Markkinan viisaus ja tyhmyys: tapaus Kone

Hissillä pääsee ylös – markkinoilla jo turhankin

Pörssihaukan suositusyhtiö Kone antoi posarin eli positiivisen tulosvaroituksen. Se ennakoi liikevaihtonsa kehittyvän edellistä arviota paremmin odotukset ylittäneen kvartaalin ansiosta.

Aiemmin Kone odotti liikevaihtonsa laskevan joitakin prosentteja, mutta nyt ohjeistus on viime vuoden tasolla pysyminen tai hiukan parempi. Kiinassa uusien laitteiden tilaukset vetävät hyvin, muualla maailmassa korona rassaa edelleen kysyntää, joskin palvelut pyörivät tasaisesti kauttaaltaan.

Kone on saanut Pörssihaukalta odota-suosituksia toistuvasti korkean hintansa takia. Koronamyrsky maaliskuussa olisi tarjonnut sopivan paikan, mutta finanssikriisin pohjalta odotin laskumarkkinan pohjaavan aikaisintaan näihin aikoihin.

Joillekin yhtiöille näin on käynytkin. Ja normaalisti Kone on saanut osansa laskumarkkinoista. Tällä kertaa se jäi muutamaan viikkoon.

Hurjin ralli koskaan

Vaikka Koneen kriisikestävyyttä korostin jo yhtiön esittelyssä, löi maalismontusta jatkunut ralli minut ällikällä. Kone totesi vielä kesän alkuun asti kärsivänsä koronasta, mutta osake paahtoi ylös voimakkaasti kasvavan yhtiön hintatasoille.

Laadustaan huolimatta sitä ei Kone ole ollut vuosiin. Ja vaikea siihen oli uskoa nytkään, etenkään näissä oloissa, rakentamisen romahdettua ympäri maailmaa ainakin joksikin aikaa.

Mutta Koneen osake vain paahtoi kuumeten teknisesti tavalla, jota markkinakatsauksissa olen muutamaankin otteeseen käsitellyt. Se oli Koneen huiminta kyytiä koskaan.

Elvytysrahan tulva oli tietenkin yksi selitys, mutta ei sekään likikään kaikkiin osakkeisiin valu. Takana oli muutakin.

Iso raha saa tietonsa pöydän alta

Pörssihaukan ydinstrategiaan kuuluu, että markkinoita hallitseva iso raha saa pöydän alta tietoa, joka heijastuu osakekursseihin ennen tiedon julkistamista kaikelle kansalle. Se on teknisen analyysin keskeinen perusta.

Olen aihetta käsittelyt aiemminkin, kuten tässä artikkelissa. Kone todisti saman ilmiön harvinaisen vakuuttavasti.

Yhtiön myötätuuli kantautui isojen pelaajien korviin hyvissä ajoin. Se piiskasi osakekurssia paljon ennen virallista tietoa.

Kuvaavaa on, että ilouutisen julkistaminen ei räjäyttänyt kurssia taivaalle. Pienen loikan se otti, mutta juuttui jo paikalleen 74 euron pintaan.

Tätä tarkoittaa markkinoiden viisaus. Isolla rahalla on parhaat tietolähteet. Ennen muita – ja varsinkin piensijoittajia.

Viisaus muuttuu tyhmyydeksi

Mutta jossain vaiheessa viisaus usein muuttuu tyhmyydeksi – viimeistään pikkupelureiden rynnätessä haaskalle. Kun nousevia kursseja vahtivat momentumsijoittajat hyppäävät ostoralliin, hinta ylikuumentuu.

Se on markkinoiden tyhmyyttä. Joka sekin kuuluu normaaliin markkinadynamiikkaan. Nyt Kone on jo vahvasti tyhmyyden puolella.

Teknisen analyysin silmin Kone on jo aivan ylikypsä. Kuten fundamentaalisinkin perustein.

Kone on viikkoindikaattoreissa niin kypsä kuin voi

Viikkoindikaattorit vilkuttavat niin pahasti ylärekisterissä, että korjaus ei ilman ihmettä ole kaukana. Kenties juuri nyt alkutahdeissaan.

Kuin Apple pari viikkoa sitten

Tilanne oli aivan sama muun muassa teknojätti Applella pari viikkoa sitten – juuri ennen kurssin kovaa sukellusta.

Apple näytti aivan samalta ennen kovaa korjausliikettään

Myös Apple oli fundamentaalisestikin ylikuumentunut. Se johtaa lopulta kurssin sakkaamiseen.

Juuri tästä syystä ja tällaista informaatiota tavoitellen tekninen analyytikko penkoo kurssidataa ohjelmistojen avulla. Muuta tietä etuoikeutettujen suursijoittajien apajille ei piensijoittajalla ole.

Se tekee teknisestä analyysista mielekästä – sikäli kun aineiston tulkinta luontuu. Se on kaikkea muuta kuin mutkatonta, kenellekään, mutta aika usein kuitenkin palkitsee.

Hinnoittelukyky pettää

Tekniseen analyysinkaan ei kannata luottaa sokeasti, varsinkaan osakkeiden valinnassa, mutta myös hinnoittelun arvioinnissa. Vaikka markkinat keräävät tehokkaasti informaatiota, ei sen hinnoittelukykyä voi useinkaan kehua.

Koneenkin kohdalla se on hyvin kyseenalainen. Vaikka yhtiöllä menee ankeita odotuksia selvästi paremmin, ei se edelleenkään varsinaisesti kasvulla juhli ainakaan tällä virallisella tiedolla.

Toki epidemian laantuminen parantanee tilannetta muuallakin kuin Kiinassa. Mutta sen povailu lienee hiukan ennenaikaista.

Oletuksena on edelleen, että Kone pääsee osapuilleen edellisvuoden lukemiin tai kenties ylikin, mutta tuskin merkittävästi. Silti se hinnoitellaan aivan toisella tavalla kuin vuosi sitten.

Kone kallistunut huimasti

Syksyllä 2019 osakekurssi putosi moneksi kuukaudeksi 40 euroon, mikä oli vielä yhtiön laatuun nähden hyvinkin säällinen hinta. Nyt osake maksaa liki tuplasti, oletettavasti samankaltaisella tuloksella.

Hinnoittelun muutos on valtava. Hiukan optimistiseenkaan odotusarvoon nähden Kone ei ole ollut koskaan näin kallis.

Laatu maksaa toki. Muttei siitäkään kannata mitä tahansa pulittaa. Edes elvytysrahan tulvassa.

Nyt Kone kuuluu harvalukuiseen kriisikestävien eliittiin, etenkin Helsingin kapeassa pörssissä. Mutta ennen pitkää tuloskuntoaan parantavia löytyy enemmän kuin kourallinen.

Viimeistään silloin hinnoittelu punnitaan uudestaan.

Korjaukselle peukut pystyyn

Euforian jyllätessä on helppo unohtaa, että hinnoittelu heiluu parhaissakin yhtiöissä. Sitä todistamme parasta aikaa jenkki-indeksejä ylös repineiden teknojättien niellessä kovaa korjausliikettä: Apple, Amazon, Alphabet, Facebook, Netflix, Microsoft

Maailman suurimmatkin yhtiöt voivat päätyä kollektiivisen virhehinnoittelun kohteeksi, kun psykologia eli ostohuuma saa yliotteen. Mutta jokainen osakekurssi kohtaa todellisuuden, tai ainakin jonkin sortin suhteidentajun ennen pitkää.

Siihen kannattaa sijoittajan aina tähdätä. Liioitteluun voi varautua.

Mutta onneksi myös toiseen suuntaan. Huonotkin uutiset iso raha saa muita ennen, mutta samoin pessimismi lyö herkästi yli.

Jolloin osake putoaa liikaa. Ja noista alennusmyynneistä tehdään ylituotot.

Koneellekin vielä vahva osta

Kone on nyt kallis. Se tuskin on muuttunut sormia napauttaen takavuosiensa kaltaiseksi nopean kasvun yhtiöksi. Ylihinnoittelun vuoksi sekin niiaa reippaan korjausliikkeen.

Sitä todella toivon, niin Koneen omistaja kuin olenkin, ja varmaan useat lukijatkin. Mutta näinkään hienoa yhtiötä ei voi suositella mihin hintaan tahansa.

Kunnon sukelluksen jälkeen Koneen tuotto-odotus olisi taas kohdallaan. Ja Pörssihaukan suositus voimakas osta!

Markkinakatsaus ja ostosuosituslista tavan mukaan perjantaina.

Pörssihaukkaan voi nyt tutustua kaksi viikkoa ilmaiseksi sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka