Pörssihaukka palaa arkeen

Matkailu vetää, eivätkä hinnat Espanjassa räjähtäneet ole. Kuva: Pörssihaukka.

Terveisiä Kanarialta! Pörssihaukka palaa ensi viikolla arkeen, ostosuosituslista ja markkinakatsaus maanantaina.

Suurta dramatiikkaa ei markkinoilla tai muuallakaan ole koettu ainakaan talousrintamalla. Joten lomanpätkä osui sopivaan rakoon.

Kanarian reissulla ei suhdannemurheita näkynyt ainakaan turistipaikoissa: lentokentät, koneet, hotellit, ravintolat ja vähän kaikki palvelut pullistelivat väkeä ympäri Eurooppaa. Eikä hintatasokaan ollut oleellisesti karannut ainakaan turistin silmin noin vuodessa.

Kyllä ihmisiltä vielä löytyy ostovoimaa ja kulutushalua, varsinkin palvelut houkuttavat koronaeristyksen jälkeen. Jahka inflaatio asettuu, Eurooppa palaa arkeen sota pois lukien.

Uusiutuva energia vauhdissa

Gran Canarialla pisti silmään tuuli- ja aurinkovoiman voimakas rakentaminen sitten edellisen reissun kyseiselle saarelle vuosia sitten. Ne tuottavat jo liki 20% Kanarian saarten sähköstä, jonka lähteenä on siellä perinteisesti käytetty fossiilisia polttoaineita.

Lueskelin aurinkoa ottaessani netistä penkomaani tutkimusta, joka arvioi Kanarian tuottavan niillä jo 70% sähköstään 2030 mennessä. Olosuhteethan ovat siihen ihanteelliset, muihin tuotantomuotoihin heikot.

Tuulinen Tanska ylittääkin jo tuon luvun. Irlanti tavoittelee sitä ja kaavailee jopa tuulisähkön vientiä Eurooppaan.

Nämä pyörivät mielessä suloisessa lämmössä, kun energiakriisi varjostaa alkanutta talvea. Venäjästä ja ylipäänsä poliittisesti riskialttiista tuontienergiasta eroon pääsemiseen riittää välineitä, joskaan ei pikaratkaisuja.

Kanarialla riittää tuulta ja sille jo myllyjä

Joissakin aurinko- ja tuuli tarjoavat helpoimmat ratkaisut, toisaalla toiset tuotantomuodot. Kokonaisuus tulee sisältämään monia elementtejä ja luultavasti myös toistaiseksi vasta aihioina olevia menetelmiä.

Tuore uutinen kertoo vaikkapa suomalaisesta hankkeesta tuottaa liikennepolttoaineeksi vetyä ja metaania uusiutuvalla sähköllä. Rahoittajiin kuuluu saksalainen suursijoitusyhtiö Allianz.

Kriisit ratkeavat

Tällaisia hankkeita muodossa jos toisessa sikiää kaikkialla. Teknologiselle ja yleensä tuottavuuden kehitykselle on oman kokemukseni mukaan ominaista monisäikeisyys ja porrasteisuus.

Prosessit eivät tapahdu yhtenä suunnitelmallisena loikkana, vaan kehkeytyvät lukemattomista toisiinsa eri tavoin nivoutuvista paloista. Energiapaletin suuri murros toteutuu samalla tavalla.

Tämä ihmisen loputon innovaatio- ja sopeutumiskyky kuuluu Pörssihaukan optimistisen sijoitusstrategian kivijalkoihin. Ongelmia ja kriisejä historia työntää liukuhihnalta – ja kaikki ovat jotenkin ratkenneet.

Jos ei siihen luota, ei kannata lähteä sijoittajaksi vaan mättää nurkassa tuhkaa päälleen ja posmottaa maailmanlopun rukouksia.

Hyvää viikonloppua!


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka