Markkinapaniikki näytti viime viikon lopussa jo hilliintymisen merkkejä. Se kuitenkin repesi taas täyteen raivoon Italian pistettyä pohjoiset alueensa karanteeniin, ja öljyntuottajien viitatessa edessä olevaan hintasotaan.
Myyntipaniikki on nyt samalla tasolla kuin finanssikriisin syksynä 2008, kun Lehman Brothersin konkurssi varmistui, ja kaikkien velkojen saatavuus muuttui kyseenalaiseksi. Rahamarkkinat jäätyivät totaalisesti, kunnes lukemattomat hätätoimet laukaisivat paniikin.
Koronan leviäminen on eskaloitunut rajuna etenkin Euroopassa. Taloudellisesti tilanne oli finanssikriisissä silti paljon tätä karmeampi, jos asetelmia vertaa vaikka suhteutettuna Kiinan tuoreisiin kokemuksiin koronasta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukka aukesi maaliskuun kahdeksas 2019 eli tasan vuosi on markkinoita vaanittu, yhtiöitä esitelty ja sijoittamisen eri puolia perattu. Vuosi on ollut vaiherikas, ei vähiten tuoreiden käänteiden ansiosta.
Sivuston perustamista olin hautonut kauan, mutta lopulta hanke toteutui aikamoisessa kiireessä. Tavoitteeni oli avata Pörssihaukka jo vuoden alussa, mutta tekniset ja byrokraattiset mutkat venyttivät sitä pari kuukautta.
Odotukseni mukaan 2018 koko vuoden jatkunut ja lopussa markkinapaniikiksi yltynyt laskumarkkina teki vuodenvaihteessa loppuaan, vaikka yleisesti sen uskottiin jatkuvan vielä pitkään. 2019 kirjattiinkin lopulta parhaiksi pörssivuosiksi koskaan. (lisää…)
Ankara on paniikki koronaviruksen levitessä, sillä VIX kurkottaa uudestaan kohti 50 pistettä. Ilkeältähän tilanne kiistatta näyttää, kun tapauksia löytyy jo kaikista maailman kolkista.
Hätätilanteita on julistettu, joukkotilaisuuksia peruttu ja rajoitettu, lääkkeistä on syntymässä pulaa. Sotkun seuraukset pysyvät yhä lähinnä arvailuina, mutta ainakin viranomaisten vastatoimet ovat voimakkaat.
Se voi vaikuttaa äkkiä markkinoihinkin. Kiina on ottanut kovat keinot käyttöön epidemiaa vastaan, ja ne alkavat tehota. Kuinka ollakaan, markkina-arvoltaan maailman neljänneksi suurin Shanghain pörssi on jo lähes tammikuun piikkinsä tasolla.
Koronapaniikin viidentoista prosentin markkinamonttu syntyi viikossa ja kuopattiin parissa! Hetkellä, kun Kiina on uutisten perusteella kaatumassa takaisin kivikauteen.
Tämä on loistava muistutus markkinoiden ylireaktioista ja odottamattomuudesta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Listalla on tällä hetkellä 12 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 20 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Keskuspankit eivät turhan takia hätäkokoustaneet eilen, vaan ne reagoivat yllättävänkin voimakkaasti koronaviruksen aiheuttamaan taloudelliseen uhkaan. Rahapolitiikan höllentämisen tärkein vaikuttaja on aina Yhdysvaltojen keskuspankki Fed, joka laski ohjauskorkonsa puolella prosenttiyksiköllä haarukkaan 1,00 – 1,25 prosenttia.
Fed totesi Yhdysvaltojen talouden perusteiden olevan kunnossa, mutta koronavirus ja matala inflaatio perustelevat pikaisen ratkaisun. Taustalla oli tietysti myös voimakas rahamarkkinapaniikki, vaikka Fed ei yleensä markkinaliikkeisiin viittaa päätöstensä perusteluissa. Merkityksensä niillä varmasti kuitenkin on kovissa myrskyissä.
Rahapolitiikkaa korostetaan usein sijoittamisen avaimena, ja onhan se osaltaan totta. Korkotason rooli ei ole kuitenkaan yksiselitteinen monessakaan mielessä. (lisää…)
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Listalla on tällä hetkellä 12 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 20 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Kuten viime viikon lopussa totesin, markkinapaniikkien käänteet ovat molempiin suuntiin ällisyttäviä. Perjantaiaamuna indeksit olivat vielä rankasti miinuksella, mutta illan mittaan lasku alkoi jo selvästi taittua.
Maanantaina Yhdysvalloissa indeksit kiskaisivat liki viiden prosentin nousun. Sellaiset ovat tuiki harvinaisia.
Mutta ne kuuluvat pahoihin paniikkeihin. Aina ennen pitkää. Ei tämä aivan finanssikriisin parhaiden pomppujen tasoa ole, muttei paljoa puutu.
Tyypillisesti vastaliikkeet eivät usein liity mihinkään ulkoiseen tekijään. Koronaepidemialle ei ole tapahtunut mitään myönteistä.
Eivät tällaiset kriisit hetkessä haihdu parhaassakaan tapauksessa. Mutta on turha kuvitella, että markkinoiden liikkeet olisivat niihin sidottu - kuten uutisten ja arvovaltaisten kommenttien perusteella saa käsityksen.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Markkinapaniikin keskellä Pörssihaukan suositusyhtiöt ovat antaneet hyviä raportteja. Tällaisessa ilmapiirissä se ei tosin markkinoita hetkauta, vaan kurssit ovat sukeltaneet siinä kuin muilla.
Se ei ole sinänsä huono asia, päinvastoin sikäli, että muutamat raporttiyhtiöistä ovat saaneet pidemmän aikaa odota-suosituksen osakkeen hintavuuden takia. Ylikuumentuminen oli ennen paniikkia varsin laajaa.
Myyntiaaltoon on ollut siten muitakin perusteita kuin koronaepidemia. Hyvä niin. Sopivat sukellukset tuovat laatuosakkeet taas ostokelpoisiksi.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Vaikka Pörssihaukka odotti viikko sitten reippaampaa volapiikkiä eli markkinapaniikkia, on sen hurjuus kieltämättä tullut sittenkin hiukan yllätyksenä. Näin rajuja roiskaisuja viikon sisällä ei näe monta vuosikymmenessä.
Koska markkina-analyysit ovat sivuston keskeinen palvelu, on rysäystä syytä perata lisää. Käsittelen jäsenkysymystä tarkastellen tilannetta laajemminkin eri puolilta.
VIX on todella korkealla yli 30. Pari kertaa vain yhtä korkealla finanssikriisin jälkeen.
Eikö tämä silloin ole juuri selkeä ostopaikka? Kai liukumäestä on jonkinlainen pomppu odotettavissa lähiaikoina? Toki sen jälkeen varmaan voidaan laskea uudestaan? Saattaa olla pelkkä nousumarkkinan korjausliike, mutta onko ”riskiä” että tipahdetaan laskumarkkinaan?
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Ensimmäiseksi täytyy kehaista teknistä analyysia ja vähän sen omaa lukutaitoa. Perjantaina povaamani volapiikki iski jopa itsenikin hiukan yllättäneenä pyörremyrskynä.
Koronaviruksen leviäminen oli muodollinen syy, ja varmasti kiihdytti sinänsä tavanomaista ylikuumentumista seuraavaa paniikkia. Sen tulo oli luettavissa TA:sta jo aiemmin.
Klassisen talousviisauden mukaan markkinoiden liikkeitä on mahdoton ennustaa. Väite on huuhaata. Markkinoilla on säännönmukaisuutensa, joskaan niiden tulkinta ei ole helppoa saati virheetöntä.
Pörssihaukan ajoitukset perustuvat trendeihin. Niiden kesto asettuu kaikissa mittakaavoissa määrättyihin normeihin, joita voi tulkita teknisillä välineillä.
Se pätee tiettyyn mittaan myös trendien voimaan. Tämä volapiikki on siitä kohtalaisen pätevä todiste. Ennuste tuli ajoissa, ja on jokaisen nähtävänä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.