Pörssihaukan strategian ytimeen kuuluu markkinaliikkeiden ja yhtiöiden arviointi itsenäisesti, piittamatta konsensuksesta ja julkisesta tiedosta. Kun joku tieto tai vihje leviää yleiseen jakeluun, juna meni jo sijoittajan kannalta.
Vastikään saimme tästä esimerkin, kun ruotsalainen talouslehti Dagens Industri kertoi norjalaisen suursijoittajan Obosin hankkineen suuret määrät rakennusyhtiö JM:n osakkeita, vaikka konsensuksen mukaan ankeat ajat rakennusalalla jatkuvat Ruotsissa. JM:n osake oli kiskaissut pohjasta jo jutun tullessa ulos 50 prosenttia.
Nyt ovat vuorossa hoitoalan henkilöstövuokraaja Dedicare ja talouslehti Affärsvärlden. Se hehkutti eilen illalla yhtiön matalaa arvostustasoa ja potentiaalia pitkän aikavälin sijoituskohteena. Jo muutaman viikon reippaassa nousussa ollut osake kiskaisi tänään hurjan lisäspurtin, johon arvovaltaisen Affärsvärldenin jutulla oli varmasti vaikutuksensa.
Affärsvärldenin arvio sisältää jokseenkin kaiken sen, mitä Pörssihaukka yhtiöstä on todennut jo avauspäivästään asti. Pörssihaukan ostosuositus yhtiölle tuli kuitenkin niin pohjasta kuin se on ylipäänsä mahdollista – ja aika ilmeisesti kyseinen pohja jää pysyväksi.
Pörssihaukan tapaan Affärsvärlden kiinnittää huomiota Dedicaren historiallisesti uskomattoman edullisiin tunnuslukuihin ja vahvaan tuottohistoriaan sekä sijoittajien ylireagointiin kurssilaskussa. Lehti odottaa kannattavuuden palaavan tavanomaiselle tasolle jo ensi vuonna. Vaikka niin ei vielä kävisi, osake ei ole ollut näin halpa vuosiin suhteutettuna pitkän aikavälin lukuihin.
Pörssihaukka esitti saman arvion jo avauspäivänään kasvuyhtiöidensä listalla. Yhtiö on syklinen työvoimakustannusten takia. Kannattavuuden heittely kuuluu alan luonteeseen. Oikeat ostopaikat ovat kannattavuuden laahatessa.
Osta-suositusta panttasin kuitenkin teknisin perustein kesän alkuun asti. Maaliskuussa, Pörssihaukan auetessa, Dedicare maksoi vielä päälle viisikymmentä kruunua. Yleismarkkinan pudotessa odotetusti Dedicare sukelsi aina 40 kruunun alle.
Noilla nurkilla Pörssihaukka antoi osta-suosituksen ensimmäisen kerran toukokuussa, ja se on uudistettu viime viikkoihin asti. Eilen suositukseksi vaihtui odota, vaikka nousun jatkuminen olikin odotettavissa, mutta rajuille hypyille tulee aina vastaliike.
Pointtini on kahtalainen. Ensinnäkin olen tietysti erittäin tyytyväinen teknisen arvion osumiseen, eli Dedicaren ostosuositukset tulivat todella trendin pohjassa. Viimeinen osta-suositus osui 7. kesäkuuta, jolloin osake kävi 37 kruunussa.
Se oli ja hyvin mahdollisesti jää Dedicaren pohjahinnaksi hamaan tulevaisuuteen. Saletti en ole, mutta todennäköistä se on.
Tästä on teknisessä analyysissa kyse. Markkinoiden pohjaan osuminen on indikaattorien ja kokemuksen avulla mahdollista, joskaan ei helppoa tai virheetöntä. Sama pätee tietysti toiseen suuntaan. Markkinoiden ylireaktiot ovat ikuinen ilmiö niin nousuissa kuin laskuissa. Joskus ne on hyvinkin vaivaton tunnistaa.
Toiseksi, kuten aina korostan, kaikille jaossa olevasta tiedosta ei ole sijoittamisessa hyötyä, enemmänkin haittaa. Kun uutiset, arvovaltaiset analyysitalot ja talousmedia alkavat hehkuttaa tai dumpata sitä tai tätä sijoituskohdetta, sen mukana reagoiva on taatusti myöhässä.
Seurauksena on markkinoiden perässä ravaaminen, kun menestys vaatii kirmaamista niiden edellä. Piensijoittajalle sen mahdollistavat tekninen analyysi ja yhtiöarvioiden pitkäjänteisyys.
Affärsvärlden on seurattu talousmedia Ruotsissa. Sen myönteinen juttu varmasti osaltaan aiheutti ostoryntäyksen. Ei Dedicare edelleenkään kallis ole historiallisessa mitassa, kaukana siitä, mutta paras ostopaikka ainakin lyhyellä tähtäimellä on nyt varmasti jo takana, kun osake on kirmannut 30 prosentin nousun parissa viikossa.
Kerran vielä rattoisaa juhannusta!
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kiitokset hyvistä suosituksista. Itse ostin Dedicarea toukokuun puolivälissä ja kesäkuun alussa, ja on nyt roimasti plussalla. Samaten JM. Rattoisaa juhannusta myös sinulle!
Loistavaa, kiitos!
Ja jussit vielä Antsalle ja muille.
Sama homma, kiitos! Jm:n ongin ansiostasi pohjalta jo aiemmin ja dedicare ihan vastikään. Vain pienet kertaostokset harmittavat, kun ensin haluaa itsekin sulatella yhtiötä osana salkkua.
Hieno homma!
Ainahan se harmittaa jos hyvä sauma tuntuu jääneen liian vähälle panostukselle, mutta täytyy toisaalta hajautuksestakin pitää huolta, ainahan sijoituksissa on riskinsä. Ikäviäkin yllätyksiä tulee, joten maltti on pidettävä oikeinkin houkuttelevien osakkeiden kohdalla.