Talousennusteet kohentuvat, hurraa!?

Sääennusteet ovat talousennusteita paljon luotettavampia

Osuuspankin mukaan pelot Suomen talouden voimakkaasta jarrutuksesta globaalin suhdanteen elimellisenä osana ovat pehmentyneet. Kauppalehden uutisessa OP:n ekonomistit arvioivat maailmantalouden junnaavan yhä vaisussa suhdanteessa, mutta riskikuva on kuitenkin kirkastunut monestakin syystä, tärkeimpinä kovan brexitin pienentynyt todennäköisyys ja kauppasodan laajentumisen väistyminen.

Ennuste ensi vuodelle on silti vaimea, vaikka maailmantalouden odotetaan kasvavan ensi vuonna 2,9 prosenttia. Se olisi hitainta tahtia sitten 2009 finanssikriisin.

Julkaistussa virallisessa makrodatassa on kaksi keskeistä ongelmaa. Raportit katsovat menneeseen, joka on jo ajat sitten hinnoiteltu markkinoilla. Toiseksi, menneen datan pohjalta on vaikea ellei mahdoton tehdä kovinkaan perusteltuja odotuksia tulevasta kehityksestä talouden hyppelehtivän luonteen vuoksi.

Ennusteissa on pohjimmiltaan sama ongelma. Ne katsovat kyllä tulevaisuuteen, mutta toteutuneiden tapahtumien ja tietojen pohjalta. Sikäli ne ovat taakse jääneen makrodatan heijastumia.

Siksi ennusteita reivataan jatkuvasti. Kun talous kokee odotettua paremman vaiheen, kuten viime kvartaalilla tapahtui, ennusteista tulee hiukan valoisampia. Jos tulee kehno kvartaali, ennusteet synkentyvät.

Ennusteet heijastavat mennyttä, vaikka niissä kuinka käytetään erilaisia tulevaisuusprojektioita. Sijoittajien klassisen vitsin mukaan talousennusteita tehdäänkin vain siksi, että sääennusteet näyttäisivät onnistuneilta.

Osuvatkin ennusteet ovat jo hinnoissa

Ennusteiden heikkouden ohella vieläkin suurempi vaiva niissä on sijoittajalle se, että osuneetkin ennusteet on aina jo hinnoiteltu markkinoilla. Se nähdään taas tuoreeltaan.

Yksikään virallinen ennuste ei nähnyt voimakkaasti positiivista pörssivuotta 2019, jollaisen olemme aika varmasti saamassa. Monet indeksit paukuttavat vuodenvaihteessa alkaneen rallin tuloksena jo uusia ennätyksiä. Nekin, jotka eivät sitä vielä tee, ovat Pörssihaukan arvion mukaan jättäneet laskumarkkinan.

Yksittäiset osakkeet ovat tietysti vielä oma lukunsa. Ne ovat saattaneet kehittyä oleellisesti yleismarkkinaa paremmin. Pörssihaukan suositusyhtiöistä sellaisia löytyy nippu.

Eikä vain suhdannevapaista yhtiöistä, vaan jopa syklisistä. Sen ei pitäisi virallisen viisauden mukaan olla mahdollista, ajathan ovat olleet kehnot, eikä kunnon valoa vieläkään uskalla kukaan luvata.

Sama dynamiikka toistuu aina

Mutta pörssien kiskoessa ylös alkavat tuttuun tapaan ennusteetkin jo kohentua, joskin vielä varovasti. Kokonaiskuva on yhä vaisu – heikoin sitten finanssikriisin. Pitänee odottaa aikaa parempaa?

Siinä vaiheessa, kun ennusteet ja makrodata vahvistavat voimakasta noususuhdannetta, siitä on jo paras pala takana ainakin sijoittajan kannalta. Pörssit ovat paahtaneet ylös kuukausia – kuten tässäkin tapauksessa.

Virallisen ymmärryksen hehkuttaessa suhdanteen kohentumista on sijoittajan kannalta aika jo kehno. Osakkeet ovat kallistuneet pahasti, ja seuraava laskumarkkina odottaa jo muutaman mutkan takana.

Sen saapuessa pörssit rysähtävät ensin, sitten happanevat makrodata ja ennusteet. Näin kulkee suhdanteiden ja markkinoiden dynamiikka kerta toisensa jälkeen.

Tämä viime vuoden puolella alkanut laskusuhdanne ja vuodenvaihteessa päättynyt laskumarkkina eivät tehneet poikkeusta. Vuosi sitten syksyllä ei taloustaivasta hämärtänyt pilvehattarakaan. Nyt valonpilkkeitä on saanut etsiä täikammalla.

Paitsi osakemarkkinoilta. Sieltä niitä löytää niittokoneellakin, kun vuotta 2019 katsoo alusta asti.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka