Meitä raukkoja siunataan härkäpäisellä Euroopan keskuspankilla, joka ei halua hiissahtaakaan vielä koron laskusta. Vaikka se pudotti talousennusteitaan sinänsä yllätyksettä.
EKP näkee stagflaation, muttei usko kasvun nääntymisen tuovan inflaatiota alas. Oma odotus on ihan toinen, luulen Fedinkin löyhäävän ensi vuonna enemmän kuin sen 0,75%.
EKP oli yhtä yössä 2008, kun se finanssikriisin edellä nosti ohjauskorkoa talouden ennakoivien merkkien ollessa jo liki vapaassa pudotuksessa. Tästä lisää omassa jutussaan muutaman päivän päästä.
Eipä siis nähty keskuspankkirallia Euroopan puolella, osaltaan päinvastoin. Jotkut osakkeet saivat sijoittajilta huutia, toinen asia paljonko EKP kupissa painoi – varmasti jonkin verran.
Kaikkiaan rallin taite alkaa jo tuoksua. Voi olla vielä väärä hälytys, mutta joskus tuuli kääntyy, ehkä jo nyt.
Osta-suositukset ovat yhä kortilla, mutta suunta sinne jo käy monen lapun kohdalla. Kevättä kohti paikat kyllä tapaavat huveta.
Ounastelin katsauksesssa reilu kuukausi sitten Sampon käyvän viime aikojen teknisellä taitetasollaan ja sakkaavan sitten alas aina 37 euroon asti. Voi toteutua edelleen.
Tältä päiväkuvaaja näytti 10. marraskuuta. Osake oli juuri poikennut 38 euron päällä ja suuntasi 40 euroon noin osapuilleen.
Teknisesti kuvio kulki aika tarkkaan aiempien notkahdusten tapaan. Kurssi ylsi aina 41 euroon ennen nopeaa nykäystä alas.
Oletin sen tapahtuvan jo 40:ssä, kun Mandatum oli irrotettu yhtiöstä. Ei se vielä riittänyt.
Sampon kurssi nyt valuu vielä jonkin matkaa TA:n ja kokemuksen mukaan. 37-38 euroa olisi looginen taso. Sitten pitäisi Sampon jo vuoden kestäneen laskumarkkinan olla pulkassa.
Toki yllätyksiä voi tulla, mutta Sampolle ne ovat harvinaisia. Sen liiketoiminta rullaa tasaisesti muun kuin sijoitussalkun heilunnan osalta.
Luultavasti Sampo maksaa tuhdin lisäosingon 2024 purkaakseen turvonnutta tasettaan. Ellei innostu isoille yrityskaupoille.
Mandatum noussee osinkotykkeihin tuonnempana, mutta katsellaan nyt osinkopolitiikka ensin. Rahaa yhtiössä riittää.
Nordea ei korkeista koroista kärsi, päinvastoin. 12 euron hillotolpppa häämöttää jo yllättävän liki. Kiva seurata, kun tuhti osinko on joka tapauksessa varma.
Talenom osoittaa lopulta elonmerkkejä, mutta passailen vielä. EKP:n niuhotus ei tiedä hyvää Euroopan taloudelle ja Talenomin asiakkaille.
Eiköhän EKP tule keväällä tolkkuunsa. Seuraavasta dipistä Talenom saanee jo osta.
Valmetin nousu tasaantunee jossain välissä ennen kevättä, ehkä juuri nyt. Viime syksynä osake jäi tuumaustauolle samoissa hinnoissa.
Uusia osta-suosituksia ei tipu ellei kurssi käy alle 25 eurossa. Sieltä kyllä vahva osta.
Hennes & Mauritz on jäänyt vähälle huomiolle hankalana tapauksena. Yhtiön myynti vetää ihan hyvin, mutta jo useampi vuosi sitten taantunut kate ei ota toipuakseen.
Viimeiset pari kvartaalia lupaavat jo parempaa. Ehkä se sittenkin vielä virkoaa. Toki olosuhteet ovat rassanneet kuten lukemattomia yhtiöitä.
Osinko junnaa paikallaan, eikä sen taso tyydytä näillä hinnoilla. Odota edelleen.
Ellei yhtiön kate elvy voi olla edessä listalta poistokin. En siihen hevin lähde etenkin Henkan myynnin jatkaessa kasvua, muttei minkään yhtiön luotto rajaton ole.
Kambista ja Kindredistä on tullut vaikeita tapauksia. Aiemmin kohtalaisen vakaa ala kuplii milloin mistäkin syystä ja yhtiöiden talous heittelee kuin syklisten, mutta vailla niiden ennustettavuutta.
Kindred sentään maksaa hyvää osinkoa, muuten alkaa koetella hermoja. Aiheesta enemmän piakkoin raporttien yhteydessä.
Jonottajista Neste kiskaisi alas viikon lopuksi, monien tulkitessa syyksi tiedotteen Porvoon jalostamisen seisokista. Ei kurssien liikkeiden taustaa yleensä voi tietää, mutten usko sen juuri vaikuttaneen.
Seisokit ovat normaali osa liiketoimintaa. EKP:n niuhotus saattoi hyvinkin sysätä osaketta.
TA:n silmin pudotus oli tilauksessa jo jonkin aikaa. Päiväkuvaaja taantui yliostetuksi (punaiset täplät) jo pari viikkoa laskua povaten.
Viikkokuvaaja oli yliostettu, kuten moneen kertaan toin esiin. Retkahdus ei todellakaan yllätä.
Nyt sitten vain peukut pystyyn, että kurssi sakkaa aina keltaiselle vyöhykkeelle ja pitkä odotus saa palkintonsa. Toki olettaen, että yhtiöstä ei mitään epätavallisen ikävää pulpahda esiin.
Eiköhän Neste piakkoin nouse listalle. Kovasti se tuntuu tilaajia kiinnostavan ja mikäpä siinä, hyvä yhtiöhän se parhaassa iskussaan on, mutta myös vahvasti syklinen.
Kunhan LVMH tekisi saman tempun. Siltä lopulta vaikuttaa, yliostettu päiväkuvaaja iski rekisterin kattoon ja osake nykäisi tänään vahvasti alas.
Hermostuttaa jo, mutta kuten Neste muistutti osakkeet tulevat alaskin – ja usein juuri siinä kohtaa kuin moni sijoittaja ei siihen enää usko.
Kyttääminen tuo riskinsä ja virheensä. Vaikkapa Marimekko kyllä livahti nyt parempiin suihin. Harmittaa, muttei sota yhteen taistelijaan kaadu.
Mekkokin voi ehtiä listalle tuonnempana. Näin kaukana ihanneraosta se ei maistu, vaikka yhtiö hyvässä iskussa taas onkin.
Mekkoa enemmän harmittavat Assa Abloy ja Addtech, molemmat huippuyhtiöitä ja Assa monttunsa pohjassa todella edullinenkin. Sieltä loikkasvivat kuin vieteriukot.
Lisäksi Assa on Abloyn kautta todella tuttu yhtiö suomalaisille, liekö maassa yhtään kansalaista ilman sen avainta taskussaan. Tehtaatkin yhä täällä.
Mutta tätä tämä on, kun markkina riehaantuu ulottuu se valtaosaan osakkeista. Ruuhka on hirveä. Sille ei mitään voi.
Ja yhtiöt on nostettava yksi kerrallaan kunnon esittelyjen kera. Hyvä puoli kuviossa on se, että montuista loikkaavat vähän kaikki osakkeet, joten paitsi riemusta ei jää ajoituksen osuessa.
Eiköhän aika taas koita tuonnempana. Ja Assan omistajaksi pääsee Latourissa, jonka salkusta se kattaa isoimman yksittäisen palan.
Kyttääminen tarjoaa niin usein etua, että systeemi ei muuksi muutu. Mokat täytyy vain niellä.
Joudun hiukan nostamaan Pörssihaukan tilausmaksua. Osaltaan syynä on vuoden takaa ravannut, onneksi jo jäähtyvä inflaatio.
Ostopalvelujen hinnat ovat keskimäärin nousseet. Toiseksi yhtiömäärän kasvaessa tarvitsen niitä enemmän seurannan helpottamiseksi.
Kummoisesta kallistumisesta ei ole kyse. Vuositilaus nousee 76 euroon ja puolivuotistilaus 52 euroon, hinnat sisältävät 10% arvonlisäveron. Muutos astuu voimaan vuoden alussa.
Luultavasti Pörssihaukan tekijäjoukkokin hitusen laajenee työmääräni turvottua jo hiukan vaikeasti hallittavaksi. Etenkin raporttien perkaaminen vie rutosti aikaa.
Ei niinkään materiaalin läpikäynti, vaan sen kirjallinen palastelu. Tulevat yhtiöt tietysti lisäävät painetta.
Yhtiöiden seurantaa jatkan sinänsä entiseen tapaan. Lisäkädet juttujen työstämisestä tulisivat tarpeeseen.
Hyvää viikon alkua ja joulun odotusta!
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hyvä, kun nostat hintaa. Naurettavan halpahan tilaus on ollutkin ja työtä riittää varmaan ihan tarpeeksi, ellei ylikin.
Kiitän Pasi! Joo täytyy vähän kerrassaan nostaa, että kate pysyy kuosissa. Eihän tämä tosiaan hinnalla pilattu taida olla.
Jep. Hintojen korotus on paikoillaan. Kannatan. Hyvä päätös. Tarjoat loistavaa palvelua ja paljon lisäarvoa.
Kiitos!