Koneen pettymys on osaketta kyttäävän onni

Koneen peruuntunut fuusio on kääntymässä sijoittajan onnenpotkuksi

Viikon talousuutispommi pamahti eilen, kun Koneen ensin kauan salassa haudottu, sitten pakon edessä julkistettu Thyssenin hissiliiketoiminnan osto peruuntui eilen ilmeisen lopullisesti. Aiemmin se oli uhattuna henkilöstön epäluulojen ja kilpailulakien takia, nyt Kone vetäytyi kaupasta omien sanojensa mukaan suojellakseen rahojaan.

Thyssen on niin surkeassa taloudellisessa jamassa, että kaupan mittava ennakkomaksu olisi saattanut haihtua harakoille yhtiön mahdollisessa selvitystilassa. Totta tai ei, selitys kuulostaa kohtalaisen loogiselta ja muutenkin uskottavalta, vaikka pöydän alla voi olla muutakin. Aikanaan selvinnee.

Konetta kaupan menetys varmasti kirpaisee. Fuusio olisi tehnyt siitä markkinajohtajan.

Kuten olen aiemmin todennut, toisessa mallisalkussani ja muutenkin omistuksessani vuosia ollut Kone kuuluisi automaattisesti Pörssihaukan suositusyhtiöksi laatunsa puolesta, kuten vaikka tuossa jutussa lyhyesti analysoin. Kone on kaikilla mittareilla laatuyhtiö, ja etenkin Helsingin pörssissä kokoluokkansa helmi.

Kynnys on ollut osakkeen korkea hinta. Thyssenin kauppa, josta huhut levisivät jo kaukana viime vuoden puolella, on pumpannut innostusta.

Koneen laatu ei katoa

Konetta jo omistaville fuusion murentuminen on pettymys, mutta Pörssihaukan suositusten vuoksi pompin riemusta. Tällaiset uutiset heittävät jäätä ylikuumentuneen osakkeen niskaan, ajaen ne jossain vaiheessa ostokelpoisiksi – ainakin yleensä.

Globaali johtajuus jäi saamatta, mutta ei Kone yhtään huonommaksi yhtiöksi muuttunut. Mutta kun superyhtiö ei synnykään, Kone palannee hinnoittelussa kuolevaisten joukkoon. Thyssenin hissien kohtalo saattaa jopa lisätä pelkoja koventuvasta kilpailusta.

Tällaiseen spekulaatioon en sinänsä osallistu. Visioiden rakentelu suuntaan ja toiseen on kivaa viihdettä, mutta kokemukseni mukaan vaarallista liian vakavasti otettuna.

Nokkelat päätelmät kurvaavat herkästi hatelikkoon. Avainlukuihin luottamisessa kyseinen riski on paljon matalampi.

Thyssen nosti, toivottavasti pudottaakin

Koneesta on nyt parhaassa tapauksessa taas tulossa lupaava sijoituskohde – kunhan hartaasti odottamani sukellus vain kiihtyisi kunnolla. Se on mahdollista ja sikäli ilmeistä, että Kone on vuosien varrella kokenut kovia notkahduksia ennen pitkää.

Sellaista odotin jo Pörssihaukan avaamista valmistellessani. Mutta juuri Thyssen-huhut siivittivät osaketta. Eikä noste juuri pettänyt edes syksyn taitteen myyntipaniikeissa lukuisten syklisten tapaan – vaikka tavallisesti Kone taivaltaa samassa kyydissä.

Suuri raha oli kuitenkin fuusiohankkeista tietoinen, ja osake jatkoi vastavirtaan ylös. Varsin ilmeisesti kaupan kaatumisestakin isot pelaajat tiesivät ajoissa, koska vuosiraportin päivänä julkistettu tieto fuusion etenemisestä ei johtanut rallin jatkumiseen, päinvastoin.

Osake on sujutellut alas sieltä asti. Eilinen tyrmäysisku kiihdytti pudotusta, muttei siis aloittanut sitä.

Peukut pystyyn paniikin puolesta

Nyt päällä oleva pudotus ei ikuisesti kestä, mutta pitkät indikaattorit heiluvat yhä niin korkealla, että kiire tuskin tulee. Pidemmät trendit osaavat olla sitkeitä molempiin suuntiin – etenkin kun Thyssenin kaltainen suuri stoori haihtuu taivaalle.

Koronaviruksen kanssa tuskaileva Kiinakin saattaa Koneen tärkeänä markkinana lisätä sijoittajien levottomuutta. Mutta eiköhän tauti kuriin saada, kuten kävi vastaavalle sarsille vajaat 20 vuotta sitten.

Kone oli teknisesti pahasti ylikuumentunut ennen fuusion kaatumista

Kun Koneesta irtoaa osinkokin parin viikon sisään, markkinoiden apatia voi yltyä vielä kiitettävästi. Saisikin, sillä ei osake notkahduksesta huolimatta vieläkään houkuta enempää teknisesti kuin fundamenteiltaan.

Suunta on nyt hyvä, peukut pystyyn.

De Giron esittelyn loppu ja Pfizer on aikomuksena saada ulos ennen viikonloppua.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka