Pörssihaukan suositusyhtiön, ruotsalaisen Dedicaren, kurssi sambaa aina vain hullun lailla. Vajaa kuukausi sitten osaketta sai kovan laskurytinän päätteeksi alle 40 kruunulla, tänään kurssi kolkuttaa jo päälle 50 kruunun.
Nousua on plakkarissa tuoreesta pohjasta nelisenkymmentä prosenttia. Toisaalta osake kiskaisi samoihin hintoihin jo kesällä samoilta tasoilta – romahtaakseen taas syksyn mittaan.
Ja vasta vajaa vuosi sitten osake maksoi päälle 70 kruunua. Huipulla hinta huiteli 160 kruunussa vajaa kolme vuotta sitten. Heilunta on siis ollut todella rajua.
Se kuuluu sinänsä asiaan sykliselle eli suhdanneherkälle yhtiölle, vaikkei terveydenhuolto yleensä ottaen sitä ole. Dedicaren tapauksessa syynä on palkkakustannusten heilunta suhdanteiden mukana.
Kun henkilöstöllä on kova kysyntä ja hyvä neuvotteluasema, palkat nousevat ja henkilöstövuokraajan kannattavuus sakkaa. Työvoiman neuvotteluaseman heiketessä suhdanneluonteisesti yhtiön kannattavuus paranee.
Toki Dedicaren tuloskuntoon vaikuttavat muutkin tekijät, mutta kannattavuuden syklinen heittely on sille perinteistä. Joka ei varmastikaan muuksi muutu jatkossakaan.
Koska alan suhdanteet kulkevat aika lailla omia latujaan yleiseen suhdanteeseen verrattuna, on Dedicare ainakin eräin osin paljon vaikeampi syklisenä sijoituskohteena verrattuna perinteisiin syklisiin aloihin, kuten raskaaseen teollisuuteen tai finanssisektoriin.
Niillä toimivat yhtiöt noudattavat aika yhtäläisesti yleisiä suhdanteita, joiden liikkeitä voi tulkita muun muassa pitkien korkojen liikkeistä. Dedicareen sama dynamiikka ei yleensä sovellu.
Dedicaren kuten kaikkien osakkeiden vähänkään pidemmän aikavälin kurssihuojunta heijastaa yhtiön tuloskuntoa. Se oli huipussaan 2017 alussa osakkeen piikatessa – varsin korkealla hinnoiteltuna tuolloin, yhtiön porhaltaessa parasta vauhtiaan.
Sen jälkeen kannattavuus on heikentynyt, eikä liikevaihtokaan ole kehittynyt aiempaa tahtia. Tämä on näkynyt osakekurssissa, kuten sinänsä pitääkin. Dedicaren kuten yleensä osakkeiden hinnoittelun viisauden voi kyllä kyseenalaistaa, mutta kova kurssihuojunta heijastaa yhtiön muuttuvaa tuloskuntoa.
Näin käy jatkossakin. Jos tuloskunto paranee, samoin tekee osakekurssi.
Sijoittajan kannalta kuuma kysymys on, koska hän tiedon tai ymmärryksen tästä saa. Piensijoittajan on tärkeää ymmärtää taapertavansa markkinatiedon reunalla, noin lähtökohtaisesti. Sen opettaa pitkä kokemus.
Markkinadynamiikka eli kurssien huojunta jakautuu kahteen osaan: yhtiöiden tuloksiin ja toisaalta niiden hinnoittelun muutoksiin. Hinnoittelun muutokset, jotka voivat pohjata monenlaisiin syihin, ravistelevat hurjasti taloudeltaan hyvin vakaidenkin yhtiöiden osakekursseja.
Ilmeisiä hinnoitteluvirheitä voi sijoittaja hyödyntää ostamalla osakkeet alennusmyynnistä. Toisaalta yhtiöiden tuloskuntokin voi heitellä hurjastikin – kuten syklisille on ominaista.
Ja markkinoilla on yhtiöiden taloudellisesta tilasta yleensä ottaen sellaista tietoa, joka ei ole kaikkien ulottuvilla hyvissä ajoin. Tämän tiedon luonne on kokemukseni mukaan moniulotteinen. Siihen kuuluu jokseenkin varmasti myös sellainen sisäpiiritieto, jota ei saisi lain mukaan hyödyntää.
Olisi kuitenkin äärimmäisen naiivia ja epärationaalista uskoa, etteikö sitä tapahtuisi. Pörssissä liikkuvat kirjaimellisesti maailman suurimmat rahat. Sillä on varmasti etuoikeuksia.
Aihetta on Pörssihaukassa käsitelty muun muassa teknisen analyysin ABC:ssa. Suuren rahan tietous on teknisen analyysin keskeinen perusta.
Pääsääntöisesti asetelma on se, että suuri raha tuntee yhtiöiden tuloskunnon ennen kuin tiedosta tulee julkista. Kun osakkeet tekevät suuria liikeratoja, näkyvät ne yleensä ottaen jo aiemmin teknisistä indikaattoreista. Sykliset yhtiöt istuvat teknisen analyysin kohteeksi erityisen hyvin juuri tästä syystä.
Toisaalta suuren rahan viisauskaan ei ole aukotonta. Varsinkin lyhyillä aikaväleillä osakekurssiin vaikuttavat muutkin tekijät, kuten juuri hinnoitteluvirheet ja markkinapsykologia.
Varmaa kuitenkin on, että Dedicarenkin kurssi heijastaa pitkällä aikavälillä yhtiön tuloskuntoa. Ja yleensä ottaen tieto siitä ei paljastu kaikille vasta julkistuksissa.
Dedicare antaa helmikuun alussa vuosiraporttinsa. Kurssi on sahannut hullun lailla viimeiset kuukaudet. Markkinoiden tuorein näkemys on, että Dedicaren tuloskunto on selvästi paranemassa. Näin erityisesti, jos kurssi jatkaa yhä ylemmäs – kuten teknisen analyysin mukaan on ilmeistä, ainakin jonkin matkaa.
Todennäköisyys vahvalle raportille on nyt korkea. Eli tuttuun tapaan tieto siitä olisi valunut niin sanotulle viisaalle rahalle.
Toinen mahdollisuus on, että markkinat ovat sittenkin väärässä. Odotukset eivät toteudu ja kurssi romahtaa taas, kuten se on tehnyt lukuisat kerrat kolmen viime vuoden aikana.
Jotkuthan ovat joka tapauksessa pahasti väärässä. Joko ne, jotka dumppasivat osakkeen alle 40 kruunun vasta muutama viikko sitten. Tai ne, jotka sitä nyt haalivat pää märkänä paljon kovempaan hintaan.
Yleensä ottaen oikeassa on lähinnä raporttia oleva kurssikehitys. Tässä tapauksessa siis Dedicaren lukujen pitäisi olla pääpiirteissään aiempaa paremmat.
Miten hyvät, vaikea tietää. Mutta eivät aika varmasti huonot.
Mutta, sikäli kun näin on, Dedicaren paraneva suunta on jo osakkeen hinnassa raportin ilmestyessä. Siinä tapauksessa osakekurssi saattaa kyllä nykäistä vielä selvästikin ylös ainakin palan matkaa, mutta varsinainen nousuvara on jo syöty.
Varsin yleisen käsityksen mukaan sijoituspäätökset on tehtävä raporttien perusteella, mutta oma kokemus todistaa aivan muuta. Raporttien innostamat tai toisaalta kauhistamat sijoittajat ovat jokseenkin aina myöhässä.
Iso raha vei jo parhaat palat.
Tästä on uunituore tapaus toinen terveydenhuoltoalan suositusyhtiö Uniten Health Group, joka julkisti eilen mainion vuosiraporttinsa. Sitä sopi odottaa, koska osake oli paahtanut ylös lokakuun pohjasta noin 40 prosenttia Dedicaren tapaan.
Raportti oli selkeästi viime osareita parempi. Tieto siitä valui hyvissä ajoin isolle rahalle. Osakekurssi ei enää juuri reagoinut mehukkaaseen raporttiin. Se oli jo hinnassa.
Pörssihaukkaa se ei yllätä. Viime vuonna lukuisia osta-suosituksia saanut UNH on leimattu odota-lapulla jo useita viikkoja.
Tilanne ei raportista muutu. Nyt täytyy vain odottaa markkinoiden kyllästyvän ja osakkeen kiskaisevan taas houkuttelevaksi. Ei se tosin kallis vieläkään ole, muttei alennuksessa.
Näin käy varsin luultavasti Dedicarellekin. Raportti on yleistä odotusta parempi, mutta olevinaan positiivinen yllätys jo vahvasti osakkeen hinnassa.
Todella mielenkiintoinen raportti odottaa.