Omistajapolitiikka ei ole yleisen huutoäänestyksen kohde
Mielipiteitä saa ilmaista vapaasti, mutta strategiset ratkaisut kuuluvat vain yhtiöille itselleen.
Palaan vielä hiukan Sampoon, jota on arvosteltu monelta suunnalta liian avokätisestä osingonjaosta. Sen selkeä tavoite on pysyä nousujohteisena, kuten se on tehnyt kymmenen vuotta. Sampo ei ole toki ainoa rutinan kohde, vaan osinkojen taivastelu kuuluu yleiseen poliittiseen ja taloudelliseen jargoniin. Sen kärki sojottaa yleensä siihen, että omistajien hyvittelyn sijaan pitäisi keskittyä investoimaan.
Tällaista vatkuttavat patsastelevat ihailtavina moralisteina ja talousviisaina, jotka suomivat lyhytnäköistä itsekkyyttä ja ajattelevat kansantalouden parasta. Investoinnit lisäävät kasvua, työpaikkoja, verotuloja ja hyvinvointia! Suomi ei nouse ilman investointeja! Osingot ovat kuollutta rahaa!
Väitteet ovat keskeisin osin surkuhupaisia ja asiattomia.
Rahansa riskeeranneet päättävät ilman veto-oikeuksia
Ensinnäkään yritykset eivät ole vastuussa kansantaloudelle ja sen keskeisille edunsaajille, olkoon sitten kyse vaikka koko kansakunnasta. Yhtiöt ovat vastuussa omistajilleen, jotka myös yhtiöiden stratregioista päättävät, pääosin tietenkin suuret omistajat.
Jos omistajat tekevät virheitä, mitä tietysti tapahtuu, niin oman omaisuutensahan tuhoavat, eivät toisten. Ei vaikkapa valtiolla ole eikä pidä olla veto-oikeutta tämänkaltaisissa yksityisoikeudellisissa asioissa.
Yksityiset yritykset eivät ole kollektiivisen kaitsennan kohteita, vaikka niiden rooli kansantaloudessa on tietysti keskeinen. Vain ne, jotka ovat rahansa riskeeranneet yritystä ostamalla, ovat sen liiketoiminnan ratkaisuihin päätöskelpoisia. Se on yksityisomistuksen ja markkinatalouden perusta.
Vapaassa yhteiskunnassa toki saa päästellä mielipiteitä asiasta jos toisesta, se kuuluu sananvapauteen. Mutta ei ulkopuolisten höperöintiä kenenkään tarvitse kuunnella.
Investoinnit ovat tietysti tärkeitä yritysten itsensä kannalta. Ne tekevät niitä tilanteen mukaan, eivät itsetarkoituksena – ainakaan toivottavasti. Kasvun väkinäinen tavoittelu ylevän tai yliahneen kasvufilosofian vuoksi johtaa virheinvestointeihin.
Turha opettaa Wahlroosille bisnestä
Väärä investointi on resurssien tuhlausta. Se ei tuo kasvua, vaan syö sitä. Historia pursuaa yli-innokkaiden investointien tuhoamia yhtiöitä. Niistä ei seuraa kenellekään muuta kuin murhetta. Vaikkapa Talvivaara – nimisessä pohjoisessa paikassa höyryää tästä surullinen esimerkki.
Jos vaikka Sampoa syytetään omistajien liiasta hellimisestä investointien kustannuksella, niin todellisuudessa arvostelijat opettavat yhtiölle ja sen pitkäaikaiselle nokkamiehelle Björn Wahlroosille liiketoimintaa ja yrityksen johtamista. Wahlroos herättää kärkevänä henkilönä kirjavia tunteita, mutta bisnestä hänelle tuskin kovin monen kannattaa neuvoa, on hän sen verran kykynsä todistanut.
Wahlroos, Sampo ja kuka tahansa täyspäinen johtaja ja yhtiö varmasti investoivat taitojensa mukaan. Jos sopivia kohteita ei ole, kannattaa turpoavaa kassaa jakaa osinkoina. Yhtiön taseen lihottaminen tarpeettomasti on kaikkein typerintä kenen tahansa kannalta. Se on myös syvästi omistamisen keskeisen periaatteen vastaista.
Yritysten omistamisen mieli ja perusta on tuotto. Sitä saa pitkäaikainen omistaja vain osinkoina. Se on korvaus sijoitetusta pääomasta ja riskistä.
Omistajat osaavat kyllä itse kohdentaa osinkorahansa, ja siihen heillä on kaikki oikeus – investoivatko johonkin vai pyyhkäisevätkö ne sitten kurkusta alas. Se kuuluu yhtä lailla omistajien yksityisoikeudelliseen itsenäisyyteen kuin yritysten pyörittämisestä päättäminen.
