiderinkin pidettävä hajautuksesta huolta, joskaan ei pitkän salkun mitassa. Pörssihaukka pitää jatkossa kymmenkuntaa pelipaperia, jotta ostettavaa ja lunastettavaa riittäisi.
Degiron hinnoilla jo muutaman satasen positioissa on mieltä. Niiden kasvattaminen ylöspäin riippuu kunkin resursseista ja intohimoista.
Tavoitteena on edelleen tappiottomuus. Vaikka sitten pitäisi tyytyä hiukan kapeampaan voittoon.
Sitä ei toistaiseksi ole tarvinnut suuresti tuskailla. Ihan rapealla marginaalilla ovat lunastukset tulleet etenkin sijoitusaikaan nähden.
Kymmenen prosentin voitto on treidatessa jo kovaa valuuttaa. Vähän matalampikin ok.
Gileadia piti käsitellä tänään, mutta pelipaperien takia juttu jää huomiseen.
Pörssihaukan pelipaperit ovat pitkän salkun suositusyhtiöitä, mutta sopivissa markkinatilanteissa niillä tavoitellaan pikavoittoja tyypillisesti joidenkin viikkojen aikaikkunassa. Ostorajahintojen päällä ne eivät kelpaa enää ostettavaksi treidaamisen kannalta.
Myyntisuositukset tulevat aikanaan teknisen analyysin perusteella. Pelipapereiden välittäjäksi Pörssihaukka suosittelee Degiroa tai muuta riittävän halpaa välittäjää.
Aiemmat pelipaperit:
Berkshire Hathaway – Osta alle 180 dollaria, lunastus 200 dollaria
Abb Vie – Osta alle 90 dollaria, lunastus 105 dollaria
Johnson & Johnson – Osta alle 147 dollaria, lunastus 160 dollaria
Amgen – Osta alle 229 dollaria, lunastus 250 dollaria
Lowe´s – Osta alle 155 dollaria, lunastus 170 dollaria
Microsoft – Osta alle 215 dollaria, lunastus 240 dollaria
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mitenkäs noi osingot menekään tuolla jenkkilässä. Osingon irtoamis päivä esim 4.4 ja maksu 4.5 niin mihin asti pitää osaketta pitää salkussa jotta maksun saa tilille. Suomessa riittää että omistaa osakkeen seuraavana arkipäivänä irtoamisesta. ?
Moi, systeemi on sama eli irtoamispäivän päättyessä osakkeet omistavat saavat osingon. Seuraavana päivänä omistavat eivät – jolloin osake tyypillisesti putoaakin noin osingon verran.
Moi, tarkoitat varmaan päätöskurssia tai pörssipäivän päättymistä, jotka ovat kellonajan suhteen sama asia. Eli pörssien sulkeutuessa siellä listatut osakkeet omistava on muun muassa osingonmaksun osalta se, joka omistaa ne osingon irtoamispäivän päättyessä.
Jos myyt paperin vaikka minuuntinkin ennen kaupankäynnin loppumista osingon irtoamispäivänä, et saa osinkoa vaan sen paperin ostanut. Osakerekisterissä omistajaksi määrittyy sen viimeinen omistaja ao päivänä. Ja taas jos vaikka myyt ao paperin heti seuraavana aamuna saat osingon, koska omistit sen irtautumispäivän lopussa – toki osakkeen hinta on pudonnut sen osingon verran tyypillisesti.