Korona on paljastunut poikkeukselliseksi epidemiaksi mittasuhteiltaan. Seuraukset ovat omaa luokkaansa myös taloudellisesti.
Tilanteen vakavuuden vuoksi ovat vastatoimetkin sen mukaisia. Tämä koskee nyt myös vimmaista työtä koronaan tehoavien lääkkeiden löytämiseksi.
Enemmän tai vähemmän lupaavia projekteja alkaa tulvia, niin koronarokotteeksi kuin jo iskeneen taudin hoitoon. Listalla on pari Pörssihaukan suositusyhtiötä.
Amerikkalainen Market Watch – lehti listasi asiasta kertoneita lääkeyhtiöitä. Niihin kuuluu jo aiemmin lääkettä lupaillut Pfizer, joka työstää sitä yhdessä pienen BioNTech SE:n kanssa. Nyt myös Johnson & Johnson ilmoitti vastaavasta hankkeesta.
Muiltakin isoilta yhtiöiltä kuten Sanofilta ja Rochelta on tullut samoja tietoja. Abbott Laboratories, joka oli aiemmin samaa yhtiötä Abb Vien kanssa, on saamassa varsin nopeasti markkinoille terveydenhuoltohenkilöstölle suunnatun viiden minuutin pikatestin.
Epidemian katkaisemisen kannalta uutiset ovat tietenkin hyviä. Resursseja kohdistetaan nyt epätavallisessa mitassa yhteen tautiin. Tuloksia alkaa varmasti tulla, koska lääkeyhtiöillä on ylivertainen kapasiteetti verrattuna vaikka julkisiin tutkimuslaitoksiin.
Aikapula on luultavasti pahin rajoite, koska lääkkeiden kehittäminen ja testaaminen on hidasta. Prosessia varmasti nopeuttavat palkinnot, jotka ovat nyt poikkeukselliset lääkkeiden tarpeen vuoksi.
Uutinen on hyvä jokaisesta näkökulmasta, myös sijoittajan. Poikkeusolot eivät kestä ikuisesti tästäkään syystä.
Yksittäisten yhtiöiden kohdalla kannattaa tietoihin kuitenkin suhtautua varauksella. Läpimurtoja on tulossa, mutta niitä tekevien yhtiöiden kalastamiseen liittyy suuria epävarmuustekijöitä.
On mahdoton tietää, ketkä urakassa onnistuvat. Yrittäjistä ja niitä koskevista huhuista ei ole vähään aikaan pula.
Huhut ovat sijoittamisessa suuri käyttövoima varsinkin tällaisessa tilanteessa. Ne kiskovat osakekursseja raivoisastikin, vaikka projektin kohtalo olisi täysin auki vielä pitkään.
Onnistuneidenkin hankkeiden merkitystä yhtiölle on vaikea puntaroida. Pienille startupeille se varmasti olisi mullistava, mutta laajan tuoterepertoaarin jättiläisille vähäisempi. Vaikkapa Pfizerin ja JNJ:n kymmenien miljardien liiketoiminta ei edes moisesta yksittäisestä lääkkeestä kääntyisi ympäri.
Ja yksittäisten lääkkeiden taloudellinen vaikutus riippuu myynnin ohella katteesta. Niitä ei voi tietää etukäteen kuin olettamalla sen istuvan osapuilleen yhtiön normaaliin kannattavuuteen. Kokeneiden yhtiöiden kohdalla tällainen arvio olisi luultavasti jotensakin luotettava.
Tuoreille yhtiöille, jotka usein ovat heikosti kannattavia, koronalääke voisi olla monella tavalla jackpot. Liikevaihdon ohella kannattavuuden rutka kohennus saattaa räjäyttää tuloskunnon taivaseen.
Sitä heijastavat nyt vähän jokaisen huhujen kohteena olevan yhtiön markkinaliikkeet. Mainitun BioNTech SE:n kurssi ehti kymmenkertaistua sitten syksyn listautumisen. Jo vanhemman Heat Biologics -yhtiön nelinkertaistunut muutamassa viikossa.
Huhuperäinen ostohysteria on tuttua erityisesti teknokuplasta. Sijoittajat loikkivat pilvilinnojen perässä olemattomien faktojen varassa.
Kohta syntyy FOMO-ilmiö, Fear Of Missed Opportunity – eli menetetyn mahdollisuuden pelko. Jokaisen on saatava osaketta.
Kurssin nousu houkuttelee aikansa uusia ostajia. Se luo hyvin huteralla pohjalla killuvan mielikuvan hyvästä sijoituskohteesta.
Joskus niin voi tietysti käydäkin. Mutta kuplan riski on valtava, jos yhtiöllä ei ole osakkeen hinnan vastikkeeksi muuta kuin lupauksia ja toiveita.
Näin on käynyt jo Heat Biologicsille. Listautumishinta 2013 oli utopistinen. Raskaita tappioita jatkuvasti tekevän yhtiön kokka ei ole kääntynyt.
Niinpä osake on romahtanut sadan dollarin nurkilta yli 99 prosenttia. Koronalääke saattaisi muuttaa radikaalisti kaiken, mutta sen todennäköisyys lienee puhdasta arvailua kenelle tahansa. Raju kurssiralli tuskin vielä todistaa onnistumista.
Oma yksiselitteinen kokemus onkin, että pilvilinnalottoa täytyy ehdottomasti välttää. Mahdolliset palkinnot ovat kehnot vaaroihin verrattuna.
Koronahuhujen varassa rakennettu riskisalkku tuskin pärjäisi. Kymmenestä hazardiyhtiöstä luultavasti yksikään ei osuisi toivotulla tavalla. Siinäkin tapauksessa menestys jäisi vähintäänkin rajalliseksi, jos loput yhtiöt jatkaisivat konttaustaan.
Kokeneiden laatuyhtiöiden kohdalla koronaa ei tarvitse juuri arpoa. Jos Pfizer tai JNJ urakassa onnistuvat, ovat ne tietysti entistä parempia sijoituskohteita.
Mutta hyvin todennäköisesti ne ovat sitä ilmankin. Sijoittajana tietenkin toivoo moisen bonuksen osuvan omalle yhtiölle, mutta sen perässä tuskin kannattaa juosta. Huhut eivät vaikuta Pörssihaukan suosituksiin.
Abbott Laboratories tosin on laadukas yhtiö, joka sopivalla hinnalla kelpaisi listalle. Se on kuitenkin ollut verrokkejaan kalliimpi, eikä koronatestin markkinoille saaminen varmaankaan asiaa helpota.
Abbottkin on yli 30 miljardin liikevaihdolla niin suuri yhtiö, ettei yksi tuote sitä mullista. Se kyllä herkästi unohtuu sijoittajilta varsinkin tällaisessa tunteita raastavassa myllerryksessä.
Pörssihaukkaan voi tutustua kaksi viikkoa ilmaiseksi ja sitoumuksetta.