Tulossatoa: Dollarilla nousumarkkina

Bill Gates voi taas tuulettaa vapautuneesti. Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Nousu- ja laskusuhdanteet noudattavat usein korkomarkkinan liikkeitä, mutta eivät automaattisesti. Jättiteknojen viime vuonna alkanut suhdannekuoppa alkaa olla aika varmasti jo kaadettu karhu.

Alphabet ja Microsoft löivät tiskiin jo toisen perättäisen kohentuneen kvartaalin. Etenkin jälkimmäinen posottaa jo vahvassa vedossa.

Tuoreella kvartaalilla liikevaihto koheni +13% 56,5 miljardiin, liikevoitto +26% 26,9 miljardiin ja oikaistu osakekohtainen tulos +27% 2,99 dollariin, kaikki yli keskimääräisten ennusteiden.

Kasvua kertyi monesta yksiköstä, mutta tärkeimmät nosteet toi tutusti älypilvipalvelut +19% prosentin kasvulla. Sen avainyksikkö Azure paransi +29%, vielä hiukan edellistä kvartaalia enemmän.

Laajapohjaisella kasvulla tuttu terävin kärki

Microsoft odottaa yksikön kasvuvauhdin hieman hidastuvan. Pitkä näkymä sillä on pääsemässä vasta vauhtiin tekoälyinvestointien kasvettua rajusti ja kysynnän turvotessa tulevaisuudessa.

Toimitusjohtaja Satya Nadella lupasi esittelevänsä kohta yli sata uutta innovaatiota. Yritysasiakkaille tarkoitettu Copilot lisää tekoälyominaisuudet useisiin työkaluihin, kuten Wordiin, Exceliin ja Powerpointiin.

Tilaus maksaa 30 dollaria käyttäjää kohden kuukaudessa. Ei kummoinen kustannus yrityksille, jos siitä vähänkään hyötyä on vaikkapa ajan säästönä.

Tolkuton kate

Pörssihaukka tapaa luonnehtia Microsoftia sijoittajan unelmaksi. Määritelmä pätee edelleen.

Yhtiöllä on kaikki huippuominaisuudet: monipuolisuus, markkina-asema, innovaatiokyky, loistava johto. Ja niiden myötä jättiyhtiöksi tuhti varma kasvu ja aina vain koheneva posketon kannattavuus.

Liikevoittomarginaali hipoo jo 50 prosenttia, aivan omaa luokkaansa isojen teknojen ryhmässä. Se pumppaa taskut täyteen käteistä, jolla Microsoft voi laajentua isolla kouralla niin orgaanisesti tuotekehityksen kautta kuin ostamalla sopivia yhtiöitä.

Myynti vetää, kannattavuus vielä paremmin

Olen odottanut sopivaa teknistä rakoa osta-suositukselle, edellisistä ehti kulua kuukausia osakkeen paahdettua tauotta ylös. Piakkoin pitäisi taas napsahtaa, elleivät markkinat sekoa osarista.

Alphabet liki ennätystään

Alphabet on jättiteknoista suhdanneherkin, koska sen tulos koostuu valtaosin hakukone Googlen ja videopalvelu Youtuben mainoksista. Niiden loiva alamäki taittui jo aiemmin ja myötätuuli jatkui Q3.

Liikevaihto +11% vertailukaudesta liikevoittomarginaalin kohentuessa 28 prosenttiin (25%). Etenkin paremman katteen ansiosta osakekohtainen tulos parani liki +40% 1,55 dollariin.

Se on yhtiön historian paras. Edellinen hitusen matalampi ennätys syntyi Q4 2021. Laskevien tulosten putki alkoi Q1 2022 ja kesti neljä kvartaalia eli tasan vuoden.

Suhdannekuoppa takana, tulos kasvaa sen mukaisesti

Hyvin tavallinen suhdannekuoppa kestoltaan ja syvyydeltäänkin, kun huipusta pohjaan tulos laski noin -30%. Liikevoittomarginaali kävi alimmillaan 24 prosentissa eli Alphabet kannattaa laihanakin aikana todella hyvin.

Cloudin kate vaatimaton

Varsinaista fundamentaalista riskiä yhtiöstä on vaikea keksiä muun kuin toimialan totaalisen murroksen seurauksena. Tekoälyssä sellainen mahdollisuus piilee, ellei Alphabet pysy kehityksen kelkassa.

Mahdollista mutta epätodennäköistä. Yhtiön kokemus, sataa miljardia lähestyvä vuotuinen liikevoitto ja liki pohjaton kassa antavat sylin täyden pelivälineitä.

Ihan ruusuilla tanssia ei kehitys juuri nyt ole. Tulevaisuudelle tärkeä pilviyksikkö Cloud kasvoi periaatteessa vahvasti +23%, mutta ehkä vielä enemmän oli toiveissa.

Cloudin kannattavuus jäi vaatimattomaksi liikevoittomarginaalilla vajaa neljä prosenttia. Tuskin tuosta kannattaa isoja päätelmiä tehdä, ajathan eivät ole todellakaan helpot. Ja yksikkö pääsi plussalle vasta tänä vuonna.

Cloud kasvaa hyvin (keltainen), kate on toistaiseksi olematon (vihreä)

Mutta pettymyksiin täytyy aina varautua. Ilman jatkossa varmasti rankasti kilpaillun pilven ja tekoälyn vipua Alphabet tuskin pystyy jatkamaan vakuuttavaa kasvuhistoriaansa.

Korjausliikettä kaivataan

Aika näyttää. Tässä kohtaa Pörssihaukan näkemys Alphabetista jatkaa entisellään: loistoyhtiö, joskin melkoisen syklinen. Se ei kuitenkaan tarkoita riskiä, ainoastaan haastetta kauppojen ajoitukselle.

Osake ei ole saanut osta-suosituksia sitten talven montun johtuen tasaisen vahvasta rallista. Tuolloinhan se olikin kunnon tarjouksessa.

Nyt osake korjaa alas, joten kohta napsahtaa taas osta. Liike saattaa jatkua aikansa huolimatta hyvästä tuloksesta.

Mitenkään kallis ei Alphabet ole rallista huolimatta, mutta Cloud tuotti lievän pettymyksen ja se voi vaivata markkinoita aika lailla. Siitä vaan, sen mukavampi taas tankata.

Taala kirmaa jo

Lupailin jo jokin aika sitten katsausta dollariin samalla tavalla kuin kruunusta pari viikkoa sitten, samoilla linjoilla. Eli dollarin vajaan vuoden kestänyt laskumarkkina euroa vastaan on hyvin ilmeisesti päättynyt.

Kesän pohjasta nousua kertyy jo viisi prosenttia. Tilanne on teknisesti aivan samanlainen kuin dollarin edellisen nousumarkkinan ovella tai vähän sen jo jälkeenkin.

Pitkät indikaattorit lupaavat suunnan pitävän, vaikka nyt päällä onkin joitakin viikkoja kestänevä tasausvaihe. Valuuttojen pitkät aallot kestävät tyypillisesti noin vuoden suuntaansa.

Kuten aina valuuttojen kohdalla ei arvioni nojaa juurikaan fundamentteihin. Niiden pohjalta valuuttoja en juurikaan syynää.

Peruste: TA, ei muuta

Yhdysvaltojen valuuttafundamentit ovat muutenkin aina harvinaisen kirjavat. Korkea korkotaso puoltaa dollarin vahvuutta, jos kohta Fed väläyttelee jo vahvasti korkopiikin olevan käsissä.

Mutta valtionvelkakirjat eivät käy kaupaksi. Joten ainakaan bondimarkkinoille ei rahaa virtaa.

Vaihtotase Yhdysvalloilla on kroonisesti miinuksella, samoin entistä pahemmin valtion velka-aste. Talous sinänsä pärjää euroaluetta paremmin.

Mutta ei näistä yhtälöistä saa kasaan kuin joutavaa spekulaatiota, joka käy todisteeksi minkä tahansa argumentin puolesta. Enkä sellaisia tyrkytäkään.

TA on ainoa argumenttini. Tältä kuukausikuvaaja näytti kesäkuussa 2021 nousun itse asiassa jo lähdettyä liikkeelle. Kurssi vielä pohjassa, mutta RSI ja ROC jo kiskovat ylös.

TA reilu kaksi vuotta sitten nousun kynnyksellä

Indikaattorit ovat jo reippaan nousun puolella, toki itse kurssikin jättänyt pohjansa jo selvästi. Kun ROC ylittää heittämällä nollaviivan niin se on liki satavarma nousumarkkinan merkki.

TA:n mukaan dollarin nousumarkkina on käytännössä varma nakki

Ja kun valuuttojen isot liikkeet sen vuoden verran vievät, ennen ensi kesää ei suunnan pitäisi kääntyä. Pientä heiluntaa toki aina riittää, mutta ei se yleensä hääppöiseksi veny, luokkaa prosentin pari.

Jos näin ei käy yllätyn todella paljon.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka