Pörssihaukan listalta löytyvän United Health Groupin sairausvakuutuspuolen yhtiön UnitedHealthcaren toimitusjohtajana nelisen vuotta työskennellyt Brian Thompson salamurhattiin New Yorkissa viikko sitten. Tässä jutussa avataan tapauksen syitä ja mahdollisia seurauksia.
Thompsonin ampui todennäköisesti 26-vuotias Luigi Mangione, jolla ei tiettävästi ole suoraa yhteyttä Thompsoniin tai yhtiöön. Aluksi poliisi oletti, että tappaja on yrityksen tyytymätön asiakas tai entinen työntekijä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Google kiri kvanttiteknologian kärkeen käsittämättömän laskentatehon omaavalla Willow-kehitelmällään ennakoiden suurta murrosta tietotekniikassa. ASML saa kanteen kiukkuisilta sijoittajilta. UNH:n toimitusjohtaja poliittisen murhan uhriksi.
Sijoittaja saa vastaansa käännettä jos minkälaista, hyvää, huonoa, äimistyttävää, joskus järkyttävääkin. Viimeisen viikon aikana Pörssihaukka sai maistaa vähän kaikkea.
Myönteiseltä puolelta ilouutisen löi pöytään Google kertoessaan kehittäneensä Willowiksi nimetyn kvanttitietokonesirun, jonka suoritustaso kuulostaa ainakin ummikosta käsittämättömältä. Sen laskentateho kykenee viidessä minuutissa samaan kuin nykyisin tehokkain supertietokone 10 septiljoonassa vuodessa – luvussa on 42 nollaa. (lisää…)
Rautakaupan asiakkaat yhä himmailevat etenkin isoja ostoksia Yhdysvalloissakin. Lowe´sia tukee ammattiasiakaskunta ja verkkokaupan vireä kasvu. Microsoft vaihteeksi monopolitutkinnassa.
Rautakaupan luvut takkuavat yhä Euroopassa vaikka suunta jo piristyy. Amerikassakin tilanne on tahmea, joskaan ei ankea.
Lowe´sin Q3 liikevaihto nippa päälle 20 miljardia laski vuositasolla noin prosentin alleviivaten alan vaisua kysyntää, joskin ennusteet povasivat suurempaa notkahdusta. Torjuntavoitosta sopii puhua. (lisää…)
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 15 suomalaista, 16 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen, yksi taiwanilainen, yksi britannialainen ja 36 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä neljä ETF-rahastoa. (lisää…)
Autojen tuonti on närästänyt Trumpia jo kauan ennen hänen politiikkaan loikkaamistaan. Hän haluaisi amerikkalaisten surffaavan jenkkikärryillä tai ainakin siellä valmistetuilla.
Kaikki isommat yhtiöt autojaan siellä tuottavatkin. Kuten Pörssihaukkaan jonottava Toyota, jolla on Yhdysvalloissa kuusi isoa tehdasta ja läjä pienempiä yksikköjä eri tehtävissä. (lisää…)
Vallanvaihtoon Yhdysvalloissa on vielä pari kuukautta, mutta katseet kääntyivät heti vaalin ratkettua Donald Trumpiin ja republikaaneihin. Eikä Trump aikaillut, vaan aloitti välittömästi tykityksen avainteemoistaan.
Taloudessa etenkin tulleista, joilla hän säikytteli jo puoli maailmaa ja vähän kaikki muut pörssit kuin omansa. Eikä hermoilua auta kuitata ylireagointina, vaikka emme voi karkeastikaan tietää mitä oikeasti tuleman pitää. (lisää…)
Markkinat sekoilevat tapansa mukaan jokaisen osakkeen kohdalla, Amgenissa kiitettävän säännöllisestikin. Sokeriksi pohjalla sen dieettilääkkeen potentiaalia vähätellään.
Lääkeyhtiö Amgenin raportit ovat tyypillisesti yllätyksettömiä, nyt niitä värittää Horizon Therapeuticsin iso yrityskauppa. Vertailuluvut muuttuivat sen myötä aika lailla.
Ei kuitenkaan yhtiön perusta eli iso kuva jatkuu ennallaan. Horizon toi velkaa ja rahoituskuluja, mutta myös rapeaa kasvua kuten pitikin.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Helsingin pörssissä varsinkin vähänkään isompien yhtiöiden helmasynti on kunnon kasvun puute. Ruotsissa sitä ei tarvitse tuskailla.
Jos markkina-arvoltaan Valmetin, Cargotecin ja Konecranesin luokkaa oleva teknokonserni Lagercrantz olisi suomalainen pulju, keräisi se valtavasti huomiota kasvullaan. Nyt sitä täällä harva tietää huolimatta isosta nipusta suomalaisia tytäryhtiöitä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Hermoilu asettui ja ostopaikat pysyivät ennallaan. Osa sektoreista on pudonnut lupaavasti ja tarjoaa talven mittaan namupaikkoja.
Yhdysvalloissa julkaistiin Federal Reserven suosikkimittari inflaatiolle, kulutusmenoja mittaava PCE-hintaindeksi, joka nousi lokakuussa 2,8% vuodentakaisesta ja 0,2% kuukausitasolla. Luvut ovat jonkin asteen pettymys pysyessään yhä selvästi yli Fedin tavoitteen.
Toisaalta syyskuussa PCE putosi selvästi, joten viime kuun voi laskea korjaukseksi keskiarvon tuntumaan. Lisäksi nousua selittänee tällä kertaa ainakin osin vahvasti sesonkiluonteinen tekijä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 15 suomalaista, 16 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen, yksi taiwanilainen, yksi britannialainen ja 36 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä neljä ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.