Markkinakatsaus jakautuu nyt kolmeen osaan siten, että kotimaiset osakkeet ja pelipaperit käsitellään tänään, muut amerikkalaiset maanantaina. Muuten juttu turpoaisi liikaa.
Tämä helpottanee kunkin omien kiinnostusten bongaamista. Ostosuosituslista on päivitetty silti normaalisti kaikille osakkeille.
Osakemarkkinoilla on ollut nyt perinteinen syysmeininki eli reipasta sujuttelua alas, epätasaisesti kuitenkin. Eivät vaikkapa perinteiset konepajamme ole erkaantuneet juuri koskaan yhtä voimakkaasti kurssikehitykseltään.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukan suositusyhtiö Kone antoi posarin eli positiivisen tulosvaroituksen. Se ennakoi liikevaihtonsa kehittyvän edellistä arviota paremmin odotukset ylittäneen kvartaalin ansiosta.
Aiemmin Kone odotti liikevaihtonsa laskevan joitakin prosentteja, mutta nyt ohjeistus on viime vuoden tasolla pysyminen tai hiukan parempi. Kiinassa uusien laitteiden tilaukset vetävät hyvin, muualla maailmassa korona rassaa edelleen kysyntää, joskin palvelut pyörivät tasaisesti kauttaaltaan. (lisää…)
Lukijakysymyksiä on tullut useampia, käsittelen niitä yksi kerrallaan sopivissa raoissa. Jania mietittyvät koronan ja rahaelvytyksen kurittamat pankit:
Moi Heikki, olet sanonut pankkien ostopaikan olevan syksyllä kaukana kevään osingonjaosta. Nythän on monella pankilla mielenkiintoinen osinkokevät mahdollisesti tulossa.
Ovatko pankit rotaatiossa ostettavien listalla? Miksi pankkeja kannattaa edes omistaa? Regulaatio, korot nollassa...
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Lupasin käsitellä viikon alussa VIX-indeksiä ja kotimaisia osakkeita. Koska viikko aukesi kovalla myyntipaniikilla, tarkastelen niitä rinnastusten.
Volatiliteetti määrittele useimpien osakkeiden liikkeet, myös kotimaisten. Niissäkin alkaa tarjoutua houkutuksia, mutta ihanteellisimmillaan ne ovat kunnon volamyrskyissä. Siihen on nyt hyvä mahdollisuus.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Tämä vähintään kerran viikossa päivitettävä lista sisältää kaikkien Pörssihaukan suosittelemien yhtiöiden markkinatilannearviot. Suositukset perustuvat Pörssihaukan tekniseen analysiin. Pääosin suosituksia on kahta lajia: osta tai odota. Kolmas, mutta harvemmin esiintyvä suositus on ylikuumentunut.
Listalla on tällä hetkellä 13 suomalaista, 14 ruotsalaista ja 27 yhdysvaltalaista yhtiötä sekä kolme ETF-rahastoa.
Yhtiöt on jaettu neljään luokkaan: varman päälle, kasvuyhtiöt, osinkotykit ja sykliset.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukka korostaa aina myös omien yhtiöidensä kohdalla ylikuumentuneiden osakkeiden tulevan ennen pitkää alas. Nyt sen kokevat isot ja pienemmätkin teknoyhtiöt, joiden vielä pari viikkoa sitten moni odotti kapuavan samaa tahtia stratosfääriin.
Pörssihaukka iloitsee - koska se todistaa, että edes elvytysoloissa eivät osakkeet voi loputtomasti irrota fundamenteistaan. Parhaidenkin yhtiöiden kuplat tyhjenevät, onneksi. Se tekee niistä ostokelpoisia.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukka korostaa sijoituskohteidensa soveltuvuutta pitkäaikaiseen omistamiseen, lähtökohtaisesti maailman tappiin asti. Sivusto ei suosittele spekulatiivista nopeaa kauppaa, varsinkaan aloittelijoille.
Toisaalta Pörssihaukan ajoitussuositukset perustuvat markkinoiden lukemiseen, joten periaatteessa suosituksia voi soveltaa treidaamiseenkin. Koska laji kiinnostaa lukuisia tilaajia, Pörssihaukka on lisännyt palveluunsa pelipaperisuositukset. (lisää…)
Yrityskaupat ovat isoja uutisia finanssimarkkinoilla. Hyvät tai huonot kaupat voivat heiluttaa voimakkaasti yhtiöitä.
Myyjät yleensä hyötyvät, koska ostajan on maksettava kunnon preemio kohteesta – ellei myyjä ole tyhmä. Yleensä ei.
Ostajalle tyhmän leima lyödään otsaan paljon useammin, milloin etu- milloin jälkikäteen.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Kasvuyhtiöiden luokkaan eivät perinteisesti ole yltäneet jo valmiiksi raskaan sarjan gorillat, koska uusien markkinoiden avaaminen ja markkinaosuuksien voittaminen on jo takana. Siitä tyypillisesti seuraa kasvun hidastuminen, jonka vastapainona voi olla korkea kannattavuus.
Pörssihaukan tuore suositusyhtiö täyttää molemmat kriteerit. Valtavasta koosta ja markkina-asemasta huolimatta se on kyennyt uusiutumaan ja laajentumaan, samalla jopa parantaen aina vahvoja katteitaan.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Sähkö- ja vetyautotehdas Nikola on kuulunut alan buumin kuumimpiin osakkeisiin viime kuukausina – joskaan ei enää. Osakekurssi on tullut alas kuin kivi etenkin viime päivinä, kun shortaamiseen erikoistunut amerikkalainen sijoitusyhtiö Hindenburg heitti Nikolan päälle synkkiä syytöksiä.
Hindenburgin raportin mukaan raskaisiin ajoneuvoihin panostava Nikola huijaa sijoittajia loputtomilla valheilla ja väärillä dokumenteilla. Väitteet ovat todella rankkoja. (lisää…)