Sijoittamisen riskeistä politiikka kuuluu hankalimmin ennustettaviin, etenkin jos ne sinkoilevat epädemokraattisista yhteiskunnista. Tätä myrkkyä saivat monet suomalaiset yhtiöt maistaa Venäjän murharetken seurauksena.
Osana prosessia juomatalo Olvi sai pahan tärskyn konsernille tärkeässä palassa Valko-Venäjällä. Yhtiö aikoo vetäytyä Vladimir Putinin liittolaisen Aljaksandr Lukashenkan nyrkkivallasta, mutta diktatuurissa se voidaan tehdä vaikeaksi.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Aluksi tiukasta eduskuntavaalista, jonka tulokset noudattivat aika lailla ennusteita ja perinteitä hallituspuolueiden saatua demareja lukuun ottamatta kuokkaansa pahastikin. Kokoomuksen etumatka piti loppuun asti.
Hallitusneuvotteluista povataan vaikeita. Pörssihaukan odotus hallituspohjasta on kuitenkin aika selvä asetelmista johtuen: sen muodostavat Kokoomus, SDP, RKP ja kristilliset. (lisää…)
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 14 suomalaista, 15 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen ja 34 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukka povasi osakkeiden keskipitkän laskutrendin kestoksi noin kuukauden kokemuksen ja teknisen analyysin pohjalta. Siltä se yhä vahvemmin vaikuttaa.
Ja niin outoa kuin se monesta varmasti on, yhtenä perusteena siihen ovat eilen peratut reaalitalouden kipakasti jäähtyneet indikaattorit. Pakkaselle painuvat myös tehokkaat suhdannemittarit Philly Indexit oireillen rahapolitiikan käännettä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Inflaatio jatkaa edelleen hallitsevana makrotaloudellisena tarinana, vaikka siitä löytyy yhä enemmän säröjä. Näin etenkin korkeiden korkojen taklaamassa Yhdysvalloissa.
Siellä asuntojen hinnat laskivat tammikuussa edellisestä kuukaudesta kovan korkotason jatkaessa ostohalujen nakertamista. Pudotus oli tammikuussa vain 0,2%, mutta hinnat ovat laskeneet jo seitsemän kuukautta peräkkäin – pisin laskuputki sitten 2012. (lisää…)
Sijoittajalle helpoimpia ovat mahdollisimman ennustettavat ja vähäkäänteiset yhtiöt. Valtaosin ne löytyvät defensiivisiltä aloilta, mutta muualtakin.
Teknologiasektorilla yleensä riittää heiluntaa parhaissakin yhtiöissä, mutta spatiaalisen teknologian markkinajohtajassa Hexagonissa sitä tulee vastaan harvoin. Korona teki hiukan poikkeuksen, sen jälkeen mainio arki palasi.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Suositun ohjeen mukaan ei pidä koskaan sijoittaa yhtiöön, jonka liiketoimintaa ei ymmärrä. Muttei kannata myöskään pelätä konstikkaan oloisia yhtiöitä, jos niissä on palikat kohdallaan.
Tällaisia voivat olla lukuisista pienistä itsenäisistä yksiköistä koostuvat verkostomaiset konsernit, jotka toimivat monella segmentillä. Kuten Pörssihaukan huimia tuottoja tarjonnut tuore kasvuyhtiö Lagercrantz.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Mielikuvat vaikuttavat voimakkaasti sijoittajiin, vaikka todisteet eivät niitä puoltaisi. Yksi näitä todellisuuden vastaisia oletuksia on käteisen nopeakin taantuminen maksuvälineenä.
Digitaalisten maksutapojen yleistyminen ei ole vähentänyt käteisen rahan määrää missään isossa taloudessa. Ei ihme, että käteisoperaattori Loomisin koronan aiheuttama notkahdus jäi äkkiä taakse ja yhtiö palasi sille tuttuun, nyt jo raivoisaan kasvuun.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 14 suomalaista, 15 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen ja 34 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Markkinoiden vielä pureskellessa Fedin korkopäätöstä ne saivat hampaisiinsa taas uuden pankkipähkinän, kun Deutsche Bankin luottovakuutusten hinta loikkasi korkeuksiin. Sijoittajat siis pelkäävät sen luottoihin sisältyvää riskiä, joka laukesi Credit Suissen kohdalla 17 miljardin arvosta.
DBK on Creditin tapaan potenut heikkoa kannattavuutta jo vuosia. Nyt markkinat pelkäävät samantapaista lopputulemaakin.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.