EU:lta löytyy Trumpille täsmäohjus

Arvaapa mikä kiva hatusta pilkottaa? Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

EU yrittää hillitä toistaiseksi siirrettyä kauppasotaa, minkä Donald Trump voi tulkita iskujaan kiihdyttäväksi heikkoudeksi. Mutta meiltäkin löytyy Yhdysvalloille tuhoisa käyttövalmis kauppapoliittinen ydinohjus.

Donald Trumpin historian karmein tullisota kestikin sitten toistaiseksi puoli vuorokautta, kun markkinakaaos ja yritysjohtajien painostus lopulta säikyttivät hänet kolmen kuukauden tuumaustauolle. Uskomattomia ovat käänteet, tosin ketä se enää yllättäisi.

Hyvä näin toistaiseksi. EU on vastannut tariffeihin maltilla ja viisaasti varoen kiihdyttämästä sotaa. Aseettomia emme kuitenkaan ole kuten Trump kenties kuvittelee.

Saapa nähdä mitä lähiajat tuovat tullessaan. Trumpin äkkikäännös sinänsä tuli syystä jota eilen jo povasin: kun katastrofin mitta kauhistuttaa keksii hän syyn perääntyä.

Valtiovarainministeri Scott Bessentin kerrotaan varoittaneen Trumpia finanssikriisistä ja lamasta, kun USA:n markkinakorot karkasivat hurjaan nousuun eli sijoittajat myivät pää märkänä USA:n valtionvelkaa. Trump totesikin kauppasodan aiheuttaman kivun viivästyksen perusteeksi.

Oikein sinänsä – mutta mitä se pitkässä juoksussa painaa. Sotaa ei peruttu, vain loivennettiin. Kymmenen prosentin yleistulli jää voimaan, Kiinalle yli sadan prosentin.

Eikä Trump pyörtänyt varsinaisista strategisista tavoitteistaan. Jos Trump aikoo pitää kiinni niistä, jotka itse määrittelee ei vähempää kuin vallankumoukseksi, ei kauppasotaa voi väistää.

Jenkkiyhtiöt leipovat kovaa tulosta Euroopassa

Yhdysvaltojen uusteollistaminen ei toteudu vapaakauppasopimuksilla, niin toivottavaa kuin niiden syntyminen onkin. EU tarjosi jo täyttä kahdenvälistä tullivapautta USA:lle, Trump torppasi ehdotuksen. Hän himoitsee isompaa muutosta – meikäläisten kustannuksella.

Nyt neuvotellaan tai esitetään ainakin sellaista. EU yrittänee pitää kanuunat melko hiljaisena omalta puoleltaan, mutta se saattaa vain jyrkentää Trumpin asennetta hänen tulkitessa sen heikkoudeksi.

Trumphan on jo vuosia sitten julistanut kauppasodat sekä helpoksi aloittaa että voittaa. Eikä hän tapaa luovuttaa taisteluja niihin lähdettyään.

Vaihtotaseella mitattuna USA toki tykittää vahvemmasta asemasta, koska Eurooppa vie enemmän kuin tuo tuotteita Atlantin taakse. Ja näin etenkin, jos vaihtoa tarkastellaan vain tavaroiden tasolla.

Kuva näyttää toiselta, kun siihen lisätään palvelut, joissa EU on USA:n suuntaan selvästi alijäämäinen (alempi grafiikka). Trumpin kauhistelema kokonaisvaje on sata miljardia, noin 0,3% USA:n noin 30 000 miljardin bruttokansantuotteesta.

EU:n vaihtotase USA:n kanssa on ylijäämäinen, mutta palveluissa alijäämäinen. Kuva: EU

Ei kuvittelisi syyksi romuttaa historian tärkein kauppasuhde. Varsinkin jos pohditaan paljonko nettotulosta käteen vaihdosta jää.

Luultavasti Yhdysvallat kapuaa vaivatta voiton puolelle, koska palvelujen katteet ovat tyypillisesti aivan toista kuin tavaroiden. Saksalaisten autojen ja suomalaisten investointilaitteiden marginaalit ovat köyhäintalon tasoa mainittuihin teknogorilloihin verrattuna.

Vaikkapa Microsoftin liikevoittomarginaali lähentelee viittäkymmentä prosenttia, jonkun Daimlerin ja Valmetin parhaana päivänä siitä neljäsosan. Sikäläiset globaalit digijätit käärivät huimat voitot Euroopassa.

ACI, valmis täsmäase poliittiseen painostukseen

Microsoftin noin 250 miljardin liikevaihdosta puolet tulee Yhdysvaltojen ulkopuolelta, merkittävä osa siitä Euroopasta. Eikä se ole ainoa, todellakaan.

Microsoftin henkilöstöstä vain alle kymmenen prosenttia työskentelee täällä, ja yritysveroa Eurooppaan jää varsin vähän taitavan verosuunnittelun ansiosta. Kuvio on tavallinen, silti Trump vain tärisee kiukusta.

Monia poliittisia tahoja Euroopassa tämä närästääkin samaan tapaan kuin Trumpia heikäläisten tavaravaihdon vaje. Mutta sopua vaalien digijätit ovat nauttineet EU:ssa vuosikymmenet melkoista diplomaattista koskemattomuutta.

Microsoft vuolee kultaa kaikkialla maailmassa. Kuva: Bullfincher

Tämä viattomuuden aika saattaa taapertaa kalkkiviivoilla. EU loi jo vuosia sitten painostuksen vastaisen välineen (Anti-Coercion Instrument, ACI) , jolla se voi reagoida joutuessaan taloudellisen tai vastaavan painostuksen kohteeksi.

Aluksi sen kohteeksi ajateltiin Kiina, mutta nyt ACI:a pyyhitään varastorasvasta Trumpia varten. ACI on laadittu siten, että se kattaa käytännössä kaikenlaisen epäsuoran pakottamisen.

Tullisota ja siihen kytkeytyvät vaatimukset varmasti täyttävät kriteerit kiljuen.

Ranskan ja Saksan sormet jo syyhyävät

EU voi valjastaa ACI:n melko nopeasti vastatoimiin. Se mahdollistaa leveän kattauksen vastapakotteita, vaikkapa tuonti- ja vientirajoitukset, tullien korottamisen, palveluiden, investointien ja julkisten hankintojen rajoittamisen, lupia ja sääntelyesteitä, erityisveroja.

Virallisesti ACI:n tavoitteena on painostuksen lopettaminen, ei eskalaatio. Mutta mitenpä nuo kauppasodassa voi toisistaan irrottaa, ellei sopua synny.

Protokolla menee niin, että komissio ehdottaa toimia, jotka hyväksytään neuvostossa määräenemmistöllä eli jäsenvaltioilla on yhä vahva ote prosessiin. ACI ei kuitenkaan vaadi yksimielisyyttä tehden siitä varsin tehokkaan aseen nopeaankin käyttöön.

Erityisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron osoittaa intoa ACI:n käyttöön, koska se mahdollistaisi vastatoimet digitaalisia palveluita ja rahoitusmekanismeja vastaan. Myös Saksasta kantautuu vastaavia viestejä.

Toki EU:n sisällä on erimielisyyksiä ACI:n käytöstä. Esimerkiksi Irlanti, Italia, Puola ja Skandinavian maat ovat varovaisempia joko kauppa- tai turvallisuuspoliittisista syistä.

Voi ampua mitä vain

Määräenemmistöpäätöksissä suurilla EU-mailla kuten Ranskalla ja Saksalla on merkittävä vaikutusvalta suuren väestömääränsä vuoksi. Ne kattavat kaksin liki kolmasosan EU:n väestöstä, kun päätöksen takana on oltava 65% siitä maiden väkiluvusta laskettuna.

Pienemmät maat voivat toki blokkiutua päätöstä vastaan, mutta kriiseissä EU on pysynyt yleensä yhtenäisenä, ja varsinkin ulkoisen uhan edessä. Suomen kaltaisten jäsenten ei olisi ihan helppo torpedoida ACI:a, jos isot jäsenet sitä innokkaasti tukkilavetille asettelevat.

ACI ei sulje pois mitään sektoria, ja palvelut mainitaan nimenomaisesti. Tämä täsmäohjus tekisi brutaalia jälkeä tärkeimpien ja kannattavimpien jenkkiyhtiöiden bisnekseen jos EU niin haluaa.

Digijättien ohella kohteeksi voisi joutua lääketeollisuus, finanssisektori, konsulttiyhtiöt… Kaikki oikein kannattavia ja Yhdysvaltojen vahvaa taloutta siivittäneitä sektoreita.

Eurooppalaiset käyttävät innokkaasti amerikkalaisten tuottamia palveluita. Kuva: Google Play

Tästä kaikesta Trump tiimeineen ei puhu halaistua sanaa, jankuttaa vain suu vaahdossa Yhdysvaltoihin kuskattavista bemareista ja aasialaista tekstiileistä. Lienee aika Euroopan muistuttaa.

Kaikki saisivat takkiinsa

Tähän asti peli on ollut yksisuuntainen: USA vie, EU valvoo. Mutta EU voi iskeä sinne missä sattuu: voittoihin ja pääomiin.

Ja vaikka Trump ruostevyöhykkeen ja haja-asutusalueiden ydinkannattajineen eivät Amazonin pilven, Microsoftin tekoälyn tai App Storen menetyksistä piittaisi väljähtyneen Budweiserin vertaa niin iso osa sikäläisistä kyllä. Se tietäisi rahan ja työpaikkojen tuhoutumista.

Jota jokunen Keskilänteen mahdollisesti nouseva autotehdas tai mikrosirutehdas ei todellakaan kompensoisi. Vaikka Trump sitä kuinka parhain päin propagoisi.

ACI:n kovat otteet varmasti söisivät tehokkaasti republikaanien rahakkaita tukijoitakin, kuten kauppasota on jo tehnyt. Taloudelliset tappiot olisivat valtavat.

Asennemuutosta kuvaa, että Trumpia haastaa oikeuteen Kochin perhe, jonka yritysten liikevaihto ylittää sata miljardia. Perheen patriarkka ja päreensä erityisesti polttanut Charles kuuluu maailman rikkaimpiin ihmisiin.

Upporikasta Charles Kochia ei kauppasota nyt naurata. Kuva: Charles Koch

Tätä herkkua olisi republikaaneille tiedossa saavikaupalla kauppasodan äityessä ACI:n laajamittaiseen käyttöön. Tässä ei sinänsä ole mitään myönteistä, kenenkään kannalta.

Takkiinsa ottaisivat eurooppalaiset kuluttajat, yhtiöt työpaikkoineen, kaikkien sodan osapuolten kansantaloudet. Ja tietysti me sijoittajat mitä suurimmassa määrin.

Se joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Tässä tapauksessa sapelin veti huotrasta selityksittä Donald Trump.

Joten sodan mahdollisesti kuumentuessa eurooppalaiset voivat pistää kampoihin ilman tunnontuskia. Toivottavasti ei tarvitse, mutta kauppasota meni nyt vain tauolle.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta

 


2 thoughts on "EU:lta löytyy Trumpille täsmäohjus"

  1. Matti Mertojoki sanoo:

    Markkinoiden suurimmat riskit taitaa olla tällä hetkellä poliittiset riskit. Näitä riskejä on hankala ruveta arvioimaan, etenkin jos on Trumpista kyse. Moni miljonääri on tympääntynyt Trumpin tempauksiin ja muutama vanhan liiton republikaanikin on noussut puhumaan Trumpin tulleja vastaan. Nyt on tovin tullit jäissä.

    Toivoa saattaa, että tuona aikana USA:ssa katsotaan ja analysoidaan mitä vaikutusta voimaan jääneillä tulleilla on. Toivottavasti seuraava askel on sitten maltillisempi ja harkitumpi. Mutta nämä on toki vain toiveita. Toiveet voivat olla turhia, jos joku saa Trumpin kunnolla suuttumaan.

    Eritoten vaihtoehtomediassa EU:sta annetaan hyvin negatiivinen ja ristiriitainen kuva. EU:ta kuvataan milloin korruptoituneeksi, byrokraattiseksi ja voimattomaksi vässykäksi tai sitten aseita ja armeijaa kerääväksi Venäjälle hyökkääväksi sotahulluksi. Maahanmuuttajat saa riehua vapaasti.. tai sitten ne upotetaan Välimereen. Putinin trollit syöttää vaihtoehtomedioihin EU:sta vaikka mitä puppua.

    Suomessa Kremlin äänitorvena toimii esim. MV-lehti. Etelä- ja Keski-Euroopassa nämä jutut näyttäisi uppoavan populistiseen äärioikeistoon. Valitettavasti osa tästä propagandasta näyttäisi saavaan kaikupohjaa myös MAGA-republikaanien piireissä ja jopa Trumpin sanomisissa. Putinin trollit koettavat saada kansalaisten luottamusta rapisemaan Euroopan Unioniin sekä omien maidensa hallituksiin sekä asiantuntijoihin.

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja nyt USA:n tullisota on tehnyt EU:sta kuitenkin entistä yhtenäisemmän ja määrätietoisemman. On ihan kannatettavaa, että EU käyttää harkitusti voimaansa tullisodassa mikäli tilanne sitä vaatii.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Matti laajasta laadukkaasta kommentista! EU:ta kohtaan käydään tosiaan myös voimakasta informaatiosotaa, hyvin kyseenalaisin tai aivan rikollisin keinoin. Olipa itse mitä mieltä tahansa EU:sta niin sen epäyhtenäisyys ei ole kenenkään meidän etu, etenkin kun on kyse ulkoisesta uhasta.

      Itse toki olen ehdottomasti EU:n puolella muutenkin. Vaikka siinä omat ongelmansa on, rakenteellisetkin, kuten se, ettei Unkarin kaltaisen peruskirjoja vastaan rikkovan häirikön ulostamiseen ole vamista mekanismia.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka