Vetyparatiisista Talvivaara 2.0?

Se nyt vaan jotenkin unohtui mainita raportissa. Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Suomalaiset hihkaisivat riemusta, kun amerikkalainen vety-yhtiö Plug Power paljasti suunnitelmansa noin kuuden miljardin euron investoinneista Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen. Tuulivoimalla tuotettava puhdas vety toisi tuhat työpaikkaa, rakennusvaiheessa sen jopa kolminkertaisesti.

Innostuksen kukkuloilla harva kiinnittää huomiota itse yhtiöön. Se kyllä kuuluu alan pioneereihin, muuten historia ei sitä todellakaan mairittele.

Jo 20 vuotta toiminut Plug hyödyntää vetytekniikkaa eri muodoissa. Tärkein tuote on etupäässä trukeissa käytetty polttokenno, jota esimerkiksi isot kauppaketjut käyttävät varastoissaan.

Ne eivät pilaa ilmaa ja pärjäävät kauan ilman jatkuvaa lataamista. Toisaalta vety on toistaiseksi kallis polttoaine.

Kusetus vei raastupaan

Plug on saanut tuotteitaan kaupaksi tarjoamalla isoja alennuksia ja edullisia osakeoptiosopimuksia asiakkailleen, kuten jättimäisille Amazonille, Walmartille ja rautakauppiaalle Home Depotille. Diilit turvottivat liikevaihtoa ja antoivat kuvan suuresta menestyksestä.

Kova kasvu sai sijoittajat innostumaan yhtiöstä pari kolme vuotta sitten. Osakekurssi monikymmenkertaistui vuodessa.

Kunnes paljastui, että alennuskauppojen tuoma kasvu on kirjanpidollista silmänlumetta. Järjestely ei sinänsä ole laiton, mutta yhtiö unohti raportoida siitä.

Kuinka ollakaan, samaan aikaan se järjesti mittavan osakeannin keräten satoja miljoonia ostoeuforian harjalla. Totuuden paljastuttua kurssi romahti – kuten Pörssihaukka hyvissä ajoin jo yli kaksi vuotta sitten varoitti.

Plugin kusetusta seurasi mittava joukkokanne. Oikeusjuttu on vasta alussa.

Rahaa palaa kuin mummon kakluunissa

Kirjanpitokikkailun ohella Plug on taloudeltaan surkea yhtiö kaikkiaan. Se ei saa katettua edes suoria tuotantokustannuksiaan, saati muita menoja.

Noin 800 miljoonan dollarin liikevaihdolla se tekee aika pennilleen saman verran tappiota. Toki kasvuyhtiöiden alkutaival on aina kivinen, myös parhaaksi osoittautuvien. Mutta Plug ei ole enää märkäkorva.

Plugin kaunisteltu liikevaihto (sininen) tahkoaa hurjaa tappiota (punainen)

Raha sillä on riittänyt sijoittajien huijaamisen ansiosta, mutta tällä vauhdilla kassa kuivuu muutamassa vuodessa. Osakeanneilla sitä voi olla enää vaikea tilkitä.

Suomen investoinneista pitäisi päättää 2025-2026. Nykymenolla Plug ei saa kasaan likikään investointinsa vaatimaa omaa pääomaa luokkaa pari miljardia. Saati jos oikeus lätkäisee sille satojen miljoonien laskun.

Kärpässarjaa taloudeltaan

Suomalaisesta uutisoinnista saa vaikutelman, että Plug olisi isokin yhtiö. Liikevaihto on kuitenkin vain kolmaskymmenesosa kotimaisen energiajalostajan Nesteen vastaavasta.

Plug on pienempi kuin vaikka Pörssihaukan kasvuyhtiö Scanfil – josta sijoittajien ulkopuolella harva suomalainen on kuullutkaan. Maailman mitassa Plug on kärpänen, kokoisekseen kyllä paljon huomiota keräävä.

Kuuden miljardin investointi olisi liki kymmenkertainen sen liikevaihtoon nähden, sama kuin metsäjättimme UPM tekisi sadan miljardin investoinnin. Sen Uruguayn jättisellutehdas kustansi alle neljä miljardia.

Toki puhtaalle vedylle varmasti kysyntää löytyy – JOS sen tuotantokustannukset ja hinta saadaan tarpeeksi alas. Plugin oma historia ei odotusta puolla.

Tekniikan asiantuntijat korostavat vedyn tuottamisen olevan toistaiseksi kallista. Tilanne varmasti paranee, toinen asia kenen toimesta.

Kurssi romahti, silti kallis

Plug ei ole mikään kokenut vihreän vedyn tuottaja, joskin yrittää syntyä sellaiseksi. Yhdysvalloissa yhtiön ensimmäinen Suomeen suunniteltuja vastaava tehdas takkuaa kuten Plugin muutkin liiketoiminnat.

Johto kehui taas kerran surkean raporttinsa yhteydessä oppivansa tehtaan virheistä. Ehkä, mutta yhtiö tunnetaan suurista puheista ja pienistä saavutuksista.

Jos yhtiö ei 20 vuodessa pääse likikään voitollista tulosta niin ennuste on ankea. Plugin vakuuttelut kannattavuuden rajusta kohentumisesta eivät vain realisoidu – vuodesta toiseen.

Q1 jatkoi umpisurkeaa tappioputkea

Siten näkevät tilanteen jo muutkin sijoittajat kuin Pörssihaukka: osake on sukeltanut liki -90% hypehuipustaan. Silti en pidä sitä yhtään houkuttelevampana nyt kuin pari vuotta sitten.

Plugin markkina-arvo on liki seitsemän miljardia. Liikevaihtoon suhteutettu P/S -luku on noin kymmenen, sama kuin Pörssihaukan ykköstykkeihin kuuluvalla Microsoftilla.

Jälkimmäinen vain on huippukannattava, nettovelaton, rahassa rypevä monialakasvuyhtiö ja sijoittajan unelma. Plugissa ei edes hatarasti tuoksahda Microsoftin taloudellinen laatu.

Energiasektori ei katteilla juhli

Eikä raskaita investointeja vaativassa pääomavaltaisessa energiatuotannossa kukaan koskaan katteilla juhli. On utopistista odottaa muuta, vaikka sitä Plug lupailee.

Biopolttoaineiden markkinajohtajan Nesteen nettovoittomarginaali on alalle aika ominainen eikä missään nimessä ainakaan huono. Vaikea kuvitella, millä opilla Plug sen paremmaksi pistäisi koskaan tulevaisuudessakaan.

 

Nesteen nettokatetta voi pitää energiasektorin mittatikkuna

Jos Plug yltäisi nykyisellä liikevaihdollaan Nesteen tämän hetken noin kuuden prosentin nettokatteeseen, tienaisi se noin 50 miljoonaa. P/E -luku olisi 150, hirvittävä arvostustaso.

Hyvin kasvava Scanfil tienaa tuota luokkaa olevalla katteella aika lailla sen 50 miljoonaa puhdasta – tänä vuonna. Yhtiön markkina-arvo on kymmenesosan Plug Powerista.

Plugin liikevaihdon pitäisi kymmenkertaistua ja kannattavuuden kohentua terveeksi, jotta sen hinnoittelu olisi yhtäläinen. Jo ensimmäinen tavoite on nätisti sanoen haastava.

Ja yhtiö tahkoaa tappiota koko liikevaihtonsa verran. Edelleen, vaikka se perustettiin yhtä aikaa Teslan kanssa.

Talvivaara 2.0?

Sijoittajana voin edelleen vain hirnua Plugin hinnoittelulle ja riskitasolle. Mutta yhtiön kyky markkinoida itseään huolestuttaa minua kansalaisena ja veronmaksajana.

Minkälaisia sitoumuksia yhtiö mahtaa vaatia valtiolta ja kunnilta superinvestointinsa vastikkeeksi? Ruusuisilla lupauksilla vedätyksen johto hallitsee.

Tulee hakematta mieleen Talvivaara, joka nosti valtavan innostuksen sijoittajissa ja virkavallassa. Energiasektorin tapaan pääomavaltaisen kaivosteollisuuden suuripuheinen innovaatioyhtiö kaatui ensin hiljakseen ja sitten rytisten valtion syliin tolkuttomalla hinnalla.

Kokeellisen laitoksen jo pyörittäessä satoja työpaikkoja katastrofihankkeen tappiot piti sosialisoida. Tuli kallista työllisyyspolitiikkaa.

Jäljet pelottavat.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta


4 thoughts on "Vetyparatiisista Talvivaara 2.0?"

  1. Jani Sillanpää sanoo:

    Joo ihan samat ajatukset Plug Powerista. Kirjoittelin siitä yhdellä foorumilla heti kun jotkut innostui sen mahdollisesti investoinnista Suomeen. Hesarikin kirjoitteli siitä pian sen jälkeen joten sen tilanne on onneksi saanut julkisuuttakin.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Tämmöiset herättää aina intoa. Joskus aiheesta, mutta näillä spekseillä saa varautua kylmään kyytiin.

  2. Pasi Forsberg sanoo:

    Ostin Plug Poweria jossain vaiheessa 21e kurssista ja myin 16e kurssista. Tein tappiota, mutta nyt se käväisi jo 8 eurossa. Hyvä, että luovuin. Nykyään tajuan vähän enemmän asioista onneksi.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Nämä on lottolappuja, ja usein heikolla voittotodennäköisyydellä.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka