Lähi-idän tulitauko pysäyttänee pahimman sodan nyt pidemmäksi aikaa. Kauhuskenaariot maailmantalouden kriisistä eivät toteutuneet – kuten Pörssihaukka alusta asti ennusti. Vuosi oli osakesijoittajalle menestys muualla kuin Suomessa.
Massiiviseksi ja kyyniseksi tappamiseksi räjähtäneeseen Lähi-idän sotaan saatiin lopulta tulitauko, kun Israel ja libanonilainen Hizbollah solmivat eilen aseleposopimuksen Yhdysvaltojen ja Ranskan välittämänä. Joe Biden ja Emmanuel Macron saivat pitkät paksut sulat hattuunsa.
Etenkin jos aselepo pitää. Toistaiseksi kyllä, ja paenneet asukkaat palaavat riemuiten kotikonnuilleen. (lisää…)
Tahmeat ajat painavat Tietoevryä, mutta sijoittajien synkistely liioittelee. Ruotsalaiset suursijoittajat tankkasivat isosti heille läpeensä tuttua Nibeä.
Tietoevryn osakekurssin perusteella kyse on kovinkin syklisestä ja kehnostakin yhtiöstä. Kumpaakaan se ei ole, vaikka toki laihat ajat näkyvät tuloskunnon laahaamisena.
Eivät heitot kuitenkaan suuria osinkotykin taloudessa ole, toisin kuin sijoittajien arvostusperusteissa. Loivakin notkahdus tuloskunnossa pudottaa osaketta jyrkässä kulmassa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Virkavalta ajaa Alphabetin avainyksikköjen erottamista, mutta se ei liene sopan lopputulos. Yhtiön laskumarkkinan taustalla muut syyt. Treasury jatkoi nousua.
Yhdysvaltojen oikeusministeriö DOJ vaatii Aphabetiin kuuluvan hakukoneyhtiön Googlen ja Chrome-selaimen irrottamista eri yhtiöiksi. Syynä on tietysti monopoliaseman väärinkäyttö.
Chromeen on asennettu oletuksena Google eli Chromen asiakkaat valitsevat automaattisesti Googlen hakukoneekseen sitä tajuamatta. Asiaa kun ei suoranaisesti missään selvitetä. (lisää…)
Markkinatilanne mahdollista kohta uusien yhtiöiden listalle nousun. Kontrahastoonkin ehtii vielä mukaan hiukan eri ehdoin kuin listalla jo olevalla.
Markkinaviikko ei ihmeitä tarjonnut kuin yksittäisissä osakkeissa, eikä aiheuttanut muutoksia listaan Euroopan puolella. Laskeva trendi on joka tapauksessa tuonut vankkoja osinkolappuja edullisiksi.
Se helpottaa etenkin kotimaisia osinkopapereita suosivan osakesäästötilin tankkausta. Korkoa korolle toimii maksimaalisesti, kun lähtöosinko on vahva ja kasvuodotos myönteinen.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Teknokomeetta Nvidian kasvu jatkuu, mutta hidastuen - ja osake on kallis, kuten moni teknogorilla. Korkorahasto loikkasi dollarin voimalla.
Trump-mania jenkkipörsseissä alkaa hiipua ainakin toistaiseksi, monet vaaliturbon peräänsä saaneet osakkeet ovat sakanneet siihen mittaan, että lista sai tuoreita osta-leimoja viikko sitten.
Ne antoivat tärkeän muistutuksen maltin merkityksestä sijoittamisessa. Jos sopivan hintaista tavaraa ei löydy kannattaa istua käsiensä päällä, markkina ja käteinen tililillä eivät minnekään karkaa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analyysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Ostosuosituslistalla on tällä hetkellä 15 suomalaista, 16 ruotsalaista, yksi italialainen, yksi kiinalainen, yksi taiwanilainen, yksi britannialainen ja 36 yhdysvaltalaista yhtiötä, sekä neljä ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Jos ei pääse yhteen suuntaan niin sitten virta kääntyy toiseen. Tämä sääntö pätee markkinoilla varsin hyvin, vaikkei automaattisesti.
Kutakin tapausta tulee puntaroida yksilöllisesti ja erikseen. Vahvasti vaikuttaa nyt siltä, että jo keväästä asti pelipaperina pysynyt teknogorilla on nousunsa latonut ja dipin riski kasvaa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Yhdysvaltojen lupa Ukrainalle iskeä Venäjää pitkän kantaman ohjuksilla sai happaman vastaanoton Donald Trumpin leirissä – mikä ei tiedä hyvää Ukrainalle ja Euroopalle vallan vaihtuessa. Osakemarkkinoiden myllerryksiin löytyy onneksi tehokas ja varsin turvallinen suoja.
Viikon suuren uutisen tarjosi Joe Biden, joka antoi Ukrainalle lopulta luvan tulittaa pitkän kantaman amerikkalaisohjuksilla Venäjää sen rajojen sisällä. Siinä ei ehtinyt kahvikuppi pohjaan kun Ukraina niitä puolenkymmentä pisti taivaalle saaden osuman ainakin yhteen ammusvarastoon.
Sodan strategisesti tärkeimpiin kuuluva episodi hermostutti sijoittajat. Pörssit etenkin Euroopassa saivat karttua niskaansa, joskin tässä kohtaa vain hetkellisesti. (lisää…)
Keskon 3Q24 sujui povauksia vahvemmin ja oli monelta osin osoitus Keskon osaamisesta. Odotettua parempi tulos etenkin Rakennus & Talotekniikassa lisäsi Keskon luottamusta alan käänteeseen ja yhä parantuvaan tulokseen.
Sijoittajat innostuivat Keskon odotettua paremmasta tuloksesta. Silti suhdanne kuritti edelleen ja kasvu oli yritysostojen varassa.
Keskon kvartaalin liikevaihto kasvoi +2% vähän päälle kolmeen miljardiin, mutta sitä nosti tanskalaisen rautakaupan Davidsenin osto. Yrityskaupan sulkeistava liikevaihto laski -0.8%. (lisää…)
Moni ala tuskailee heikkoa kysyntää etenkin teollisuudessa, vahvatkin yhtiöt kertovat pehmentymisestä. Nibe taas suuntaa jo parempaan poikkeusolojen helpottaessa.
Olosuhteiden ensin taivaaseen kuskaaman ja sitten kuraojaan repimän Niben osari oli vuoden selvästi paras. Asiakkaiden varastotasot alkavat normalisoitua ja yhtiön kustannuskuuri tehota.
Kaukana hyvästä yhtiö vielä on, mutta liikevoittomarginaalin elpyminen jo liki kymmeneen prosenttiin lupaa jo paljon. Korot laskevat Niben avainmarkkinoilla niin lujaa, että rakentaminen ja investoinnit heräävät väkisin.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.