Metsäkonevalmistaja Ponssen tulos ja liikevaihto kasvoivat toisella vuosineljänneksellä viime vuoden vastaavasta jaksosta. Yhtiön mukaan kysyntä ja tilausvirta olivat erittäin hyvät huolimatta maailmantalouden ja -politiikan vaikeasta suhdanteesta.
Euromääräinen tilauskanta oli katsauskauden lopussa erittäin vahva 361,1 miljoonaa euroa. Valmistusmäärät Vieremän tehtaalla kasvavat komponenttisaatavuuden parantuessa, yhtiö kiittelee. Uusien tuotteiden sarjavalmistuksen vaikeudet on ratkaistu. (lisää…)
Hajautus on osakesijoittamisen ainoa turvatakuu, mutta myös tehokas. Hajautusta voi tehostaa yhtiöillä, jotka jo itsessään sisältävät omistusten hajautusta. Sijoitusyhtiöt toimivat samaan tapaan kuin rahastot, mutta yritysmuotoisesti ja siten toisen lainsäädännön ja toimintakäytöjen raameissa.
Hyvät sijoitusyhtiöt ovat pääpiirteissään yhtä turvallisia kuin rahastot, mutta parhaat niistä valtaosaa rahastoja tuottoisampia. Pörssihaukan ruotsalainen sijoitusyhtiö on hakannut vuosia tuotoillaan niin Tukholman pörssin kuin minkä tahansa indeksin mennen tullen. Pörssikurssin liki kymmenkertaistuminen finanssikriisin pohjilta kertoo oleellisen. Kauneuden kruunaa osingon kolmenkertaistuminen samana aikana.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Päivitän taas markkinakatsauksen ja samalla ostosuosituslistan, vaikka markkinatilanne ei ole oleellisesti muuttunut. Lähinnä teen sen siksi, että suosituslistaan tulee joitakin muutoksia ja tähän muutama arvio. Halusin saada ne alta ennen viikonloppua jäsenten edun vuoksi.
Voimakas volapiikki alkaa entistä selvemmin olla takana – ainakin vähäksi aikaa. Ostosuosituslista muuttuikin volan kasvaessa kuten aina eli odota-suosituksia muuttui urakalla osta-suosituksiksi.
Tämä on Pörssihaukan ydintä. Markkinoiden liikkeet eivät vaikuta yhtiöiden valintaan, mutta ajoitus määrittyy aina teknisen analyysin mukaan. Volapiikit ovat parhaat ostopaikat, ja niitä Pörssihaukka kyttää silmä kovana – siitä juontaa sivuston nimikin.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Finnair ei ole Pörssihaukan suositusyhtiö, koska pitkään salkkuun siitä ei ole ailahtelevuutensa vuoksi. Mutta syklikseksi pelipaperiksi Finnair on harkinnassa, koska osake tekee hurjia nousuja korkeasuhdanteen tullen, ja lyhyissä hyvissä suhdanteissaan yhtiö pärjää mukavasti.
Huonoissa Finnair tekee usein tappiota johtuen etenkin joustamattomasta kustannusrakenteesta, joka on alalle ominainen. Matalasuhdanteessa kaikki lentoyhtiöt konttaavat, eivät vain Finnair.
Pelipapereissa avaintekijä on ajoitus enemmän kuin missään sijoittamisessa. Tilanne kehittyy houkuttelevaan suuntaan niin fundamenttien kuin teknisen analyysin kannalta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Nokian Renkaiden osari osui analyytikkojen odotuksiin ja laskumarkkinassa olleen osakekurssin käytökseen. Liikevoitto laski 94,1 miljoonaan euroon vertailukauden 108 miljoonasta. Liikevaihto supistui 419,1 miljoonaan 429 miljoonasta. Osakekohtainen tulos laski 0,53 euroon vertailukauden 0,63 eurosta.
Valopuolena olivat raskaan liikenteen renkaat, jotka kompensoivat henkilöautopuolta. Etenkin Euroopan markkina on niillä pehmeä. Myös materiaali- ja tuotantokustannukset heikensivät nettotulosta.
Päivitän äkkiä markkinatilanteen, vaikka edellinen katsaus oli vasta eilen. Mutta kuten jo viikonloppuna povasin, volatiliteetti kiihtyy vielä aivan viikon alussa ja sitten katoaa tai ainakin oleellisesti vähenee viikon puoliväliin mennessä. Se tapahtui jo tänään, tiistaiaamuna.
Markkinapaniikit ovat ikuinen ja täysin samanlaisena toistuva ilmiö. Käytännössä kaikki osakkeet sukeltavat, jotkut todella rajusti, jotkut vähemmän, mutta sinistä on jokseenkin mahdoton löytää pörssistä VIX:in kiskaistaessa 20 pisteen tasoille, saati korkeammalle.
Kokemus on raju ja pelottava kokemattomalle – ja hämmentävä, koska paniikit asettuvat myös nopeasti ja näennäisen järjenvastaisesti. Ja, toisin kuin yleensä kuvitellaan ja väitetään, paniikit eivät ole ennakoimattomia, vaikka ei niitä tietysti kellon tarkkuudella kukaan povaa. (lisää…)
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pakko laittaa pikainen markkinakatsaus, kun Kiinan vastareaktio kauppasotaan kiihdytti volatiliteetin eli kiskoi osakkeet paukkuen yhä alemmas. Nämä ovat sijoittajan herkkuhetkiä, mutta kauanko hermoilu jatkuu ja mihin asti osakkeet uppoavat?
Lyhyellä aikajänteellä ostopaikkoja on nyt varmasti jo riittämiin, mutta mukavinta olisi tietysti saada paperit optimaaliseen hintaan. Rajut volapiikit, jollainen alkaa olla jo käsissä, eivät kestä koskaan kauan.
Ongelma on, että jotkut osakkeet saattavat jatkaa pudotustaan sen jälkeenkin, osa taas toipua saman tien. Talven myyntipaniikki oli tästä hyvä esimerkki. Kutakin osaketta on nyt puntaroitava yksilöllisesti samalla arvioiden VIX:n kehitystä. (lisää…)
Pörssihaukka arvioi kuukausi sitten, että kesäkuun vahvan nousun jälkeen pörsseissä on vuorossa laskukuukausi teknisin ja historiallisin perustein. Näin kävi. Kutinsa piti myös viikon takainen arvio nousuviikon jälkeisestä laskuviikosta.
Kesämarkkinan taika pitää. Vahvat nousevat keskipitkät trendit eivät siihen kuulu. Markkinahaarukoissa sahaaminen on tavallista, kuten osaltaan todisti havaintokappaleena toiminut kotimaisten suuryhtiöiden OMX25. Se ei päässyt kuin haistamaan markkinahaarukan 4000 pisteen rajan ylitystä, mutta kiskaisi jo sen alalaitaan noin 3800 pisteeseen.
Syyksi voidaan selittää Fedin odotuksia varovampi koronlasku ja kirsikaksi kakkuun Donald Trumpin uudet tuontitullit Kiinalle. Ja tietysti tällä kaikella on merkityksensä. Mutta loppupäästään voimakas laskeva keskipitkä trendi on silti aivan perinteistä vuodenajan markkinadynamiikkaa – uutisista riippumatta. (lisää…)