Jäsenkysymys kullan hinnasta

Perinteisen turvasataman hinta ei enää kulje tutuimpia polkuja

Matti kysyy:

Seuraatko kullan hintaa? Korreloiko se millään lailla osakemarkkinoiden kanssa? Itse aloittelijana olen näkevinäni kullassa jonkinlaista mittaria, josta voi hahmottaa markkinoiden jännitystilaa.

Tällä hetkellä kulta on kalliimpaa kuin seitsemään vuoteen. Jonkinlaista turvaa sieltä haetaan. Kulta ei sinällään tuota mitään, mutta perinteisesti hädän ja paniikin hetkellä se tuntuisi pitävän arvoaan paremmin kuin osakesijoitukset keskimäärin.

Vuoden 2008 kriisin aikaan osakkeiden hintojen notkahtaessa kulta lähinnä kallistui. Ja kun osakkeiden pohjat oli saavutettu, niin kulta lähti kovaa kyytiä halpenemaan ja osakkeet kallistumaan.

Myös sodan uhka näyttäisi vaikuttavan kullan hintaan. Kun USA tappoi iranilaisen kenraalin, niin kullan hinta lähti varsin jyrkkään nousuun, kunnes Trump piti liennytteleväksi tulkittavan puheen. Pelko näyttäisi olevan kullan vahvin markkinoija.

Kun paniikki iskee päälle, niin aloittelijat myyvät romahdushintaiset osakkeet ja ostavat kalliilla kultaa. Pelimiehet tekevät juuri toisinpäin.

Kulta on perinteinen turvasatama

Heikki vastaa:

Kultaa seuraan sanotaanko toisella korvalla, olen tehnyt sillä jonkin verran kauppaakin johdannaisten muodossa, ja ajoittain ottanut kullan hinnan esiin markkinoita arvioidessani. Syyt ovat suurin piirtein juuri kuvaamasi.

Kulta on todellakin perinteisesti turvasatama, johon sijoittajat pakenevat erilaisten kriisien yhteydessä. Taustalla voivat olla taloudelliset tai poliittiset myllerrykset.

Ja perinteisestihän kulta on toiminut inflaatiosuojana, eli inflaation pelko on nostanut kullan hintaa. Viime vuosinahan inflaatio on ollut vaisua, joten tämä ulottuvuus on toiminut kohtalaisen huonosti.

Ja tietysti kullan kuten minkä tahansa hyödykkeen hintaan vaikuttavat muut kysynnän ja tarjonnan lait. Kulta on kuitenkin kalliin teollisen prosessin vaatima harvinainen alkuaine, jolla on hyötykäyttöäkin.

Jossain määrin sekin vaikuttaa hintaan, mutta tuskin kukaan tietää kuin korkeintaan karkeasti, minkä verran mikäkin. Kaikki nuo tekijät kuuluvat silti yhtälöön.

Automatiikka nyt hukassa

Pelkoindikaattorina kulta on toiminut kohtalaisen tai oikeinkin hyvin. Se tosiaan tapaa nousta, kun muista sijoituskohteista vedetään rahaa. Volatiliteetti ja kulta liikkuvat usein käsikynkkää. Näin kävi esimerkiksi syksyllä 2018, kun pörssit rytisivät alas urakalla.

Mutta kullan hinta jatkoi sen jälkeen yhä ylös, vaikka osakkeetkin tekivät niin. Joten erityistä automatiikkaa yhteydestä ei ole enää vähään aikaan löytynyt.

Syitä voi vain arvailla. Sitä on ihmetelty talouslehdissäkin.

Viimeisen vuoden aikanakin tosin kullan ja osakkeiden keskipitkät trendit ovat liikkuneet jossain määrin vastakkaiseen suuntaan, kuten usein tapana on. Eivät ne kuitenkaan ole yksi yhteen taivaltaneet.

Indikaattoriarvo vaikuttaa nyt kehnolta

Enemmän näyttää kokonaisuutena siltä, että kullan vuodesta 2011-2016 kestänyt pitkä laskeva trendi on taittunut, ja nyt hinta jatkaa ylös kohtalaisen omaehtoisesti.

Joten kullan hinnan nykyistä rallia, joka teknisen analyysini mukaan jatkuu vielä hyvän matkaa pitkän trendin osalta, on vaikea tulkita muiden sijoituskohteiden indikaattoriksi suuntaan tai toiseen.

En missään tapauksessa suosittele hermoilemaan osakkeidensa kanssa, tehköön kulta mitä tahansa. TA:n mukaan nousee, kun puhutaan kuukausista.

Pitkät trendi-indikaattorit viittavat vahvasti kullan jatkavan ylemmäs

Sijoituskohteeksi kultaa on mahdoton suositella, kuten erittelin jo Pörssihaukan avauspäivänä. Kuten sanoit, se ei tuota mitään, joten kullalla on vain herkästi ja hurjasti heiluva spekulatiivinen markkina-arvo.

Kullan omistaminen jatkuvaa hermoilua

Toki kullalla onnistuessaan voi tehdä tiliä, ja spekulaation kohteeksi se sopii helpostikin johdannaisilla. Mutta jos ostaakin sopivaan aikaan, on myynninkin onnistuttava yhtä hyvin.

Aiemmin ajatukseni oli pitää kulta markkina-analyyseissa mukana spekulaatiomielessä, mutta luovuin siitä riskien takia. Johdannaisilla leikkiminen on hyvin vaarallista, ja vaatii parhaassakin tapauksessa kovan kokemuksen. Ne ovat tappovehkeitä kokemattomalle.

On kultaan muitakin vaihtoehtoja, vaikkapa kultarahastoja. Mutta spekulaation riski ei niilläkään katoa. Vaikka nousu nyt jatkuneekin tämän vuoden tai kenties pidemmänkin aikavälin, trendi kääntyy jossain kohtaa taas.

Hyvän osakesalkun kanssa ei tarvitse hermoilla, kun suhtautuu tyynesti kurssien heiluntaan. Osingot juoksevat ja laskumarkkinat kääntyvät rajuiksi nousuiksi, kuten viime vuonna.

Kullan omistajan on hermoiltava jatkuvasti.


4 thoughts on "Jäsenkysymys kullan hinnasta"

  1. Mikko Broms sanoo:

    5-10% sijoituksista kulta-etf, on arvuuteltu nousevan 1700$

    Syy Kiinan keskuspankki haali ennätystahtiin kultaa. Mutta kyllä minäkin olen kallistunut arvo-osakkeisiin ja timing, niin kauan kuin Trump on vallassa.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Saattaa sinne noustakin, ja tosiaan vahvalta tuo pitkä trendi nyt näyttää.

      Mutta aina siinä jää voiton lunastamisen ajoitus. Kurkkailen kyllä kullan kurssia, mutta se on sikäli vaikea arvioitava, että fundamentteja ei käytännössä ole lainkaan.

  2. Matti Mertojoki sanoo:

    Kiitoksia kattavasta analyysistä! Kulta liikkuu siis aivan omia polkujaan pitkälti osakkeista irrallaan. Näyttäisi myös siltä, että netissä kullan ja jalometallien liikkeiden spekulointiin on erikoistunut aivan erillinen porukkansa, jota ei tunnu osakemarkkinat paljoa kiinnostavan.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos!

      No tässä kohtaa siltä vaikuttaa aika tavalla.

      Kullalla on todellakin omat faninsa, syistä jotka tunnen, mutta joista enemmän toisella kertaa. Lyhyesti sanottuna he pitävät rahaa pirun keksintönä ja suurena huijauksena, jota se ei ole. Tämä väki vannoo kultaan, vaikka se on surkea sijoituskohde pitkällä aikavälillä.

Vastaa

Yleistä taloudesta
Muut
Pörssihaukka somessa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka