Tulossatoa: Suu messingillä

Kenellepä ei suklaa maistuisi. Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Pörssihaukan motto kuuluu Low risk best reward – matala riski takaa parhaan tuoton. Taakse jäänyt vuosi oli sijoittajille pääosin ankea ainakin pörssikurssien osalta, mutta monet hyvät yhtiöt porskuttivat paremmin kuin odotti.

Suklaajätti Hershey on liki tuplannut osakekurssinsa alle kahdessa vuodessa nostaen sen Pörssihaukan yhdeksi raketeista. Eikä yhtään aiheetta.

Makeaa on meno niin Q4 kuin 2022. Kvartaalin liikevaihto kasvoi +14% 2,65 miljardiin dollariin. Toki noin 4% siitä tili Dot´sin Prezelsien ostosta, mutta joka tapauksessa sekin yksikkö paahtaa odotetun hyvin.

Orgaaninen liikevaihto kasvoi liki +11% hyvän kuluttajakysynnän ja jonkin verran hintojen noston myötä. Hersheytä defensiivisemmät yhtiöt ovat harvassa.

Vahva kate inflaatiosta huolimatta

Inflaatio rasitti hiukan kannattavuutta kustannusten noustua vähän joka suunnassa. Liikevoittomarginaali +19,5% asettuu Hersheyn haarukan alalaitaan, kun se parhaina aikoina on joitakin prosenttiyksikköjä korkeampi.

Yleisesti ottaen kovaa luokkaa silti varsinkin elintarvikeyhtiölle. Kun kate on tarpeeksi leveä, eivät muutaman prosenttiyksikön heitot suuresti alarivillä tunnu.

Se on korkean kannattavuuden yhtiöiden yksi hienous. Toinen tietysti se, että rahaa riittää niin investointeihin kuin omistajille jaettavaksi.

Makea osinkohistoria kertoo oleellisen. Se jatkuu myynninkin vetäessä näin hyvin.

Kelpaa omistaa, kun liikevaihto puskee tasaisesti ylös vahvalla marginaalilla

Ennätystulos heittämällä

Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos pomppasikin nippa alle +20% yltäen 2,02 dollariin.  Yhtä hulppeasti luisti koko vuosi. Liikevaihto +16,1%, josta orgaanista kasvua +12%.

Huipputulos hankalissa oloissa. Se kuvaa Hersheyn luokkaa ja vaivattomuutta sijoituskohteena.

Liikevoittomarginaali pehmeni hiukan koko vuonnakin pysyen silti +21,6 prosentissa. Se ei paljoa jää huippuvuosista.

Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos 8,52 dollaria on kirkas ennätys, parannusta edellisvuodesta +18,5%. Hershey on itseoikeutetusti varman päälle -listalla, mutta kävisi kasvuyhtiöstäkin.

Ei jarruttele tänäkään vuonna

Hershey kuuluu myönteisiin yllättäjiin, jos kohta odotukset eivät vähäiset missään vaiheessa olleetkaan. Tästä konkarista ei heikkouksia hevin tongi ainakaan isossa aikaikkunassa ja harvoin pienessäkään.

Ja samaa herkkua yhtiö lupaa tällekin vuodelle: liikevaihto noin +7% ja eps noin +10%. Ei ihan viime vuoden ryskettä, mutta Hersheylle ominaista tasaisen turvallista kasvua.

Aina vain makeaa mahan täydeltä

Vajaan kympin eps tuskin jää kauas totuudesta, vaikka olosuhteet johonkin suuntaan muuttuisivat. Inflaation hidastuminen olisi tietysti etu.

Huimassa alennuksessa osake oli Pörssihaukkaan noustessaan hinnassa noin 130 dollaria alle kaksi vuotta sitten. Tällaisia tuottoja voi kääriä markkinoiden sekoillessa mitä varmimpien yhtiöiden kanssa.

Korjausliike ilmeinen

Nyt kurssi onkin jo liki tuplannut. Ja tullut taas turhan hintavaksi. Siksi sillä on odota/ylikuumentunut. Eli voiton voi lunastaa, mutten siihen kummemmin patistele.

Yhtiö porskuttaa kyllä vahvassa myötätuulessa, mutta P/E noin 25 on korkeahko ja teknisesti osake on tulehtunut. Se tuskin isoa niiausta silti tekee, mutta nousuvara lienee joksikin aikaa syöty.

Teknisesti tilanne on identtinen 2013 kovan rallin kanssa. Se johti loivaan vain -10% korjausliikkeeseen, mutta markkinahaarukassa junnaaminen kesti kolme vuotta.

Hershey valuu luultavasti jonkin aikaa korjausliikkeessä

Sama ei automaattisesti toistu, mutta Hersheylle hyvin pitkät trendit molempiin suuntiin ovat ominaisia. Seuraavaan osta-suositukseen voi venähtää aikaa.

Tylsää niiden kannalta, jotka eivät Hersheytä vielä omista. Mutta Pörssihaukka antaa osta-suositukset vain osakkeille, joissa on riittävä tuottopotentiaali eli hinta houkuttaa.

Eivät ne lopu monipuolisesta valikoimasta. Aina jonnekin sopivia rakoja aukeaa.

Inflaatio säällistä kesästä laskettuna

Arvopaperimarkkinoiden kannalta keskeisin keskuspankki on Fed ylivoimaisestikin, koska dollarivirrat ohjaavat kursseja. Yhdysvaltojen eiliset alustavat inflaatioluvut on paljolti tulkittu kielteisesti, vaikka todettu hintapaineen hiukan helpottaneen.

Asiaa voi tarkastella ainakin parilla tavalla. Kuukausitasolla luvut olivat ikävämmät kuin keskitalvella, mutta vuositasolla ja varsinkin hiukan lyhyemmällä aikajänteellä tilanne näyttää aika toiselta.

Viime kuusta kokonaiskuluttajahinnat eli CPI nousivat 0,4% – paljon, mutta takana oli muutama vaimeampi kuukausi. Vuositasolla luku oli tasan 6%, kaukana vielä edes siedettävästä.

Niin sanotut pohjahinnat, jotka eivät huomioi ruokaa ja energiaa niiden voimakkaan heilunnan takia, nousivat vuositasolla 5,5%. Etenkin asumisen kustannukset pitävät tempoa yllä.

Mutta pahin inflaatioryntäys taittui jo viime kesän alussa. Sieltä mitattuna kehitys näyttää paljon paremmalta.

Ilman asumista inflaatio kurissa

CPI hivuttautui nyt nippa yli 300 pisteen, kun luku oli kesäkuussa 296. Ero on reilusti alle kaksi prosenttia – ja aikaa takana sentään jo seitsemän kuukautta.

Tällä tahdilla CPI on kesällä korkeintaan 305 pistettä, jolloin vuositason inflaatio olisi pudonnut jo kolmeen prosenttiin. Ei siis paljonkaan yli Fedin ja yleensä teollisuusmaiden keskuspankkien kahden prosentin tavoitteen.

Kuluttajahinnat eivät ole riehuneet kesän jälkeen

Ydininflaatio pitää ilkeämpää tahtia, mikä johtuu paljolti kireästä työmarkkinasta ja asumisen kustannuksista. Jälkimmäinen liikkuu hitaasti, mutta ilman sitä inflaatio on itse asiassa pysynyt nollassa CPI:ssä!

Kuulostaa ällistyttävältä, mutta näin kertoo St.Louisin keskuspankin datapankki. Indeksi ei ole liikkunut minnekään sitten viime kevään.

En tiedä tarkkaan indeksin laskutapaa, mutta luvut ovat Yhdysvaltojen viranomaisten omia. Tuskin niitä ihan metsään voi tulkita, vaikken tilastotieteilijä olekaan.

Ei inflaatiosta tietoakaan ilman asumisen kustannuksia

Monien hyödykkeiden hinnathan ovat laskeneet – muun muassa energian huomattavastikin, liikennepolttoaineet ja lämmitysöljy kymmeniä prosentteja. Vuosi sitten kauhisteltiin energiakriisiä.

Samoin sakkaavat jo kulkuvälineiden hinnat. Käytetyt autot ovat jo halvempia kuin viime kesän alussa.

Joten kuluttajahintojen ikävin nousu kumpuaa muutamista elementeistä. Se lienee helpommin taittuva riesa kuin laaja-alainen kova inflaatio.

Varsinkin jos rahoitusolot heikentyvät – kuten tällä hetkellä vaikuttaa. Pankkipaniikki siirtyi nyt Eurooppaan, kun vuosia vaikeuksissa tarponut Credit Suisse joutuu yhä tulisempaan liemeen.

Korot tulevat nyt sukkana alas. Inflaatiomurheet voivat jäädä unholaan kesän tullen. Tästä lisää lähipäivinä.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka