Osuuspankki on oikeassa Nordean rallista

Eurooppalaisten pankkien ETF-rahasto on kiskonut ylös viime viikot Nordean tapaan

Osuuspankin pääanalyytikko Antti Saari arvioi Kauppalehdessä, että Nordean osakkeen kova nousu ei johdu uuden pääjohtajan Frank Vang-Jensenin nimityksestä, vaan pitkien korkojen voimakkaasta markkinataitteesta ylös. Saari toteaa valtionvelkojen ja pankkiosakkeiden liikkuvan toisiinsa kytkettynä.

Tätähän on myös Pörssihaukka viime päivinä eritellyt, tosin korostaen riippuvuussuhteen koskevan valtaosaa syklisistä osakkeista. Koska pitkät korot ovat suhdanteiden ja yleismarkkinan luotettavimpia mittareita, kulkevat ne käsi kädessä suhdanneriippuvaisten yhtiöiden osakekurssien kanssa. Ja Pörssihaukka on povannut pitkien korkojen pohjakosketusta jo jonkin aikaa.

Kuten Saari sanoo, käytännössä kaikki pankkiosakkeet ovat nousseet rajusti samaan aikaan kuin pitkät korot. Se näkyy helposti vaikkapa eurooppalaisten pankkiosakkeiden ETF:stä, jonka kurssigrafiikka on jutun kuvituksena. Aivan Nordean tasoa koko rahasto ei ole loikannut, mutta Nordea olikin poikkeuksellisen pohjaan hakattu niin fundamentaalisesti kuin teknisesti.

Nordea on kuulunut Pörssihaukan suositusyhtiöihin sivuston avaamisesta eli maaliskuusta asti, mutta ensimmäisen osta-suosituksen se sai vasta heinäkuun alussa teknisen analyysin perusteella. Pitkät korot vaikuttivat tuolloin jo jarruttavan pudostustaan, mutta liike jatkui vielä elokuun puolella. Kuun puolivälissä alkoi molempien kova nousu.

Ylireaktiot johtavat vastaliikkeeseen

Rajusti ylimyydyt osakkeet kuten yleensä sijoituskohteet tekevät myös rajuja liikkeitä ylös. Sama tietysti pätee toiseen suuntaan, eli yliostetut ja ylihintaiset sijoituskohteet romahtelevat hurjasti myyntipaniikeissa.

Ostopaniikit, jollaista olemme todistaneet syklisisssä osakkeissa viimeisten viikkojen aikana, ovat harvinaisempia, mutta niitäkin nähdään syvien romahdusten jälkeen. Kun pelon hellittäessä sijoittajat tajuavat pilkkahintaista tavaraa olevan tarjolla, kääntyy paniikki toiseen suuntaan – nyt ostamaan, kun vielä ehtii!

Näin on käynyt monelle monelle osakkeelle Nordean ohella, myös pankkisektorilla. Esimerkiksi Nordean tärkeimmän ruotsalaisen kilpailijan Swedbankin kurssi on liikkunut viime viikot aivan samalla tavalla, vaikka jälkimmäisessä ei ole tapahtunut mitään pääjohtajavaihdokseen verrattavaa – ainakaan myönteiseen suuntaan.

Swedbankiahan painaa yhä raskas rahanpesusyyte, jonka seuraukset ovat vielä hämärän peitossa. Nordealla ei tässä kohtaa moista taakkaa ole – mutta niin vain ovat molemmat paahtaneet ylös aivan samaan aikaan samassa mitassa.

Nordea pohjasi toistaiseksi elokuun 15. päivä ennen kovaa ralliaan

Aivan kuten teki rahanpesun ryvettämä kilpailija Swedbank

Markkinoiden liikkeitä tulkitaan pahasti väärin

Episodi kuvaa, kuinka vääristyneesti markkinoiden liikkeitä tulkitaan. Toki pääjohtajien nimityksilläkin on merkitystä, mutta sen tajuaa sivuseikaksi, kun samaan aikaan koko sektori ja ylipäänsä suhdanneherkät osakkeet kulkevat täysin yhdenmukaisesti.

Pörssihaukka korostaa aina, että uutiset eivät yleensä ottaen heiluttele markkinoita lainkaan siinä mitassa kuin kuvitellaan. Toki raskaan sarjan yllätysuutiset sitä tekevät, mutta keskeisin osin markkinoille ja talouden trendeille uutiset ja muu julkinen tieto ovat joutavaa pintakuohua. Nordean pääjohtajan vaihdos on klassinen esimerkki.

Tietoisuus tästä on keskeinen syy Pörssihaukan olemassaoloon. Eikä tietenkään vain tässä yksittäistapauksessa.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka