Markkinakatsaus: Neste ei kelpaa vielä

Mitäs iso raha siellä oikein supisee? Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Indeksitason korjausliike on Euroopassakin jakautunut hyvin epätasaisesti. Osa osakkeista tuli toukokuun alas ennusteen mukaisesti, osa porskutti ylös huolimatta VIX-indeksin kiihtymisestä.

Jotkut kuten Ferrari, Atlas Copco ja Lagercrantz pyöräyttivät uudet kurssiennätykset – vaikka ne ovat teollisuusyhtiöitä ja teollisuuden suhdanne paikoin aivan surkea. Kaksi viimeksi mainittua saivat osta-suositukset varsin hyvään rakoon.

Se tietysti ilahduttaa suuresti. Samoin muutamat kohdalleen osuneet lunastussuositukset.

Nesteestä tuli useampi kysymys osakkeen saatua takkiinsa osaltaan Ruotsin poistettua lakisääteisen velvoitteensa uusiutuvan polttoaineen osuudesta bensiinissä. Neste odottaa Pörssihaukan jonossa, muttei nouse vielä listalle.

Tuttu tapaus

Yhtiö on tuttu pitkältä ajalta, itse asiassa Neste oli takavuosina ensimmäisiä osakkeita, joilla opettelin treidaamista sen kiivaiden liikkeiden innostamana. Otin yhtiön esiin jo Pörssihaukan avauspäivänä reilu neljä vuotta sitten tuskaillen sen kalleutta.

Yhtiö kehittyi noista päivistä pääosin myönteisesti, mutta hintavaksi osoittautui. Kurssi on tänään taas vain +20% tuolloista korkeammalla.

Pörssihaukan ensimmäisen viiden kasvuyhtiön vastaavat luvut ovat samalta ajalta: Nibe +300%, Hexagon +100%, Dedicare +110%, Kindred +40%, Nolato +30%.

Viimeksi mainittu ehti korkata jo +200%, mutta Venäjän murharetki ja inflaatiokin murskasivat Nolaton suhdanteen harvinaisen rajusti. Nibeä paremmat kohteet ovat harvassa.

TA vakoilee isoa rahaa

Toki Nestekin ehti käydä +100% tuotossa, mutta sykliselle ominaisesti sai kylmää kyytiä suhdanteen jäähtyessä ja ylihinnoittelun purkautuessa. Se on arkea syklisiin sijoittavalle.

Biopolttoaineet ovat muuttaneet Nestettä, mutta eivät poistaneet sen suhdanneherkkyyttä. Syklisiä Pörssihaukka puntaroi aina ensisijaisesti teknisellä analyysilla.

Käyn aihetta Nesteen kanssa läpi perusteellisesti valottaakseni taas menetelmää etenkin uusille tilaajille. TA:n idea on ennakoida markkinoita hallitsevan ison rahan liikkeitä.

Menetelmä perustuu lukuisiin indikaattoreihin, joita ovat kehittäneet maailmanluokan treiderit miljardien kauppakokemuksellaan. Jokaisella indikaattorilla on oma tietokoneohjelman hoitama laskentajärjestelmänsä.

Kuukausikuvaaja laskeva

Ensinnäkin kuukausikuvaajissa Stochastic-oskillaattori lähti jyrkästi alas ollen vielä kaukana pohjasta. Näin voimakas pudotus tarkoittaa jokseenkin varmasti sen sinne menevän, siis  keltaiselle ostovyöhykkeelle.

Rate Of Change putosi nollan alle vahvistaen Stochasticin signaalin. Pysyvämpää nousua ei pitäisi olla tiedossa vähään aikaan.

Pitkät oskillaattorit viittaavat vahvasti laskun jatkumiseen

Eivät tekniset signaalit koskaan satavarmaa informaatiota tuota. Mutta, kuten pitkäaikaiset tilaajat tietävät, varsin usein viestit ovat arvokkaita ja joskus todella tarkkojakin.

Ja juuri pitkien indikaattorien signaalit avaavat parhaiten osakkeen isoa kuvaa. Huolellinen tekninen analyysi vaatii useita indikaattoreita ja aikaikkunoita. Se ei todellakaan ole helppo kompassi kokeneellekaan.

Viikkokuvaaja tukee

Viikkokuvaajien viesti tukee tulkintaa. MACD putoaa nyt jyrkässä kulmassa nollan alla. Se näytti täsmälleen samalta marraskuussa 2021, josta alkanut sukellus kesti kolme kuukautta.

Viikkokuvaajassa MACD sukeltaa nollan alla – ei tapaa taittua hetkessä ylös

DMI, trendi-indikaattoreista kenties paras joskin myös vaikeimmin luettava, viittaa nyt voimakkaasti laskevaan trendiin. Sekin näytti samalta marraskuussa 2021 – josta matka jatkui vielä alemmas.

Trendi-indikaattori DMI on edelleen jyrkästi laskeva

Kokemuksen perusteella odotan pudotuksen jatkuvan ainakin edelliseen pohjaan vähän 30 euron päällä. Onko se jo ostopaikka ratkeaa aikanaan.

UPM tuli alas

Korostan kuitenkin, että tällainen ennuste ei ole suositus tehdä mitään – kuten shortata Nesteen osaketta. Tämä vain selittää, miksi Pörssihaukka ei toistaiseksi koske Nesteeseen.

Nämä ovat puhtaasti teknisiä tulkintoja. Jos pudotus jatkuu on Nesteen talous varmasti heikentymässä.

Syklisten fundamenttiarviot ovat aina hankalia tuloskunnon heitellessä. Sen takia etenkin syklisten osakkeiden suositukset perustuvat TA:han.

Metsäsektorin tuoreet liikkeet perustelevat Pörssihaukan luoton omaan menetelmään. Stora ja UPM tekivät vielä vuoden lopulla mahtituloksia, UPM:n Q1 oli myös varsin hyvä.

TA oli puoltanut kurssin laskemista talvesta asti, kuten Pörssihaukassa on useaan kertaan perattu, vaikkapa tuossa jutussa lyhyenä anekdoottina. Kuukausikuvaajassa Stochastic oli juuri taittunut yliostetusta alaspäin 35 eurossa ja sanoinkin listalle nousun vievän kuukausia.

UPM helmikuun alussa – kirkkaasti yliostettu eli likikään ostopaikkaa

Keväällä Stora antoikin ilkeän tulosvaroituksen ja UPM vain muutama viikko Q1-julkistuksensa jälkeen. Nyt osake alkaa teknisesti houkuttaakin alle 30 eurossa, mutta kesän kynnyksellä tuskin on kiire.

Neste todella syklinen

Iso raha oli lukenut suhdannekäänteet oikein hyvissä ajoin – kuten tavallista. Jos Neste halventuu edelleen on siihen varmasti syy.

Biopolttoaineen ansiosta Nesteen talous ei enää heittele yhtä rajusti kuin takavuosina, mutta energia on silti sektoreista syklisimpiä. Se näkyy Nesteessä niin liikevaihdossa kuin katteessa.

Liikevoittomarginaali voi puolittua tai tuplata vuodessa. Se ravistelee villisti tulosriviä.

Viimeisen viiden vuoden aikana Nesteen osakekohtainen tulos on reissannut haarukassa 0,93 – 2,46 euroa. Kuilun leveys todistaa valtavaa suhdanneherkkyyttä.

Nesteen eps (sininen) seilaa etenkin kannattavuuden (musta viiva) mukana

Tällaisen yhtiön tulosennusteet ovat melkein lottoa. Yhtiön omiin ohjeistuksiin ei voi luottaa, koska ne elävät tilanteiden mukana.

TA ei kerro liikkeiden syytä

Tuloksen heitot tekevät Nesteen hinnoittelusta luonnollisesti vaikeaa. Sekin puoltaa teknistä analyysia lähes ainoana suositusten pohjana.

Lisäksi osakkeita heiluttavat psykologiset ja sesonkiluonteiset tekijät. Kesällä lomakauden ohuet vaihdot mahdollistavat isot liikkeet ilman kummempaa syytä.

Tätä heiluntaa ei voi arvioida muulla kuin teknisellä analyysilla, koska sen yhteys yhtiöiden fundamentteihin on mitä sattuu. TA ei sinänsä kerro trendien syistä mitään, eikä tarvitsekaan.

Sijoittajalle oleellista on saada paperit ostettua ja myytyä mahdollisimman optimaalisin hinnoin. Virheitä tulee, mutta osumat napsuvat joskus hyvinkin tarkasti.

Osuneita lunastuksia

Niistä saimme taas tuoretta näyttöä. Lunasta-suosituksen 55 eurossa saanut Elisa ei päässyt vastustasosta yli ja korjaa nyt alas. Edellinen osta-suositus tuli 50 eurossa hätähoususijoittajien hermoiltua käsittämättömästi Q1-raportin takia.

Reilun kahden euron osingon kanssa voittoa kertyi luokkaa +15% parissa kuukaudessa. Hesan pörssin tähtiosinkokone valunee taas 50 euron tuntumaan tai allekin.

Kummempaa fundasyytä taloudeltaan erittäin tasaisesti kehittyvä Elisa ei heiluntaan anna. Sen tulos ja osinko ovat harvinaisen ennustettavia vuodesta toiseen.

Elisan tulos ja osinko eivät selitä osakkeen aaltoilua

Kurssin heilunta kumpuaa markkinoiden maanisdepressiivisestä luonteesta. Mikä tekee Elisasta helpon suositeltavan syöksyissä – koska ei sen taloutta tarvitse pelätä.

Sampo tarjosi vastaavan pikavoiton Yhdysvaltojen pankkikriisinpoikasen ajettua kurssin 42 euroon ja alle – mihin TA viittasi hyvissä ajoin. Lunasta-suositus 46 eurossa ja +10% pikavoitto muutamassa viikossa.

Osingon irrottua Sampokin valunee tulevina kuukausina alennusmyyntiin. Josta kelpaa taas napata.

Jokseenkin samat sanat lunasta-suosituksen 52 eurossa saaneesta Koneesta. Kurssi upposi jo alle 50 euron ja pudonnee lisää kesällä. Osta-suositus tulee teknisen analyysin suosiessa.

Hyvää viikonalkua!

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


4 thoughts on "Markkinakatsaus: Neste ei kelpaa vielä"

  1. Erkki Martikainen sanoo:

    Terve Heikki,
    Dedicare on mukavasti lasketellut reilun puolentoista kuukauden ajan. Liiketoiminnan puolella en äkkiseltään löytänyt mitään selittävää tekijää tälle, joten kurssi hivuttautunee turvallisesti kohti ostohintoja. Miltä sinusta näyttää, joko kohta alkaisi olla sopivat hetket käsillä?

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Terve Erkki, otan asian esiin tänään perjantain katsauksessa.

  2. Pasi Forsberg sanoo:

    Ei hermo pitänyt, otin Nestettä kurssista 34,80e.Toki en kauheasti, jos vielä laskee.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Vaikka odotan kurssin vielä laskevan en sitä mitenkään varmana pidä. TA puoltaa oletusta, muttei se automaattisesti siihen johda.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka