Trump panostaa kulutussotaan eli Persianlahden junttura jatkuu epämääräiseen tulevaisuuteen. Energiakriisille se tietää tihentyviä kierroksia ja taloudelle vaikeuksia.
Donald Trump on hallituslähteiden mukaan valinnut Persianlahden sodassa strategian, joka tarkoittaa sodan pitkittymistä – ei nopeaa ratkaisua. Merisaarto Irania vastaan jatkuu toistaiseksi tavoitteenan Teheranin luopuminen ydinohjelmasta, raportoi Wall Street Journal.
Toteutumassa on entistä varmemmin sodan kolman skenaario, pitkittyvä asemasota. Trumpin hallinto laskee laajamittaisten pommitusten tai konfliktista vetäytymisen sisältävän suurempia riskejä.
Strategia on yksinkertainen mutta riskialtis: kuristetaan Iranin taloutta kunnes se nöyrtyy. Urakasta tulee mutkikas, Iranilla on vahvuutensa kulutussodassa.
(Juttu käsittelee sijoituskohteita öljy ja öljyrahasto, Stoxx50)
Saarto sitoo Yhdysvallat pitkään konfliktiin ilman takeita lopputuloksesta. Ja energiakriisi syvenee ja venyy, sen kasaantuvista uhreista saa lukea päivittäin.
Japanin teollisuustuotanto laski maaliskuussa -0,5 %, vaikka markkinat odottivat selvää kasvua. Sodan epävarmuus, kustannukset ja huoltohäiriöt heikentävät globaalia kysyntää ja nostavat yritysten kustannuksia.
Energiakriisi heijastuu erityisesti kemikaali- ja polttoaineteollisuuteen, isoja sektoreita Japanissa ja lähes täysin Lähi-idän energian varassa. Konflikti ulottuu jo syvälle globaaliin tuotantoketjuun ja hidastaa teollista aktiviteettia myös tulevina kuukausina.
Sen autoteollisuuden lippulaiva Toyota ilmoitti isoista tuotantoleikkauksista. Kriisin monisyisyyttä kuvaa, että varaosapula kuului päätökseen taustaan.
Ja sodan diplomaattinen ratkaisu on yhä kaukana – kuten Pörssihaukka on toistuvasti povannut. Iranin tarjoama raami ei kelpaa USA:lle, Trump pelaa mieluummin pakotekortilla.
Länteen tihkuneiden tietojen mukaan Iranin ylin valtarakenne on sirpaloitunut siten, että neuvottelujen tulokset täytyy hyväksyttää tärkeimmillä klikeillä – jotka eivät itse neuvotteluihin ehkä osallistu.
Ilman Iranin vallankumouskaartin allekirjoitusta yksikään sopimus ei toteudu. Korkeimmaksi johtajaksi isänsä tilalle valitulla Mojtaba Khameneilla kenties olisi valtaa ratkaista sisäiset riidat, mutta hänen tilastaan ei ole tietoa.
Hänen tiedotteensa voi laatia joku muu. Khamenei ei ole esiintynyt julkisuudessa sodan aikana, joten hän voi olla pahasti loukkaantunut tai kuollut.
Iranin siviilijohto pilkkaa Trumpin saartoa. Sotilasjohto uhkaa sodan aktivoitumisella, jos Yhdysvallat ajaa kovaa linjaa.
Sodat voimistavat aina jyrkkien poliittisten klikkien asemaa. Niin tässäkin tapauksessa rintaman molemmin puolin.
Öljy lähti taas nousuun ja hätyytteli jo parin kuukauden takaista ennätystään. Osakkeet ovat dippailleet laajalla rintamalla.
Pörssihaukan öljyrahasto on tietysti roiskaissut ylös ylittäen jo 80 dollarin rajan toimien kuten piti: turvapuskurina kriisin pahentumista vastaan. Saa sellaisena toistaiseksi salkussa pysyäkin.
Ikävää jälkeä on pörsseihin tiedossa, joskin vaihtelevasti. Euroopan tärkein indeksi, suurimpien yhtiöiden Stoxx50, on selkeässä laskumarkkinaformussa kuten jo useita viikkoja vaikuttanut.
Tekninen kuva on aivan kuin aiemmissa pudotuksissa. Ei takaa automaattisesti samaa lopputulemaa, todennäköisyys kuitenkin iso.
Olosuhteiltaan tilanne muistuttaa 2022 laskumarkkinaa (musta loota kuvassa) Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Energiakriisi piiskasi inflaatiota, joka kurvasi ylös myös koronan jälkitautina.
Toisin kuin markkinat ovat tähän asti odottaneet, sota seurauksineen pysyy riesanamme näkyvään tulevaisuuteen. Todellinen kipu on vasta tulossa, toistaiseksi maistelemme alkushokkia.
Sijoittajan kannalta toki valoisaakin puolta löytyy, helpostikin. Teknot ja monet vain ohuesti energia- ja raaka-ainekriisiin kytkeytymättömät yhtiöt ovat paukuttaneet loistotuloksia ja saattavat jatkaa samaa rataa.
Teknojättien tilanteesta ensi viikolla. Tänään kuitenkin jo perattavana Visan loistava osari – jonka se vielä pyöräytti osakkeen vajottua alennusmyyntiin ainakin itselleni mystisistä syistä.
Markkinat eivät todellakaan ole tehokkaat. Se seisoo osakepoiminnan kivijalkana.
Letkeää vappua!