Ostosuosituslistan käyttö helpottuu

Pörssihaukka pahoittelee sivuston toiminnallisen uudistuksen viivästystä

Ostosuosituslistassa on tapahtunut tekninen edistys: suositusyhtiöiden esittelyn saa auki klikkaamalla yhtiön nimeä. Alkuperäisten mallisalkkuyhtiöiden kohdalla aukeaa koko salkku, mutta sieltä ne löytyvät helposti viiden seasta.

Listassahan on jo paljon kyseisten mallisalkkujen ulkopuolella olevia yhtiöitä, joiden esittelyjä on joutunut penkomaan hakusanalla, ellei ole niitä ehtinyt ilmestymishetkellä lukea. Hakusanoilla taas tulee esiin suuri joukko tekstejä jo siksi, että kaikki ovat ostosuosituslistoissa.

Tämä on ollut varmastikin uudemmille jäsenille hankalaa. Pahoittelen suuresti, etten keksinyt tätä aiemmin, mutta sama pää kesät talvet….

Yhtiöt suosituksissa tasavertaisista syistä

Mallisalkkuissa olevien ja muiden yhtiöiden välillähän ei ole sinänsä mitään laatueroa. Alun perin suosituksiin nostetut 25 yhtiötä eivät toki valikoituneet syyttä, mutta rajauksen tekeminen ei ollut ihan helppoa sivuston avaamisen yhteydessä.

Monta hyvää yhtiötä oli jätettävä ulkopuolelle, että sivuston sai ylipäänsä pyörimään. Esittelyt vaativat kuitenkin sen verran vaivaa.

Toisaalta valintaan vaikutti osakkeiden tuolloinen hinnoittelu. Mallisalkkuyhtiöt olivat mielestäni mahdollisimman houkuttelevia hinnaltaan. Kaikkien kohdalla arvio ei osunut, monen kylläkin.

Näin logiikka toimii jatkossakin. Kaikki yhtiöt ovat lähtökohtaisesti hyviä sijoituskohteita suosituksiin noustessaan. Ne ovat toki luonteeltaan hyvin erilaisia, etenkin kasvu- ja osinkoyhtiöt. Esittelyssä aukeaa kunkin yhtiön luonne sijoittajan kannalta.

Yhtiön sijoituksellinen luonne voi muuttua

Monet Pörssihaukan yhtiöt soveltuvat pariinkin strategiaan. Esimerkiksi Nokian Renkaat sopii sykliseen sijoittamiseen, mutta yhtä lailla sen voi nähdä osinkopaperina. Tämä pätee moniin syklisiin nykyhinnalla.

Ja vaikkapa osinkoyhtiönä esitelty Hennes&Mauritz on jo sen verran korkealle hinnoiteltu kurssin noustua reippaasti, että sen osinkotuotto on valunut selvästi alemmas. Mutta nythän se alkaa taas näyttää siltä kuin ennen vanhaan – kasvuyhtiöltä.

Näitä muutoksia tietysti käsittelen aina kun yhtiöistä on raportoitavaa, viimeistään osarien ja vuosikertomusten yhteydessä. Joka tapauksessa niin kauan kuin yhtiö ei anna selkeää perustetta poistamiseen, pysyy se suosituksissa.

Tarkoitus on järjestää mallisalkut siten, että kaikki suositusyhtiöt ovat niissä luokiteltuina. Se on jäänyt priorisointisyistä, mutta hoituu jossain raossa. Tämä uudistuksen kuitenkin pitäisi jo helpottaa sivuston käyttöä oleellisesti.

Vielä hyvää viikonloppua!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2019 © Pörssihaukka