Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Listalla on tällä hetkellä 13 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 20 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Korona on aiheuttanut syvän taantuman, jonka syvyyttä ja kestoa ei kukaan vielä tiedä. Kvartaalitasolla koko maailman bruttokansantuote sukeltaa useita prosentteja. Vuositason vaikutus on arvoitus, ja se riippuu monesta tekijästä.
Alankomaalaisen Groeningenin yliopiston tutkimuksen mukaan liki kymmenen prosentin pudotukset bruttokansantuotteesa ovat vuositasolla harvinaisia. Näin etenkin modernina aikana kehittyneissä talouksissa. Elpymiseen vaikuttavat oleellisesti taloudelliset olosuhteet.
Korona on paljastunut poikkeukselliseksi epidemiaksi mittasuhteiltaan. Seuraukset ovat omaa luokkaansa myös taloudellisesti.
Tilanteen vakavuuden vuoksi ovat vastatoimetkin sen mukaisia. Tämä koskee nyt myös vimmaista työtä koronaan tehoavien lääkkeiden löytämiseksi.
Enemmän tai vähemmän lupaavia projekteja alkaa tulvia, niin koronarokotteeksi kuin jo iskeneen taudin hoitoon. Listalla on pari Pörssihaukan suositusyhtiötä. (lisää…)
Kriisit korostavat asioiden viimekätistä tärkeysjärjestystä. Kun yhteiskunnan perusteetkin horjuvat, ihmiset eivät jonota ostamaan kultaa, vaan elämän jatkumisen perusedellytyksiä. Joista ensimmäinen ovat elintarvikkeet.
Emme usein näe ruokakauppojen hyllyjä tyhjillään. Hamstraaminen saattaa olla tilapäinen ilmiö, mutta ruuan tarve ei. Lähes kaikesta muusta on mahdollista luopua.
Leipä on ruokajalosteista vanhin ja ylivoimaisesti yhä tärkein. Leipä ravitsee, säilyy ja on edullista. Se on korostunut tänä dramaattisena aikana. Ja kulkutaudin jyllätessä erityisesti pakatut elintarvikkeet ovat arvossaan.
Pörssihaukan suositusyhtiö, maailman suurimpiin kuuluva leipomoketju, täytti juuri sata vuotta. Sen loistavan kriisihistorian pitäisi kestää tällaisetkin olot.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Listalla on tällä hetkellä 13 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 20 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Leuat loksahtavat näinä aikoina, vaikka erilaisia kriisejä on kirjavan joukon nähnyt. Sijoitussivustollekin tärkeää aineistoa tunkee harva se tunti sellaiset määrät, että sen käsittelyssä on keskityttävä aivan oleellisimpaan.
Viikko sitten oli ilmeistä, että pörssien sukellus jatkuu - kuten tapahtui. Kaikkea myytiin ennen kokemattomalla tavalla.
Mutta raivoisa oli nousukin, kun Yhdysvalloissa kongressi pääsi sopuun kahden tuhannen miljardin elvytyspaketista. Vastaavaa rallia ei ole koettu liki sataan vuoteen.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Osakesijoittamisessa – kuten kaikessa sijoittamisessa – on kahta riskiä: yhtiö- ja markkinariski. Näinä dramaattisina aikoina molemmat ovat korkeimmillaan, joten riskinhallinnan merkitys korostuu erityisellä tavalla.
Mahdollisuudetkin ovat toki poikkeukselliset, koska vahvimpienkin yhtiöiden osakekurssit ovat sukeltaneet historiallisessa mitassa. Mutta kurssiromahdus ei sinänsä todista yhtiön olevan halpa.
Se voi olla edelleen pahimmillaan hyvin kallis varsinkin, jos yhtiö on ollut jo ennen kriisiä huterassa kunnossa. Sellaisista ei ole pula varsinkaan nyt.
Riskinhallintaan on onneksi välineet. (lisää…)
Yhdysvaltojen keskuspankki Fed toimii kuten jo finanssikriisissä, joskin se kasvattaa arsenaalia tuolloisesta. Fed sitoutui maanantaina tekemään käytännössä kaiken tarvittavan estääkseen taloutta romahtamasta.
Jo valmiiksi valtava elvytyspaketti laajeni yhä. Fed ostaa yritysten, valtion ja kuntien sekä muiden yhteisöjen liikkeeseen laskemia lainoja – kaikkea mahdollista opinto- ja kulutusluotoista alkaen.
Ylärajaa operaatiolla ei ole. Näin kiivasta ja nopeaa ei reagointi ei ollut edes 2008. (lisää…)
On vaikea tietää, kumpi on lopulta vakavampi isku taloudelle, finanssi- vai koronakriisi. Lyhyellä tähtäimellä ilmeisesti korona, niin syvät ja laajat poikkeusolot se on polkaissut.
Heikosti valmistautunut Italia muistuttaa jo sotatannerta. Yhdysvallat ei ole kokenut vastaavaa edes maailmansodissa, koska taistelut eivät ole koskaan ulottuneet itse Amerikan mantereeseen.
Talousvaikutukset riippuvat monesta tekijästä. Keskeistä on, kuinka nopeasti epidemia asettuu ja poikkeusolot päättyvät.
Kiinassa pahin vaihe saatiin kuriin muutamassa viikossa. Italiassakin raportoitiin ensimmäinen päivä, kun uusia tartuntoja ja kuolemia tuli edellistä vähemmän.
Osakesuosituslistan laatiminen on näissä poikkeusoloissa äärimmäisen haastavaa, niin montaa seikkaa ympäröivät kysymysmerkit. Vaikkapa jo ehdotetut osingot eivät välttämättä ja aika varmasti joissakin tapauksissa saa yhtiökokouksen siunausta. Sitä oli vaikea kuvitella vielä muutama viikko sitten.
Toisaalta pitkän aikavälin perspektiviistä lukemattomat osakkeet ovat todella halpoja – olettaen, että kriisin vaikutukset eivät muutu kroonisiksi. Sitä on vaikea uskoa, varsinkin kun Pörssihaukan suositusyhtiöt on valittu juuri pitkäaikaista vakautta ja kestävyyttä korostaen - juuri parhaillaan kokemastamme syystä. Mutta akuutti tilanne on poikkeuksellinen.
Aivan ensimmäiseksi kuitenkin tuuletus Suomen hallitukselle: 15 miljardiin kiipeävä tukipaketti on juuri sitä, mitä shokki vaatii! Kaikkialle yhteiskuntaan jakautuva paketti on elintärkeä niin taloudellisesti kuin henkisesti.
Se hoitaa yritysten ja kansalaisten akuutteja kriisejä ja luo sitä kautta luottamusta tulevaisuuteen. Siihen tähtäävät kaikki maailmalla polkaistut jättitukipaketit.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.