Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden tiedettiin pysyvän kireinä huolimatta presidentin vaihtumisesta toisessa suurvallassa, koska Joe Biden veti tiukkaa linjaa jo vaalikampanjassa, joskin eri painotuksin kuin Donald Trump.
Kylmä sota oh yhä kiihtymässä. Biden suunnittelee pakotteita kiinalaisille yhtiöille, jos niillä on vahva suhde Kiinan armeijaan tai muihin turvallisuusorganisaatioihin.
Pakotteiden kärkenä olisi investointikielto, joka estäisi amerikkalaisia sijoittamasta mustan listan yhtiöihin. Sen sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Pörssihaukan yhtiöistä tämä koskee korkeintaan Alibabaa, mutta tuskin sitäkään. Monialakonsernihan on päinvastoin Kiinan hallituksen kurituksen kohde, eikä valtiolla ole sen omistamisessa mitään roolia.
Alibaba antoi juuri oikein hyvän osarin, jota toki rasitti Kiinan lätkäisemä yli miljardin dollarin sakko. Muuten lukuja voi vain ihastella. Osariraportti viikonloppuna.
Mutta toki tilanne kuvaa, kuinka suurvaltapolitiikka luo riskejä nyt moneen suuntaan. Siitä varoittelin jo aiemmin, eikä tilanne ole kuin pahentunut.
Esimerkiksi Tesla on joutunut Kiinassa niin asiakkaiden kuin viranomaisten arvosteluryöpyn kohteeksi. Sitä syytetään ylimielisyydestä ja jopa mahdollisesta vakoilusta.
Suurvaltojen nahina voi tehdä kaikenlaisia tepposia. Alibaban hinnassa riskit ovat jo paljolti sisällä, mutta vaikkapa Tesla on edelleen hirvittävän kallis.
Jos Kiina iskisi Teslan kimppuun olisi se aivan aseeton. Mitenkään mahdotonta se ei varmasti ole, jos vaikka Kiina haluaa edistää kotimaisten sähköautojensa asemaa.
Riski ulottuu tietysti kaikkiin suurvaltapeliin tavalla tai toisella kytkeytyviin yhtiöihin – vaikkapa Appleen. Ehkei koskaan osu kohdalla, mutta kaikki on mahdollista.
Protektionismia ruokkiva suurvaltojen kylmä sota voi herkästi johtaa yhä syvempiin iskuihin puolin ja toisin. Biden hakee neuvotteluyhteyttä onneksi Kiinaan, mutta mistään sovusta ei ole takeita.
Suurvaltapelin riski on huomioitava osana osakepoimintaa. Siksikin täytyy aina hajauttaa.
Huomenna ostosuosituslista ja markkinakatsaus.
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Salkussa on vajetta kasvavista teknoyhtiöistä. Alibaba vaikuttaisi olevan nyt osto hinnoissa. Joten harkitsen osto-ohjelman aloittamista ja ensimmäisen erän ostamista. Kurssi voi vielä laskea alemmas, joten myöhemmin sitä voi saa vieläkin halvemmalla.
Välittäjäni kautta Alibabaa näyttää saavan, ainakin Saksasta, Jenkeistä (NYSE) ja Hongkongista. Saksan ja Jenkkien pörssit tarjoavat ADR:ää. Sillä ei sinänsä taida olla suurta merkitystä. Hongkongin pörssi sinänsä kiinnostaa.
Suomella on verosopimus Hongkongin erityishallintoalueen kanssa, mutta en ole varma noudatetaanko sitä. Toisaalta yhtiö ei maksa osinkoa ainakaan vielä, joten verosopimuksilla ei ole suurta merkitystä.
Miten itse näet asian, mistä pörssistä oli järkevintä hankkia ja minkä takia?
Yksinkertaisuuden takia oletetaan valuutanvaihtokuljen ja kaupankäyntipalkkioiden olevan samat kaikissa pörsseissä. (Näin on ainakin omalla välittäjälläni.)
Moi Timo, kirjoitan pian lisää Alibabasta, siinä on potentiaalia mutta ongelmiakin. Itse luotan siihen kyllä.
Osakkeiden ostoa eri pörsseistä olen perannut tuossa. Yleensä sillä ei ole suurta väliä, mutta itse ostan periaatteessa aina yhtiön kotipörssistä.
https://porssihaukka.fi/sijoittamisen-perusteet/jasenkysymys-osakkeiden-ostosta-eri-porsseista/
Jos se ei ole mahdollista niin sitten perusteet voivat olla erilaiset. Alibaban tapauksessa teoriassa voi olla hiukan riskiä ostaa USA:sta jos suurvaltakahina johtaa pakotteisiin, vaikkapa osakkeen blokkaamiseen USA:n markkinalta. Tuskin, mutta jokin riski voi olla.