Kuinka markkinat toimivat: lyhyet trendit

Markkinoidenkin lyhyet trendit saattavat olla joskus rajuja.

Trendiaapisen viimeinen osa, lyhyet trendit, venähti vähän kauas kahdesta ensimmäisestä osasta aineiston priorisointitarpeiden vuoksi, mutta tämä onkin trendeistä vähiten tärkeä muille kuin treidereille. Kaikki trendit on toki hyvä ymmärtää sijoittajan strategiasta riippumatta, koska lyhyidekin trendien koko on osakkeissa yleensä ainakin joitakin prosentteja.

Lyhyet trendit kestävät tavallisesti viikosta kolmeen markkinatilanteesta riippuen. Niidenkin suhteellinen vaihteluväli on melko suuri kuten keskipitkillä trendeillä. Pääsääntö on, että rauhallisilla markkinoilla lyhyet trendit tuppaavat venymään ajallisesti vaihteluvälin yläpäähän, voimakkaasti liikkuvilla alapäähän.

Lyhyet trendit ovat usein tunnistettavia jo paljaalla silmällä, mutta joskus ne vaativat teknistä asiantuntemusta. Jos päällä on voimakas keskipitkä trendi ylös tai alas, lyhyiden trendin tunnistaminen saattaa olla hyvinkin hankalaa.

Tuore esimerkki erittäin säännöllisesti liikkuneista lyhyistä trendeistä on euron ja taalan kurssi. Kuluvan vuoden 25 viikon aikana se on sahannut yhteensä 18 lyhyttä trendiä ylös ja alas eli keskimääräinen kesto on reilun viisi kauppapäivää. Siitä ei ole edes oleellisia poikkeuksia – yksikään aalloista ei ole kestänyt kymmentä kauppapäivää.

Rauhallisessa markkinassa trendien tunnistaminen on yleensä helpointa

Noin täsmällinen lyhyiden trendien sahausliike kapeassa haarukassa kertoo rauhallisesta markkinasta eli vaisuista pidemmistä trendeistä. Euron pitkä pudotus taalaa vastaan on arvioni mukaan siis lopussa, ja tehnyt sen hitaasti. Seurauksena liike on jatkanut viime päiviin asti alaspäin, mutta määrällisesti vaatimattomasti. Se onkin valuutoille aika ominaista pitkän trendin taittuessa.

Dollarin korkein kurssi oli vuoden alussa noin 1,15 euroa ja matalin toukokuun lopussa vähän päälle 1,11 euroa. Eroa on vain neljä prosenttia. Lyhyiden trendien koko on ollut sentin kahden luokkaa. Liike erottuu vaivatta paljalla silmälläkin, mutta erityisen helposti päivätason oskillaattoreista.

Euro ja dollari ovat sahanneet tasaisen varmoja lyhyitä trendejä 2019.

Taitava valuuttakauppias on voinut tahkota muhkean tilin aaltoliikkeellä osuessaan trendien taitteisiin. Se kuitenkin vaatii hyvin matalat kaupankäyntikustannukset, jota ne piensijoittajalla eivät yleensä ole.

Toisaalta on tiedostettava tarkasti, että markkinat ovat ikuisessa muutostilassa. Euron ja dollarin liike näytti aivan toiselta lyhyiden trendien kannalta 2017 euron vahvassa nousumarkkinassa. Ajallisesti ja mitallisesti melko epäsäännöllisten lyhyiden trendien tunnistaminen on paljaalla silmällä hankalampaa.

Teknisin välinein lyhyet trendit erottuvat, mutta sitenkin niiden määrittely ja hyödyntäminen on vahvassa pitkässä trendissä vaikeaa. Voimakkaasti nousevassa tai laskevassa pitkässä trendissä lyhyillä trendeillä spekulointi sisältää suuren virheherkkyyden.

2017 euron vahvassa nousumarkkinassa lyhyet trendit olivat hankalampia hahmottaa muuten kuin teknisin välinein.

Jos euro aloittaa nyt reippaamman nousumarkkinan kuten 2017, lyhyet trendit muuttuvat vastaavalla tavalla vaikeiksi hahmottaa. Euron laskumarkkinan dollaria vastaan siis odotan päättyneen, mutta pitkän trendin luonnetta on vaikea tässä kohtaa ennustaa. Pitkien trendi-indikaattorien perusteella siitä voi tulla aika voimakaskin – eikä se ihme olisikaan, jos rahapolitiikka höltyy Yhdysvalloissa reippaasti.

Pidempien trendien luonne määrittelee lyhyempiä

Yksittäisissä osakkeissa vastaavat kuviot on helppo löytää vaikka Pörssihaukan suositusyhtiöstä Lassila & Tikanojasta. L&T on ollut euron tapaan hitaasti laskevassa pitkässä trendissä, jota ovat rytmittäneet kohtalaisen säännölliset lyhyet trendit. Ne ovat kestäneet muutaman viikon ja heiluttaneet osakekurssia noin kymmenen prosenttia suuntaan ja toiseen.

Määränä se on niin suuri, että tarjoaisi jo piensijoittajallekin aktiiviseen treidaamiseen mielekkään kohteen. Riskin nostaa kuitenkin se, että pääsuunta on ollut alas, joskin loivasti.

Melkoinen säännöllisyys on leimannut jo pitkään L&T:n lyhyitä trendejä.

Mutta myös L&T:n kuten kaikkien instrumenttien kohdalla lyhyiden trendien luonne riippuu pidemmistä trendeistä. L&T osallistui osakkeiden yleiseen nousumarkkinaan etenkin sen alussa 2016 keväästä vuoden loppuun. Tuolloin sen lyhyet trendit olivat epäsäännöllisempiä, eivätkä määrällisesti niin voimakkaita. Aktiivinen treidaaminen olisi ollut hankalampaa huolimatta kurssin pääsuunnasta ylös.

Nousumarkkinassa L&T:n lyhyet trendit olivat epäsäännöllisempiä.

Markkinoiden luonne voi muuttua äkkiä

Indeksitasolla säännöllisistä lyhyistä trendeistä antaa hyvän mallin Japanin Nikkei vuodelta 2012. Takana oli jo 2010 alkanut hitaasti valuva laskumarkkina, joka teki loppuaan. Keväästä liki vuodenvaihteeseen Nikkei sahasi melko tarkkaan kolmen neljän viikon lyhyitä trendejä 8400 ja 9200 pisteen eli kymmenen prosentin markkinahaarukassa. Indeksitasolla se on leveä haarukka.

Nikkei sahasi 2012 loppupäässä liki kellon tarkkuudella lyhyitä trendejä.

Se oli kuitenkin tyyntä myrskyn edellä, tässä tapauksessa positiivisessa mielessä. Vähän ennen vuodenvaihdetta alkanut nousumarkkina kiskoi Nikkeille parissa vuodessa yli sadan prosentin nousun.

Kapeasta markkinahaarukasta Nikkei ampaisi hurjaan kahden vuoden nousumarkkinaan.

Tämä on hyvä muistutus markkinoiden ikuisesta liikkeestä ja teknisen analyysin haasteista. Trendeillä on säännönmukaisuuksia, mutta ne myös elävät koko ajan. Kun pitkät ja keskipitkät trendit kääntyvät, vaikuttavat ne myös lyhyiden trendien luonteeseen. Tämä kaikki on pyrittävä huomioimaan teknisessä analyysissa.

Lyhyitä trendejä on joskus vaikea erottaa keskipitkistä trendeistä, koska niiden minimikesto on kolmisen viikkoa eli saman verran kuin lyhyiden trendien maksimikesto. Nikkein markkinahaarukassa 2012 oli tätä ongelmaa.

Asialla ei ole merkitystä vain ”akateemisesti” tai teknisen kommunikoinnin kannalta. Lyhyiden trendien hahmottaminen kuuluu markkinoiden kokonaisuuteen.

Ostosuosituslista päivitetään usein lyhyiden trendien takia

Lyhyiden trendien merkitys pitkäaikaiselle sijoittajalle on toki suhteellisen vähäinen, mutta jos saman osakkeen saa kuukauden sisään useita prosentteja halvemmalla, on sillä toki väliä. Ja sama tietysti toiseen suuntaan arvopaperia myytäessä.

Vaikka osakkeen pitkä trendi olisi rauhallinen, saattavat sen lyhyemmät trendit olla hyvinkin voimakkaita. Siksi Pörssihaukan ostosuosituslista päivitetään usein.

Kaikkia trendejä ohjaavat periaatteessa samat ajurit: reaalitalous ja markkinapsykologia. Mitä pidemmistä trendeistä on kyse, sen enemmän painottuu reaalitalous. Mitä lyhyemmistä trendeistä on kyse, sen enemmän painottuu psykologia.

Lyhyet trendit korostavat markkinoiden tehottomuuksia ja epätietoisuutta. Koska arvopapereiden objektiivinen hinnoittelu on mahdotonta, markkinoiden liike ruokkii itseään paljastaen selkeimmin sen peliluonteen.

Nousussa ostot houkuttelevat uusia ostajia, samoin laskussa myynnit ruokkivat itseään. Kauan se ei kestä, vaan iskee käänne, joka toimii taas viikon tai muutamia toiseen suuntaan.

Kaikki trendit on luettava

Uutisillakin on merkityksensä juuri lyhyissä trendeissä. Niiden rooli on kuitenkin paljon vähäisempi kuin yleensä uskotaan ja media uskottelee. Ja uutisten vaikutus haihtuu nopeasti, ellei kyse ole todella merkittävästä ja odottamattomasta käänteestä.

Markkina-analyysi vaatii kaikkien trendien yhtäaikaista lukemista. Lyhyiden trendien kohdalla se on yleensä helpointa, muttei aina. Ja tietenkin markkinoilla tupsahtelee aina yllätyksiä.

Yleensä ottaen markkinoiden liikkeet eivät silti ole niin ennakoimattomia kuin väitetään. Eivät mitkään trendit silti kulje konemaisesti, joten markkina-analyysit eivät voi olla virheettömiä millään aikajanalla. Tärkeintä on kuitenkin välttää suuret virheajoitukset.

Yksittäiset osakkeet eivät aina liiku indeksin tahdissa

Lyhyempiäkin trendejä toki on olemassa kuin tässä esitellyt. Kaltaiseni päiväkauppaa harjoittaneet tuntevat päivänsisäisestä liikkeestä tunti- ja minuuttitrendejä. Robottikauppiaat pelaavat sekuntien ja jopa niiden murto-osien mittaisilla trendeillä. Harvakseen kauppaa käyvälle sijoittajalle niillä ei ole käytännössä merkitystä.

Indeksitasolla lyhyet trendit liikkuvat hyvin yhtenevästi, eli laskut ja nousut tulevat samaan aikaan. Yksittäiset osakkeetkin enimmäkseen liikkuvat indeksien tahtiin, mutta niissä on suuriakin poikkeuksia. Sen vuoksi ostosuosituslista on oma palvelunsa markkinakatsausten ohella.

Kaikkein selkeimmin lyhyiden trendien yhtäläisyys näkyy markkinapaniikeissa. Voimakkaat sukellukset iskevät kaikkiin markkinoihin ja lähes kaikkiin osakkeisiin. Siksi volatiliteettia mittaava VIX-indeksi on niin tärkeä lyhyiden trendien arvioinnissa – jos toki muidenkin trendien.

Muut osat:

KESKIPITKÄT TRENDIT

PITKÄT TRENDIT


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2019 © Pörssihaukka