• Yleistä taloudesta

Cadillacilla päin seinää 1

Donald Trumpin tullisota ei ole käänteentekevää ajattelua vaan historian haudoista karannut nostalginen haamu. Pakkomielle tavarakaupasta ja teollisuuden erityisasemasta tuo mieleen takavuosien amerikkalaisen autoteollisuuden virheineen.

Tuttuun tapaansa Donald Trump hämmentää maailmaa tykittämällä kauppakumppaneita ja hetken päästä kehuskelee sovun löytyneen – toistaiseksi. Kukaan ei voi kuin aprikoida hänen varsinaisia tavoitteitaan, ja tämä koskee myös kohta tulilinjalle joutuvaa EU:ta.

Kannattaa keskittyä pitkään linjaan. Trump posmottaa nyt Meksikolle, Kanadalle ja Kiinalle siirtolaisuudesta ja huumeista, vaikka Yhdysvaltoihin salakuljetetusta fentanyylista 0,2% tulee Kanadasta.

Tuollainen määrä mahtuu vaivatta yhteen rekkaan. Sen takia tuskin tarvitsee rajalle toimittaa armeijakuntaa.

Saahan tällaisella teatterilla ainakin näytösluontoisen voiton kannattajilleen. Mutta kyse tuskin on vain siitä. Fentanyyli tarjoaa lähinnä peitetarinan.

Trumpin tullimuurin rakkaus on hyvin vanhaa perua ja aivan toisin perustein. Politiikkaan siirtyessään Trump julisti kauppataseen vajetta suurena kohteenaan ensimmäistä kertaa presidentinvaalikampanjassaan 2016.

Siitä tuli keskeinen osa hänen ”America First” -politiikkaansa. Linjaansa hän esitteli jo paljon aiemmin useissa julkisissa ulostuloissaan 1980-luvulta asti kuuluisana kiinteistömogulina ja selvästikin kiinnostuneena politiikan valloituksesta.

Merkantilismi vanha juttu

Trump näkee Yhdysvaltojen massiivisen kauppataseen vajeen syyksi heidän ryöstämisensä. Tämä merkantilismiksi kutsuttu talousoppi ei ole todellakaan uusi tai kokeilematon, päinvastoin se oli oikein suosittua satoja vuosia aina 1800-luvulle asti.

Pääosin se on hylätty kehittyneissä talouksissa parhaimmillaankin hyödyttömänä ja enimmäkseen haitallisena, koska kansainvälinen talous kuten kaikki tuotanto perustuu suhteelliseen etuun ja mielekkääseen työnjakoon – kuten taloustieteen perustaja Adam Smith jo perusteellisesti eritteli 1700-luvulla.

Trumpia se ei vaivaa, kuten muitakaan talousnationalisteja. Heille vaihtotalous on nollasummapeliä, jossa pärjää vain toisia polkemalla.

Trump on nostanut esikuvakseen William McKinleyn, joka kongressiedustajana ajoi läpi 1890 alkaneet Yhdysvaltojen historian suurimmat, keskimäärin 50% tuontitullit ulkomaisille tuotteille. Tavoitteena oli suojella kotimaista tuotantoa kärjen kohdistuessa Eurooppan.

Sen tuolloin modernisaation alkuun päässyt kilpailukykyinen teollisuus pisti Yhdysvaltojen verrokkinsa ahtaalle. Myöhemmin presidenttinä McKinley jatkoi suojatullien nostamista.

McKinley luopui protektionismista

Trumpin samastumista McKinleyn aikakauteen ei tarvitse ihmetellä. Avustajat eivät ole kuitenkaan kai kertoneet, että toisen kautensa alkuun mennessä McKinley oli luopunut korkeiden suojatullien kannattamisesta.

Juuri ennen kuolemaansa hän puhui kansainvälisen kaupankäynnin puolesta. McKinleyn murhasi työttömäksi jäänyt teollisuustyöläinen.

McKinley muuten kävi voittoisan sodan Espanjaa vastaan saaden haltuunsa sen siirtomaa-alueet Filippiinit, Puerto Ricon ja Guamin. Myöhemmin Yhdysvaltoihin liitettiin Havaiji.

Tuolloin siirtomaan asemassa olleen Kiinan suhteen McKinley tuki Yhdysvaltojen taloudellisia intressejä Kiinassa. Osana sitä McKinley lähetti Yhdysvaltojen sotilaita tukahduttamaan ulkomaiden valtaa vastustanutta bokserikapinaa.

Terveisiä vain Panamaan, Grönlantiin, Kanadaan ja Kiinaankin. Trump ei ole poliittinen kummajainen vaan pikemminkin historian haamu.

Tariffeista iso sota sisäpolitiikassa

Valtion kassaan McKinleyn tariffit toivat toki rahaa, josta oli krooninen pula veropohjan kapeuden takia. Vasta 1913 voimaan tullut yleinen tulovero kohensi liittovaltion rahoitusta oleellisesti.

Nythän Yhdysvaltojen rahoitustilanne on aivan toinen. Ja pysyy.

Trumpin haave tariffeista valtion tulojen avaimena on absurdi, rahoitustarpeet ovat aivan toista luokkaa tänään. Eivätkä niitä tariffeja siis maksa ulkomaiset tuottajat vaan kotimaiset ostajat.

McKinleyn tariffit nostivat tietenkin vastatariffien aallon. Siitä kärsivät etenkin maataloustuottajat, joille vienti oli tärkeä tulolähde. Ei mitään uutta tälläkään rintamalla.

Yhdysvaltojen sisällä syntyi voimakas poliittinen kuohunta tullimuurin vaikutusten jakatuessa rajusti eri väestöryhmien kesken, kuten on väistämätöntä niin tuolloin kuin koska tahansa. Kuten kävi ja käy Trumpin tariffisodan yhtenä osana, jos mitat yltävät puheiden tasolle.

Tavarat vain osa vaihtoa

Kyllähän Yhdysvallat tuo paljon tavaraa, etenkin Kiinasta, mutta myös Euroopasta ja Japanista. Koska ne tuotetaan siellä halvalla laatuunsa nähden.

Trumpin mielestä kaikkien maiden pitäisi ostaa Yhdysvalloista yhtä paljon kuin ne sinne myyvät. Kuulostaa hyvinkin järkevältä ja tietysti vajeiden loputon kasvu muodostuu ongelmaksi, koska se tarkoittaa velaksi elämistä.

Tavaravaihto, Trumpin nimenomainen pakkomielle, on kuitenkin vain osa valtioiden välistä vaihtoa. Modernissa maailmassa tavaroiden rooli yhä kaventuu.

Vaihtotase sisältää myös palvelut ja investoinnit eri muodoissaan. Palveluiden osalta Yhdysvallat on yleensä ylijäämäinen, eli se vie enemmän palveluita kuin tuo.

Siitä Trump ei puhu ei pukahda. Tai Yhdysvaltojen jo vetämistä investoinneista.

EU:sta isosti rahaa Yhdysvaltoihin

Yhdysvallat houkuttaa rahamarkkinoillaan ja taloudellaan. Vaikkapa EU:n suorat ulkomaiset investoinnit sinne ovat moninkertaiset verrattuan sen Intiaan ja Kiinaan tekemiin yhteensä.

Yhdysvallat sai pelkästään viime vuoden viimeisellä kvartaalilla 75 miljardia suoria ulkomaisia investointeja, vuositasolla yli 300 miljardia. Iso osa rahasta tulee EU:sta. Joku saattaisi sille antaa vähän arvoa.

Investoinnit kattavat laajan kirjon toimialoja: teollisuus, rahoituspalvelut, informaatioteknologia, terveydenhuolto…. Ne edistävät talouskasvua, luovat työpaikkoja ja vahvistavat Yhdysvaltojen asemaa globaalina talousjohtajana.

Mittavasti Amerikkaan panostaneita yhtiöitä ovat vaikkapa saksalaiset Siemens ja Volkswagen ja Pörssihaukkaan jonottava tanskalainen Novo Nordisk. Ihan ilman tulliruoskaa.

Yhdysvaltojen tavaravaihtovaje EU:n suuntaan oli viime vuonna 230 miljardia, palvelutase taas 77 miljardia ylijäämäinen. Ero oli 150 miljardia EU:n hyväksi.

Summa vastaa prosenttia Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta. Amerikkalaisten yhtiöiden liikevaihto Euroopassa oli viime vuonna yli 3800 miljardia eli yli 20-kertainen.

Halpa tuonti parantaa ostovoimaa

Trumpin vetämä hyväksi käytetyn rooli on aika naurettava. Mutta helppo myydä isolle kasalle äänestäjiä, joista osa toki on kärsinyt globalisaation tuomista muutoksista vaikkapa repsahtaneissa teollisuustaajamissa.

Republikaanipuoluessa kansainvälisen talouden arvo ymmärrettiin aikanaan. Trumpin vallankumous muutti senkin.

Tavaravaihdon vaje kuvaa lähinnä kahta asiaa: amerikkalaisten vimmaa elää yli varojensa ja sen teollisuuden heikentynyttä kilpailukykyä. Tuotanto on siellä kallista ja tuotteiden vienti vaikeaa.

Kustannusten takia teollisuutta on sieltä muualle siirtynyt. Edulliset tuontituotteet parantavat amerikkalaisten ostovoimaa, eivätkä vain kuluttajien vaan myös tuottajien.

Ne ovat pitäneet alhaalla inflaatiota niin Yhdysvalloissa kuin kaikkialla teollisuusmaissa. Mahdollistaen myös löyhän rahapolitiikan, jota Trump vimmaisesti kaipaa.

Omilla toimillaan hän ei sitä ainakaan edistä. Sisäinen epäjohdonmukaisuus kuuluu hänen arvaamattomuuteensa.

Autoteollisuus tyri ihan itse

Trump haluaa kääntää historian kelloa rutkasti taaksepäin. Hän unelmoi takavuosien Yhdysvalloista keulakuvanaan kukoistava autoteollisuus.

Vielä 1970-luvulle asti se olikin autoteollisuudessakin vientimahti sodan jälkeisen talousbuumin, amerikkalaisten autojen korkean laadun ja tuotantomäärien ansiosta. Suuret jenkkilaivat kuten Cadillacit, Chevroletit ja Lincolnit olivat kysyttyjä myös ulkomailla.

Sikäläinen autoteollisuus ei nähnyt aikojen muutosta. Japanilaiset ja saksalaiset alkoivat tarjota polttoainetehokkaampia ja luotettavampia autoja.

Trendin viimeisteli 1970-luvun öljykriisi. Perinteiset amerikkalaiset autot eivät juuri kelpaa ulkomaille, Suomessakin ne ovat todella harvinaisia.

Toki vaikka Tesla on tuonut muutoksen, mutta muilta osin tauti on itse aiheutettu. Trumpia selitys ei miellytä.

Muiden pitäisi ostaa enemmän epäkäytännöllisiä ja janoisia jenkkirasseja. Ja jos ei niin ainakin tuottaa myymänsä autot Yhdysvalloissa.

Trump on tekemässä saman virheen kuin Amerikan autoteollisuus takavuosina, kun se roikkui menneisyydessä osaamatta kääntää kurssia uusissa olosuhteissa. Myös Trump ajaa Cadillacilla päin seinää.

Artikkelin toinen osa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta

---